lauantai 31. maaliskuuta 2018

Ajan budjetoinnista

Alettava taas kirjoittaa, jostain vaan!

Mikä lie lukko nyt vaivaa.

Pyörii mielessä vaikka mitä, mutta sanat eivät löydy.

Ajanhallinta. Energianhallinta.

Luin, että aikaansa on turha yrittää hallita, ei onnistu jos on väärä olo ja energisyys alamaissa. Totta varmaankin. Omia energisimpiä hetkiäni en vain ole onnistunut paikantamaan. Päivät eivät ole toistensa kaltaisia aina.

Haaveilen tuosta ajan budjetoinnista. Miten se oikein tehdään?

Mitä hienompi systeemi ja suuremmat suunnitelmat minulla on, sitä varmemmin menee mönkään.

Kunpa osaisin paremmin hahmottaa erilaisten olojeni suhdelukuja arjessa.

On ainakin auttanut paljon, että opin tunnistamaan noita oloja. Muistamaan, ettei ilta ole välttämättä samanlainen kuin aamu. Kahvin jälkeen voi tuntua paljon paremmalta. Ruoan jälkeen saattaa jaksaa paremmin. Joku voi tulla yllättäen kylään, päivä saada siitä uutta boostia.

Tilaisuuksiin täytyy tarttua. Huomatessani olevani poissa löhöilemästä, puuhailevani, tekeväni asioita ilman että se tuntuu kamalan pahalta, pitkitän tuota hetkeä parhaani mukaan. Teen pieniä asioita useampia kerralla, ketjutan.

Ihan hyvät lähtökohdat siis.

Voidakseen budjetoida aikaansa ja energisiä hetkiään, olisi kuitenkin tiedettävä arvonsa ja prioriteettinsa. Niiden kanssa kuitenkin olen aika hukassa.

Säästämiseen on kaikenlaisia haasteita. Mitä haasteita voisi olla toiminnanohjauksen ongelmien taklaamiseen? Saisiko rahamaailman juttuja valjastettua aikansa ja energiansa ohjailuun? Lumipallotus, kulutusluoton välttely ja kulutuksettomat päivät...

Välillä kikkoja keksinkin. Toivoisin esimerkiksi oppivani korvamerkitsemään aikaa paremmin.

Haluaisin osata siirtää aikaa asiasta toiseen. Esimerkiksi kaupassa käynti: vähentäisin yhden kauppareissun viikosta ja opettelisin sen sijaan parkkeeraamaan ystävän pihaan tai pururadan varteen ja viettämään siellä saman ajan.

Huhtikuun lopussa loppuu ainoa ohjattu liikuntaharrastukseni. Miten saisin jatkettua liikuntaa samana viikonpäivänä samaan aikaan? Voimakkaat tunteet tulevat esteeksi hyvin usein. Kun ei huvita, on todella vaikea lähteä vaikkapa kävelylle. Eilen toimi siskojen kanssa vanhemmillani kylässä ollessa, että etukäteen pyysin heitä laittamaan minut iltakävelylle. Yksin vaan ei onnistu. Arjessa pitää taistella niin monen asian onnistumisesta, huvittamattomuuden selättämisestä, mukavissakin asioissa, että paukut ei vaan riitä ihan kaikkeen.

Sellaista. Ideoita otetaan vastaan. Ja jes, sainhan sanoitettua edes joitain ajatuksistani!

Hyvää pääsiäistä! :)

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Hukassa taas

Miten ihmeessä tätä elämää oikein kuuluisi elää?

Musta tuntuu, että taas olen ihan hukassa.

Suuntaa ei oikein ole, sellaista jonka osaisin sanallistaa. Haluaisin hahmottaa arvoni paremmin, sanoa ääneen yksinkertaisina sanoina. Mutta ei, en hahmota niitä, en hahmota kokonaisuutta. Googlaaminen ja pyörittely ei mitään auta.

Tuntuu, että teen kaiken väärin. Väärällä tavalla, väärällä määrällä aikaa, väärässä järjestyksessä.

Saan toisinaan tehtyä päivän top 3 -tehtävät. Mutta voiko olla tyytyväinen, jos jokaisen 15 min kestävän tehtävän saattaminen loppuun on oikeastaan vaatinut tuntikausia ajatustensa kokoamista ja itsensä motivointia somessa? Tai jos päivän top 3 -tehtävien tekeminen aiheuttaa sen, ettei taaskaan käynyt kävelyllä tai ollut läsnä?

Tänään sain hengattua läsnäolevasti mummon kanssa, pestyä pyykkiä, maksettua laskun, kirjoitettua vähän sähköpostejakin. En vain pääse tunteesta, että jotenkin väärin tämä meni. Päivä vain valui ohi. Jotenkin pitäisi tehostaa prosessejaan, että saisi joskus muutakin aikaiseksi kuin juuri juuri aikaiseksi pestä puhtaita vaatteita itselleen.

En hahmota, mikä on oikeasti tärkeää juuri minulle. Millaista elämää eläen en olisi stressaantunut, mutta saisin jotain aikaankin?

Millaisessa elämässä jaksaisin sosiaalista kanssakäymistä ja hauskaa menoa ja meininkiä niin, ettei siihen menisi kaikki voimat?

Tympäisee tämä keskittymishäiriö. Todella pahasti!

Nuupahtanut. Se kai se sana on. Olen nuupahtanut, hukassa, lukossa. Tuuliajolla.

Olen pitänyt itseäni iloisena ja onnellisena ihmisenä. Positiivisuus ja asioiden hyväksi selittely on jopa liiallista välillä. Kuitenkin nyt olen taipuvainen pessimismiin.

Vaikka pystyisinkin ihmeisiin, kuten terveelliseen ruokavalioon, unirytmin kääntämiseen ja liikunnan lisäämisen, riittäisikö se? Olen alkanut pelätä, ettei olo siitä miksikään muutu. Niin suurta puristusta vaatii nyt päästä edes päivittäiselle kävelylle (jäänyt taas useammin väliin kuin tullut mentyä), että tulee mietittyä, onko tämä kaikki sen arvoista.

Niin moni pieni asia on paremmin, mutta tuntuu että ne on liian pieniä, niitä on liian vähän. Eikö jo kohta voisi alkaa eksponentiaalinen kasvu?!

Kunpa olisi joku intohimo, josta tehdä työ itselleen. Eipä oikein onnistu, kun innostuu kaikesta ja into loppuu ihan yhtä lyhyeen.

Pidän kyllä musiikin tekemisestä, mutta olisi valehtelua väittää tätä intohimoksi.

Tämä ADHD on motivaatio-ongelma. Motivaatio kun puuttuu, pitää kaikki rakentaa jääräpäisyydellä. Ujutan pieniä rutiineja päivääni ujuttamasta päästyäni. Huijaan itseäni tekemään pieniä asioita. Rutiinit helpottavatkin, oikeastaan pienten tehtävien ryhmittely linkittymään toisiinsa on kaiken a ja o. Kun saa aloitettua yhden minikokoisen jutun, sysää se seuraavat vaiheet liikkeelle. Raskasta on, pidemmän päälle, kun aivan kaikki asiat elämässään täytyy tällä tavoin kikkailla!

Motivoitua sitten voi, jos on tarpeeksi innostava ja suuruudenhullu idea.

Suuruudenhullujen ideoiden perässä vaan on vaarallista heittäytyä.

Niin kuin nämä minun jäissä olevat fysiikanopintoni. Jos heittäytyisin täysillä, voisin saavuttaa vaikka mitä, uskon. Mutta siinä jäisi nykyinen työni, joka tuo turvaa. Tai ainakin pitäisi kouluttaa ja palkata joku muu pyörittämään vuokrausta. Pitäisi keksiä, kuka muu osaisi opettaa noita tiettyjä juttuja, joita teen. Koti jäisi, tuskin kävisin kääntymässäkään. Hyökyaalto veisi. Elämyksellistä, mutta menetyksiä ja surua tulisi. Aika menisi kaikki johonkin projektiin, unohtaisin mummoni, kotikyläni...

Musiikistakin voisi jotakin mukanaan vievää löytyä. Mutta musiikki ei ole tärkeää. En näe, että elämäni voisi viedä asia, jolla ei voi parantaa maailmaa tai tarjota maailmasta muille uutta tietoa.

Oon niin kovasti koittanut miettiä, mikä mua oikein ajaa eteenpäin, ja mikä oikein on mulle tärkeää. (Kirjoitin blogitekstinkin, mutta Blogger lakkasi toimimasta ja se jäi julkaisematta.)

Oon päätymässä siihen, että nuo kaksi asiaa on ristiriidassa. Mikä on tärkeää, ei välttämättä aja minua eteenpäin ennen kuin se on uhattuna. Esimerkiksi terveys - ryhdyn toimiin vasta, kun on hälyttäviä oireita tai näyttää muulla tavoin, että kohta on liian myöhäistä. Rutiinien opettelulla ja asian tärkeyttä aktiivisesti ajattelemalla saan edes vähän yritettyä. Tämä pätee niin moneen! Uni. Turvallisuus ja pysyvyys, esimerkiksi.

Innostuminen sitten liittyykin ihan erilaisiin juttuihin! En vaan millään ota tolkkua, mikä minua eniten ajaa eteenpäin.

Jatkuva arvojen ristiriita päällä. Vähemmästäkin tulee loppuun poltettu olo!

Tärkeää olisi olla aikataulutonta, vapautta, aikaa pohdiskella mitä ikinä mieleen pulpahtaakaan... stressitöntä. Mutta innostuminen johtaa aloittamiseen, projekteihin. Tulee tapaamisia, tulee viestejä vastattavaksi.

Turvallisuus on tärkeää. Raha tuo turvaa. Rahaa saadakseen on luovuttava vapaudestaan. Arvot taas vastakkain, turvallisuus ja pysyvyys vastaan vapaus ja stressittömyys.

Toisten auttaminen on tärkeää. Haluan opettaa, koska voin siten auttaa muita. Samalla voin ajaa tiettyjen soitinten ja tyylisuuntien asiaa, ja jokaisen oikeutta luomiseen. Rohkaista. Oikaista sitä vääryyttä, etteikö muka voisi säveltää aivan kuka tahansa.

Oikeudenmukaisuus ylipäätään. Kyllähän se nähtiin, mitä kävi, kun hermostuin ja aloin luonnon ja ihmisten asialle entisessä kotikylässä.

Miten tasapaino? Voiko näiden asioiden keskellä mitenkään tasapainotella?

Vääryyksien vastustamisen, vapauden, turvallisuuden lisäksi kun on lukemattomia muitakin ajavia tekijöitä. Kuten itsekkäät näkökulmat. Että haluaisi hämmästyttää ihmisiä taidoillaan. Taitojensa kurinalainen hiominen tai hämmästyttävien tuotosten luominen taas on jotain ihan muuta kuin vapaus. Hintana on myös yksityisyyden menetys, jos sattuisi tekemään jotain, mistä tulisi tunnetuksi.

Ajatukset yhtä mössöä. Yhden arvon (tunteen) mukaan kun toimii tai edes ideoi, pistää toinen yhtä tärkeä arvo, tunne tai asia jarrut päälle. Tai jos ei pistä, niin sekin on huono, taas jonkun asian kannalta.

Koko ajan paine, että pitäis jotain saavuttaa kun elämä on kohta ohi. Parasta olla omien arvojen mukaista, ettei sitten kaduttaisi sen eteen tehdyt uhraukset. Ja samaan aikaan yhtä kovat paineet ottaa rennosti, nautiskella, olla miettimättä minkä keksinnön jätti tähän maailmaan tekemättä vain ollakseen rauhassa ja stressitön.

Yökyöpeli jää näihin mietteisiin ja toivoo parempaa huomista.


lauantai 10. helmikuuta 2018

Yritys selitellä valoa ahdistukseeni

Ahdistaa! Pieni blogiavautuminen yleensä auttaa.

Linkkailen samalla vanhoihin teksteihini, laiska ei nyt jaksa selittää kaikkea auki uudelleen.

Flow on tänään kaukana. Työpäiväni ovat edelleen ilmavia, mutta silti ahdistaa! Tänään iski olo, että minun pitäisi juuri tällä sekunnilla olla tekemässä kaikkia asioita yhtaikaa. Aikaa ei ole, yhtään, muka. Ei tunnu, että olisi aikaa, koska tuntuu, että ajan vie se joku toinen asia, jota pitäisi olla tekemässä. Lähinnä koti vs. työ, jälleen. Kirjahylly olisi tyhjennettävä ja siirrettävä, mutten saa itseäni edes vintille hakemaan laatikoita kirjoja varten.

Ehkä kohta, sitä kai toivon tältä tekstiltä. Monesti pieni valitus auttaa.

Niin ja minullahan on lähes vapaapäivä, yksi sovittu meno illaksi klo 18. Aika silti tuntuu katoavan. Ihan jo ruoanlaitto ja syöminen vie tunteja päivästä. Tuohon menoon laittautuminen vie aikaa myös, ja ajo sinne ja takaisin.

Niin, ennen mitään kirjahyllyhommia olisi siis syötävä. Muutenhan ei elämässä tule mistään mitään.

Aiemmin viikolla on ollut hyviäkin hetkiä. Hyviä asioitakin ollut riittämiin.

1) Kerran jo melkein kirjoitin tekstin otsikolla "Kirjanpitäjä ja verottaja tekivät sen taas". Nimittäin säästämiäni rahoja arvonlisäveroa varten (1500 €) ei tarkempien laskemien jälkeen tarvitsekaan maksaa, ja alarajahuojennus puolestaan aiheutti palautuksia! 1500 €! Tavoitteeni rahastressittömästä vuodesta 2018 etenee hitaasti, mutta varmasti. Budjetissani oli jokin virhe, jonka takia vuoden -17 lopulla vallinnut positiivinen olo muuttui pian ahdistukseksi. No, tämä kolmen tonnin heitto veroasioissa palautti tilanteen noihin loppuvuoden positiivisiin tunnelmiin raha-asioiden osalta.

2) Olen onnistunut heräämisessä monena aamuna. Se, että olen paska ylös nousemisessa ja päivän käynnistämisessä on eri asia, eikä sen tarvitse antaa himmentää heräämisfaktaa. (Sitä paitsi, muista nyt hyvä ihminen, että eilen oli ihan huippu aamu, niin huippu, että siitä piti erikseen kirjoittaa päiväkirjaan!)

3) Tietynlaisilta "suljetuilta" tehtävälistoiltani olen aina ennen pitkää saanut loputkin asiat tehtyä. Ehkä päiviä myöhemmin kuin piti, mutten sentään viikkoja, kuten ennen vanhaan. Ne ahdistavat rästilistat siis eivät ehkä tästä sentään kasva!

4) Avokki on hoitanut monta asiaa, joista olin ajatellut, että ne jostain syystä olisivat projekteja, jotka minun täytyisi käynnistää. Hyvä, avokki!

5) Apuhenkilö on auttoi minua käymään verikokeissa -> terveysasiat ovat edenneet. Skype-tapaamisetkin on aloitettu. Olen saanut aikaiseksi ottaa myös yhteyttä yhteen tuttavaan, jotta alkaisimme hoitaa asioita yhdessä tiettyinä sovittuina päivinä -> enemmän asioita hoituisi vähemmällä rahalla.

6) Asuntolaina kondiksessa, pankin kanssa paperit allekirjoitettu. (Tästä en nyt sen enempää kirjoittele, on ollut blogissa vähemmällä huomiolla kikkailut asian suhteen.) Tällä hetkellä suunnitelmissa on säästää kallista elinaikaani ja estää itseäni kilpailuttamasta lainaa tulevaisuudessa, koska menetettyyn aikaan nähden hyödyt olisivat liian pieniä. Näillä näkymin asuntolaina olisi kokonaan maksettu pois 10 vuodessa.

7) Kiertävä työlista on nyt luotu avustajan kanssa. Jospa tämä ahdistus hellittäisi sen avulla, kun ei tarvitse pelätä, että jokin tärkeä alue työtehtävistä jää hoitamatta siksi, että olen hoitamassa akuuttia kriisiä toisaalla. Silloin jäisi enemmän kapasiteettia olla tolkuissaan vapaa-ajalla.

(Sori tuo kaikki huutomerkkien määrä. Nyt vaan pitää tsempata itseään.)

En ole käynyt pariin päivään kunnollisella kävelylenkillä. Ehkä tämä olo johtuu siitä. Kunpa kerkiäisi kävelemään ruoanlaitolta, no ehkä illalla sitten... Siihenpä tämä koko homman naurettavuus kiteytyykin. Miten voi olla näin vaikeaa muka?! Ei ole edes töitä tänään (paitsi tuo iltameno), eikä vaikkapa lapsia huolehdittavanaan. Untakin olen saanut riittävästi. Ja siksi ajattelenkin, että pieni kirjoitus auttaa, kun ongelma selvästi on enemmän pääni sisällä kuin todellisuudessa.

maanantai 29. tammikuuta 2018

Pieniä ihmeitä ja pieniä ahdistuksia

En puhu nyt lapsista vaan muista elämän ihmeistä.

On nimittäin käynyt niin, että

...onnistuin tuntisuunnittelussa eilen! Olen siis keksinyt toimivia keinoja tähän jatkuvaan ongelmaan! Tuntisuunnittelussa kiteytyvät niin selvästi ajattelun, ideoinnin ja päättämisen ongelmat, samoin kuin ajankäytölliset.

...promokuvien joukossa on helmiä! Edes meikittömyyteni ei pilannut kuvaussession tuloksia!

...heräsin tänään klo 8.39 ilman kelloa! Nukuttuani ei liikaa, ei liian vähän, vaan noin 8 tuntia!

...toissa päivänä kävi vieraita, mutta koti on edelleen melkein vastaanottokuntoinen! (Lue: roinat ja pahimmat lähmät piilotettavissa 5 minuutissa.)

Näin sitä vaan kirjoitellaan positiivisia, vaikka kuinka stressaa. Nimittäin stressistä minun piti kirjoittaa. Pienehköstä, mutta kuitenkin.

Että miksi aina pitää olla niitä joitain viestejä ja paperihommia, jotka vaan lykkääntyvät ja lykkääntyvät? Tarkoitan niitä sosiaalisia, että joku odottaa ilta toisensa perään minulta viestiä, mutta sitä ei koskaan tule, tai ehkä kuukauden päästä.

Koska tämä loppuu, eikö milloinkaan?

Stressin syistä suurimpia on tällä hetkellä seitsemän. (Aluksi kirjoitin kolme, mutta tuli vähän jatkettua listaa...)
1. Kodin ja työn yhteensovittaminen. En osaa. Työ jyrää.
2. Työ: ulkomaankeikkaa varten on haettava apurahoja. En osaa. Kykenen toimiin vasta viime tipassa. Pelottaa, että viime minuutilla huomaan jonkun vakavan puutteen ja koko homma kosahtaa siihen. Eikä edes harmittaisi menetetty mahdollisuus rahan saantiin, vaan kaikki tämä epäammattimaisuus. Kasvojen menetys keikkatilaajan silmissä.
3. Työ: sosiaalisesti vaikea tilanne yhden vuokrakaluston esineen kanssa. Olisi sovittava kuka korjaa ja missä, ja kuka kustantaa. Tai ylipäätään vastattava yhtään mitään asiaa koskevaan viestiin.
4. Ajankäyttö: yleinen "mössö". Apurahan stressaus -> jumi minkään muun aikaansaamisessa -> huomisen opetuksen suunnittelut lykkääntyneet -> poissaolevuus ihmisten seurassa, kun vaan oon kuplassani ja yritän saada aloitetuksi edes jotakin
5. Uni. Juuri kun taas on rytmi tasaantunut, olen lähdössä työreissuun öisillä julkisilla kulkuvälineillä. Sehän tiedetään, mitä siitä seuraa, ei ainakaan mitään hyvää!
6. Ihan vähän hiipii rahastressi. Kaikki on toistaiseksi kaikki on ihan ok, mutta kuitenkin joudun katsomaan pennosteni perään tarkemmin kuin juuri nyt haluaisin.
7. Epäluottamus omiin systeemeihinsä, pelko että ne osoittautuvat lumeeksi. Kuten liikunta. Tunnin kävelyltä palatessani stressi puskee takaisin, ei se mihinkään kävelemällä katoa. Yhtä vaikea on aloittaa tekemistä kävelyn jälkeen kuin sitä ennenkään.

Sellaista.

lauantai 27. tammikuuta 2018

Herääminen rahatilanteeseen

Heräsin siihen, että en kerryttänyt säästöjäni lähes ollenkaan viime vuonna. Päin vastoin myin alkuvuodesta ostamaani omaisuutta saadakseni rahaa loppuvuodeksi! Vuoden lopussa tileilläni oli useampikin tonni rahaa, mutta tajusin, että yrityksen kulut helmikuussa rohmuavat rahasta lähes kaiken. Budjettitaulukossani oli se vika, että kattoi vain ajan vuoden loppuun.

Mistä tämä johtuu?

Nykyään maksan kirjanpitäjälle ja avustajalle. Näistä tulee tonneja per vuosi.

Kummastakaan en ole valmis luopumaan. Elämä menee sekaisin ilman heitä.

Halvempi avustaja puolelle kerroista -> säästö 850 € / vuosi.

Yritän lisäksi saada jotakin tukea Kelalta avustajalle maksamiseksi, mutta tuen saamisesta ei ole mitään takeita.

Julkisilla kulkeminen. Syksyllä menin monesti kalliimmalla mukavasti, kun kuljin työn puolesta. Oli varaa, ja laitoin nukkumisen edelle. Tänä keväänä saa luvassa olla kärsimystä halvoissa yöbusseissa ja unettomia öitä. Tai nukutut yöt, mutta enemmän matkapäiviä per reissu, jotta voin kulkea päiväbusseilla.
-> Säästö vähintään 1218 € / vuosi.

Avokki lisää omia palkkatulojaan, ainakin sen ajan kun ei ole remontin seuraava vaihe menossa -> vuosisäästöä vaikea arvioida, satasia ainakin.

Yrityslaina 5 vuodeksi. Että voisin olla varma, että edes 5 vuoden päästä tuloni olisivat suuremmat.

Paikallisen harrastustoiminnan ylläpitäminen. Opetustunteja hitusen enemmän kuin viime vuonna. -> lisätulo 1200 €.

Muistettava on, että kuitenkin olen kieltäytynyt ottamasta enempää sijaisuuksia lähikouluun -> menetys tonneja vuodessa, mutta ehkä parempi unirytmi ja jaksaminen.

Vähemmän taidetarvikkeiden ostelua -> säästö 300 € viime vuoteen nähden.

Siinäpä keinoja alkajaisiksi.

tiistai 23. tammikuuta 2018

Flowsta

Löydänköhän sanoja, tänäänkään?

Yritetään.

Tahtoisin kertoa, että eilen ja tänään minulla on ollut hauska flow-olo. Työnteosta on hyvä mieli.

Tämä olo... tänään on tuntunut kuin olisin ollut huipuissa bileissä, vaikka olen ollut töissä!

Fiilikseni kiteytynee kahteen asiaan.

1. Downshiftaamiseni on edennyt siihen pisteeseen, että tunnen olevani itseni pomo. Yrittäjyyteni on sopivan kepeää, päiväni ovat ilmavia.

Voin sanoa tehneeni työtä, mutta se on ollut mukavaa apuhenkilön kanssa kirjastossa istumista ja kallioilla valokuvattavana keikkumista. Ei koulun käytävien juoksemista minuuttiaikataulun kera.

2. Tiedän tehneeni oikeita asioita, vaikka olen saanut aikaan vain vähän. Mieleni on rauhallinen, sillä juuri ne asiat etenevät, joiden nyt pitää.

Monet asiat eivät etene, mutta nyt ei olekaan niiden hetki.

Mitäkö olen tehnyt?

Ensinnäkin kirjoittanut hyvin kehuvan kuvauksen itsestäni Islannin-keikkajärjestäjälle. Best sitä, first tätä ja tietysti palkittu ja kokenut. Sitähän minä! :D Kirjoitettu ja lähetetty luvattua myöhemmin, mutta kuitenkin, tehty!

Ehkä myös tulee olo, että on saavuttanut jotain elämässään ja urallaan, kun tuollaisia varten selaa CV:tään.

Toisekseen olin promokuvauksessa. Jännittää, mitä niistä tuli, sillä adhd-tyyliin unohdin meikit kotiin, enpä kyllä ois osannut meikatakaan. Eipä yleisö pety, kun keikoillekaan en ole aina meikannut... Suuremmaksi ongelmaksi sitä paitsi muodostui nenä, joka kovasti punoitti pakkasessa! Sellaista ei niin helposti peitetä meikilläkään. Toisekseen päälläni olevat jotkut ikivanhat vaatteet, vaikkakin kivat.

Mutta tiedättekö mitä, nyt on olo, että tämäkin asia voi vielä joskus muuttua! Kun olen kerran saanut aikaiseksi järjestää kuvauksen, saan kyllä jonain päivänä opeteltua meikkaamaankin, ja uusimaan vaatevarastoni säännöllisesti.

Minusta kuvauksessa olin mukavalla asenteella. Että nyt ollaan hoitamassa hommia alta pois, nyt ei ole aika olla täydellinen. Kuvat ovat ammattimuusikolle kulutustavaraa, olen asennoitunut maksamaan vuoden päästä uusista kuvista.

Tällä samalla asenteella tulen tämän kevään aikana saamaan itselleni myös nettisivut, ja jotakin soolomusiikkia äänitettyä. Sanokaa minun sanoneen. Ellen jopa musiikkivideon, mutta se nyt ehkä olisi jo vähän hurjaa.

Näiden kaikkien asioiden hoitamisen olin suunnitellut vuodelle 2019. Näinhän se aina menee - kun olen antanut itselleni luvan luistaa, alkavat asiat hoitua.

Parannettavaa löytyy läsnäolosta kotona. Työnteolla on aina hintansa, minulla tuo hinta on poissaolevuus. Sitä hintaa en haluaisi maksaa, mutta näköjään teen niin kuitenkin.

Mikä tähän johti?

En tiedä.

Ehkä muistikirjani (minulla on taas uusi systeemi...). Sen avulla voin hieman selkeämmin ajatella.

Ehkä olen oppinut muistamaan huonomuistisuuteni ja kirjoittanut paremmin akuutteja asioita muistiin kännykän "akuutit"-listaani. Priorisointikin on onnistunut luulemaani paremmin, juuri esimerkiksi kieltäydyin joistain koulusijaisuuksista. Luotan myös apuun: kun jotain kerta kaikkiaan on saatava hoidetuksi, sovin ajan apuhenkilöni kanssa, ja teemme sen yhdessä.

Kuukausien lykkäämisen jälkeen olen huomenna pääsemässä verikokeisiin. Apuhenkilöni sai minut varaamaan ajan, ja kaiken lisäksi ajaa minut huomenna sinne ja takaisin.

Yllätän tällä kirjoituksella itsenikin. Oikeastaan olisin voinut valittaa, että taas olen kahtena yönä nukkunut liian vähän, mummin kanssa seurustelu jäi tänään vain teepöydässä käännähtämiseksi, kotona on taas kaaos ja tiskejä, olen taas voimaton enkä mitään jaksaisi, kun söin eilen liian vähän.

Mutta ei minun tarvise tuollaisista valittaa. Tiedän, että kaikki on työn alla, ainakin jollain tasolla. Olen koko alkuvuoden tiskannut 2-3 krt viikossa, väsähtäneisyys selvästi liittyy edeltävän päivän ruokailuihin joten voin tehdäkin sille jotain, mummin luona käynti oli sentään mummin luona käynti, vaikken ihan läsnä ollutkaan. Kuunka monena päivänä tänä vuonna olenkaan jo jaksanut käydä kävelyllä, ja saanut ihan hyvin valmistettua ja syötyä kaikki päivän ateriat.

Kyllä tämä tästä, vielä minä täältä nousen!

lauantai 6. tammikuuta 2018

Tuottaisiko rahani tarpeeksi osakkeissa ja rahastoissa?

Perustin joulukuussa Nordnet-tilin.

Mikähän olisi realistinen tuotto-odotus osakesijoittamisessa?

Luin tässä muiden blogeja, ja linja tuntuu olevan, että satojen tuhansien sijotuksilla saa kuussa satasia, kymppitonnien sijoituksilla kymppejä kuussa.

Päätelmäni pitää paikkansa, että tällä hetkellä rahani kyllä tuottaa paremmin yrityksen kalustossa, jota on monella kymppitonnilla ja käteen jää kuussa tonnin kieppeillä oleva summa.

Tonnilla saa muuten paljon paremmin korkoa korolle kuin muutamalla kympillä.

Että perustuuko osakesijoittamisen järkevyys kuitenkin enemmän osakkeiden arvonnousuun, ja että niitä vastaan saa otettua lainaa?

Minun yritykseni kaluston arvo lähinnä pysyy samana tai laskee. Jos jaksaisi kikkailla, saattaisi kalustoa säännöllisesti päivittämällä saada kuitenkin omansa suunnilleen takaisin ja tilalle uudempaa kalustoa, jonka arvo taas hetken pysyy.

Passiivisuus on myös eri tasolla. Joudun toki pistämään työaikaa vuokraamiseen. On kaikennäköistä huoltoa, säätöä, sopimusten kirjoittamista, laskutusta, lähetystä. Tänään lähettelin sähköposteja ja tein paperihommia 1,5 h. Mutta käyttäisinkö osakesijoittajana vielä lisäksi saman ajan päivässä osakkeiden vertailuun ja pörssikurssien murehtimiseen?

Hulluinta on, että kuvittelen olevani pahimman luokan downshiftari. Naapurikin juuri kysyi, saanko työkkäristä rahaa vai millä pärjään, kun opetan niin vähän. Tämä siis teettää vain hyvin vähän sellaista työtä, mikä näkyy muille. Työ on kuitenkin mielessä myös silloin, kun sitä ei tee. Joten rentoutta kaipaavan leppoistajan elämää tämä minun työni ei ainakaan vielä ole.

Vaikka osakesijoittaminen on passiivisempaa ja turvaisi rahantulon, vaikka makaisin koomassa sairaalassa, taidan kuitenkin pysyä lestissäni. Olen "kaikki tänne heti nyt" -luonne, ja pidän nykytilanteestani, joka lyhyellä tähtäimellä on juuri minun tietotaidollani osakesijoittamista kannattavampaa, ja jonka markkinan ymmärrän.

torstai 4. tammikuuta 2018

Musiikki ja passiivinen tulo

Islannin-keikka sovittu!
Kerrankos sitä nyt pääsee matkalle ilman, että tarttee ite maksaa ja jää vielä plussalle!
Saa nähdä, millainen katastrofi tästä vielä tulee!
No, onneks vaan sellainen pikkutapahtuma kyseessä.

Jeps, tosi ammattimainen asenne... Juuri luin Itkosen kirjan, jossa ammattimuusikko ei muuta tehnytkään kuin reissasi, ja se tuhosi ja heikensi ihmissuhteita.

Täältä noustaan, ammattimaisuutta ja ihmissuhteidensa tuhoamista päin!

Tulipa siitä mieleeni, että voisi olla hyvä ottaa reissuun mukaan jotain myytävää, lisätienestiksi.

Minullahan ei ole pahemmin myytävää. Siis onhan soittoani varmaan 10 CD-levyllä, mutta ei niistä mikään sisällä soolomusaani, jota toivottavasti pääsen tällä tulevalla keikalla soittamaan mahdollisimman vapaasti oman makuni mukaan.

Sitten mullahan on jemmassa se yksi ilmainen äänityspäivä ja sopimus, että julkaisevat musiikkiani (netissä). Yksi palkinto oli tämä, parin vuoden takaa. Koska lienee vanhenee...

Että JOS sais harjoiteltua ja JOS sais äänitettyä... niin sais rahaa! Ei paljoa, mutta vähäsen. Jatkossa tämä olisi passiivista tuloa.

Harvemmin sijoitusblogeissa tuota ajatellaan, mutta musiikissa on oikeasti ihan hyvät mahdollisuudet pienemmillekin nimille "ilmaisen" rahan tekemiseen.

Vaikka radiosoittoa olisi vain ihan vähän, levymyyntiäkin vain pienesti, niin kyllä sieltä aina jotain tulee.

Joskushan voi myös käydä mäihä. Avokkini soitti yhden biisin taustoja, äänitti kotonaan tapaamatta ikinä koko nimekästä artistia, musa miksattiin sinne muun sekaan. Nyt tuota levyä on myyty 10 000 kpl, ja radiosoittoa harvakseltaan. Biisiä myös esitetään artistin keikoilla (joilla tällainen pienet täydennyssävyt yhteen biisiin soittanut muusikko ei tietysti ole mukana, eikä hänen osuutta varmasti keikkaversioilla mistään taustanauhalta edes kuulu), siitäkin tulee pientä korvausta äänitteellä soittaneille.

Miljonääriksi sillä _ei_ päästä, taustalla kun olet yhdellä raidalla. Mutta kyllä se pari satasta vuodessa tekee passiivista tuloa. Ja kun katsoo, minkä vaivan moni näkee osakesijoittamisen eteen, alkaa musanteko tuntuakin ihan järkevältä vaihtoehdolta.

Minä eikä avokki kumpikaan lähdetä rahan perässä kikkailemaan kuitenkaan. Ne on ihan muut tyypit, jotka tekee sadoittain lyhyitä biisejä samalla yksinkertaisella sointukierrolla Spotifyhin ja onnistuvat huijaamaan ihmiset kuuntelemaan niitä erikoisten nimien perusteella. Onnistuvat sitten niistä soitoista saamaan kymppitonnien korvaukset vuosittain. Ilman kummempaa taitoa, ihan vaan hassun nimen perusteella, jolla ihmiset hakevat, eikä kukaan muukaan ole sillä nimellä biisiä vielä tehnyt.

Pistäkää korvan taa! Kyllä kuka vaan osaa painaa rec-nappulaa.

tiistai 2. tammikuuta 2018

Uudenvuodenlupaukset vs todellisuus, tapaus Islanti

Oli näitä kaikennäköisiä aikeita.

Stressitöntä elämää, keikkataukoa.

Keikkataukoa, koska en osaa harjoitella läksyjä.

Saati tehdä päätöksiä.

Vähän niinku stressaa samana aamuna alkaa miettiä settilistaa ja kokeilla, mitä nyt tähän hätään sais räävittyä kokoon ja mitä ei.

Puhumattakaan niistä edellisistä päivistä ja viikoista, kun pitäis, pitäis, pitäis.

Keikkavaatteet likasena.

Keikkavaatteet hukassa.

Lähtöpaniikki.

Melkein myöhästyy omalta keikaltaan.

No, mut halutaan keikalle Islantiin ( ! ).

Että mitäs tässä nyt sitte.

Avokki sanoi, että tuohan on just sitä aikaa vuodesta, kun jatkuis remontti. Hip hei, taas pitää valita ihan suoraan, suostuuko jyräämään työelämällä ja hauskuudella kodin, stressittömyyden, osittain omat arvonsakin.

Ja että mulla ois ne puhtaat keikkavaatteet, harjoteltu ohjelmisto ja oisin ajoissa kentällä, tarttisin apua. Niin että siihenhän se palkka keikasta sitten hupeneekin, kun värvään apureita pitämään huolta, että hoidan homman kunnialla kotiin.

Ja sit kuitenki on kauhee koti-ikävä ja miettii, että vois just tälläkin hetkellä olla kotona löhöömässä viltin alla teekupin ja päiväkirjan kanssa. Tai pihalla aurinkotuolissa (silloin on nimittäin juuri kesä tulollaan).

Perseen perse!

Sit on vielä se, että saatoin nuolasta ennen ku tipahti. Palkkion olemassaolosta ja suuruudesta ei vielä ollut puhetta. Pyytäjät ovat ammattimuusikoita, ymmärtänevät ettei näin kaukaa ilmaiseksi lähdetä.

Ainakin olen otettu. Viimeksi, kun nähtiin, sanoivat olevansa faneja. Mukavaa nähdä, että on voinut vaikuttaa joihinkin ihmisiin niin, että se aiheuttaa heissä tällaisia käytännön toimia. Että eivät ole unohtaneet minua heti.

Sitten toisaalta, olenhan jo joutunut myöntämään itselleni musanteon olevan useinkin mielessä, vaikkei se sinänsä minulle sovikaan. On se vaan niin kiinni minussa, osa identiteettiä.

Toivottavasti teidän lupaukset kestää pidempään ku kaks päivää!

Hyvää uutta vuotta!

maanantai 18. joulukuuta 2017

Jaahas, sijoittajaksiko?

Oho! Perustin Nordnet-tilin!

Kysymys kuuluu: Mitä hittoa mä sillä teen?

Voi olla, että olisin jotain jo tehnyt, mutta kun kirjautumaan ei pääse ennen kuin seuraavana pankkipäivänä klo 7.00 alkaen, niin saattoi jäädä nyt tähän.

Ajatusketju.

1. Sijoittamisen tuottavuus perustuu sekä a) saatujen osinkojen suuruuteen että b) sijoitusten arvonnousuun. Näiden taustalla vaikuttaa c) millainen yritys/rahasto/kohde on. Taustaoletuksena on myös d) maailman ja markkinoiden vakaus.

2. Arvonnoususta (b) saa hyödyn vasta, jos myy. Minä en myy, koska joku sijoitusguru joskus sanoi, että ainoa mikä kaduttaa, on että ikinä myi yhtään mitään. Minä en siis aio myydä mitään, mitä ostan. Lisäksi kohta varmaan kupla puhkeaa (d), joten lähiaikoina ei kyllä mitään myydäkään.

3. Tarkasteltavaksi jää osinkojen suuruus (a). Mun omassa yrityksessä mun rahoilla on parempi tuottoprosentti kuin näin äkkiseltään ihmisten salkkuja selaillessa sijoitusmaailmasta saa! Oletuksella, että valitsen hankinnoissani enemmän varmoja nakkeja enkä painota liikaa palveluasennetta.

4. Yrityksiin tutustumiseen (c) saisi uppoamaan hirveästi aikaa, järkevää ei ole käyttää aikaa liikaa per osinkoeuro. Siksi ajattelin jotain "helppoa" rahastoratkaisua. Totuutta ei sitä paitsi välttämättä näe läheiselläkään tarkastelulla. Opettelulle ei myöskään ole aikaa, olen priorisoinut aikani muualle. En halua juuri tähän osaamiseen panostaa. Mutta pitäisihän tuntea hyvin tuote, johon rahansa laittaa! Oman yritykseni tunnen kuin omat taskuni (vähän on reikiä, mutta tiedän kyllä, missä). Lisäksi on eettisyysnäkökulma - minulle on tärkeää, millaisia toimintatapoja ja arvoja tuen rahoillani.

5. Maailmalla tilanne (d) on ollut epävarma jo pitkään. Viis siitä, mitä lehtiotsikot sanovat, sillä meikäläinenhän luottaa tieteellistäkin tieteellisempään lähteeseen eli perstuntumaan. Että eihän sitä nyt uskalla rahojaan laittaa tuonne jonnekin maailmalle liitelemään, oman kontrollin ulottumattomiin.

Niin että kumpi on parempi sijoituskohde, minä vai muut? Olisiko järkevää hajauttaa rahojaan oman yrityksensä ulkopuolelle (tuottamaan huonosti)? Olisiko se tässä maailman tilanteessa turvallista vai vaarallista? Pitäisikö tuo osakkeiden mahdollinen arvonnousu huomioida, vaikkei koskaan mitään aikoisikaan myydä (voihan niitä vastaan ehkä saada lainaa ja ostaa sitten lisää kalustoa omalle yritykselleen)?

Argh, ei tästä ota selkoa!