maanantai 21. elokuuta 2017

Masennusta ja soljuvuuden etsintää

Öinen kirjoitukseni auttoi hetkeksi.

Kuitenkin tänään iski masennus.

Univelka sekoitti ajatukset, vaikea oli tehdä mitään. Suorastaan paniikinomaista sinkoilua ajatuksissani. Pakko kuitenkin oli sinnikkäästi pysyä hereillä aikaisesta herätyksestä huolimatta, pakko yrittää tehdä seuraavia asioita.

Väsyneenä kylläkin on impulsiivisuutta normaalia enemmän, sen voimalla soitin kaksi puhelua ja vastasin kolmanteen.

Tehtävien hoitamisessa vaan on se lannistavuus, etteivät ne katoa listoilta kokonaan kovin helpolla, ne kun ovat yleensä itsessään pieniä projekteja. Järkäleen vieräytys viimeisillä voimilla ei tarkoita, etteikö huomennakin pitäisi vieräyttää samaa järkälettä huomisen viimeisillä voimilla!

Yhteydenotosta asiakkaaseen seuraa suunnittelua, harjoittelua, opetusta, keikkailua, laskutusta.

Kotipihan projektit eivät valmistu kertarysäyksellä, kuten helposti kuvittelisi, vaan esimerkiksi mullan haku peräkärryllä saattaa tapahtua eri päivänä kuin varsinainen penkin teko ja istuttaminen. Viinimarjojen sulattaminen alkaa eri päivänä kuin varsinainen viinin teko on.

Työasioita jarruttaa usein se, että minun pitäisi määritellä oma palkkioni. Olisi huomioitava yleinen palkkiotaso ja se, että asiakkaan kuvitelma palkkiosta on yleensä aivan toinen kuin mikä todellisuudessa olisi asianmukaista. Pätee sekä keikkoihin että opetukseen. Entä kuinka tulisi suhtautua tarjouksiin, joissa palkkion osana on jokin diili, esimerkiksi oikeus käyttää tiloja joskus toiste veloituksetta omaa konserttiaan varten?

Lasten harrastukset eivät nykyään saisi maksaa euroakaan, välillä tuntuu siltä. On niin paljon hyväntekeväisyyttä ja valtion tukia. Ihmiset eivät ymmärrä, ettei ihan kaikki kuitenkaan niiden avulla pyöri. (Onneksi minulla kuitenkin on sellainen maine ja sellaista osaamista, mistä halutaan maksaakin...)

Ahdistaisi paljon vähemmän, jos luottamukseni itseeni ja tehtävänhallintaani olisi suurempi. On vain vaikea luottaa, jos oman luottamuksensa on rikkonut niin monesti. Olo olisi aivan eri, jos tietäisin tänään aloitettujen projektien jatkuvan huomenna, ja jos tietäisin tänään olevan voimaa ja aikaa ja kykyä jatkaa sitä, mikä on eilen aloitettu.

Hopeareunusta kai on pakko etsiä tästäkin.

Masennus hetkellisenä tunteena auttaa ymmärtämään toisia, jotka kokevat niin pitkiä aikoja kerrallaan. Muistaa, ettei toisia auta, vaikka mitä typeriä vinkkejään jakaisi, sillä masennus on puhtaasti fiiliskysymys. Ainakin minulle.

Rohkaisevaa on, että joitakin loogisuutta olen huomaavinani. Että ne ovat nämä muutamat viime päivien lykkääntymiset ja pienet epäonnistumiset, jotka tämän aiheuttivat yhdessä univelan kanssa.

Omilla toimillani voin jonkin verran vaikuttaa.

Ehkä masentunut olo tosiaankin johtui vajaista yöunista ja sen seurauksena vedetyistä kahviövereistä, liian vähäisestä aamupalastakin. Ja väsymyksen aiheuttamasta herkästä mielentilasta, jossa tökerön tuntuinen asiakas puhelimessa saa mielen matalaksi pitkäksi aikaa. Ehkä huonoa oloani lisäsi muutamasta aamutoimesta lipsahtaminen, jotka olivat tähän asti rullanneet hyvin monta päivää.

Vaikka negatiivisiin tunteisiin liittyy kauhun hetkiä ja epävarmuutta (mitä, jos tämä tunne tulee uudelleen juuri sinä ensi kuun täysimpänä työpäivänä tai juuri jonkin merkittävän keikan alla), minä tiedän tämän olevan ohimenevää.

Niin kuin tänäänkin. Vahvin piikki kestää joitakin tunteja, sen perusteella ei voi leimata koko elämäänsä, ei edes viikkoa tai päivää.

Kaiken järjen mukaan minusta ei siis enää huomenna tähän samaan aikaan tunnu tältä samalta. Ehkä ahdistaa ja stressaa, mutta tuskin sentään masentaa!

Tunteitaan kannattaisi seurata samaan tapaan kuin moni seuraa käveltyjä kilometrejä ja kulutustaan. Asiat eivät välttämättä olekaan niin huonosti kuin kuvittelemme. Ehkä ei olekaan "kaikki masentavaa ja menee pieleen", vaan yhtenä päivänä yhdellä viikolla tunnin ajan sellainen tunne.

Monesti vahva negatiivinen tunne kestää vain minuutteja. Sen jälkeen elämä jatkuu.

Pyöritän näitä listasysteemejäni, en päästä asioita valumaan seulasta läpi. Katson tehtävänhallintaan liittyviä videoita, vaikka se lykkäämistä ja asioiden välttelyä samalla onkin. Kikkoja riittää, ja niitä testailen. Jonain päivänä minä vielä voin luottaa asioiden rullaamiseen omalla painollaan.

Plussia siis tähänkin postaukseen:
+ Huonot fiilikseni useimmiten menevät ohi. (Jos eivät mene, niin moniin akuutteihin tilanteisiin minun on mahdollista saada luotettava sijainenkin, ammattitaitoinen siskoni nimittäin. Ei töiden tarvitse jäädä rästiin ja minun harteilleni, joku toinenkin voi ne tehdä tarvittaessa.)
+ Oma pieni joka-aamuinen liikuntarutiinini toimii toistaiseksi. Mikä tahansa muukin rutiini on siis mahdollista rakentaa! Tehtävä-, ideankaappaus- ja muiden listojeni toimintaan voi ehkä jo parin vuoden sisällä alkaa luottaa!

Valoa synkkeneviin ajatuksiini

Mikään ei ole niin hyvää lääkettä murheisiin kuin pieni vertaileva tutkailu.

Otetaanpa katse noin vuoden taa.

Viime elokuussa ostimme tämän mökkerön. Muuttokuormia ajettiin syksyllä 2016 useita.
+ Aikaa, rahaa ja voimia säästyy tänä syksynä muuttokuormilta. Suorastaan kokonaisia työpäiviä.

Yliopiston alku takkuili siksikin, että olin päättänyt panostaa kotioloihin ja haeskelin avokin kanssa käytettynä ostettuja huonekaluja milloin mistäkin. Nyt on remonttikin, ei tänne keskelle tarvita enempää kamaa.
+ Aikaa, rahaa ja voimia säästyy huonekalujen hankinnastakin.
+ Uskon pystyväni panostamaan yhteisiin asioihin, onnistuinhan siinä edes vähän viime vuonnakin.

Viime elokuussa minulta taisi jäädä koko mökkireissu väliin.
+ Tänä vuonna kerkisin jopa mökille, ja siellä jopa opiskelin hieman!

Syy mökkireissun skippaamiseen viime vuonna oli kirjanpidon kanssa härvääminen. Nyt minulla on kirjanpitäjä.
+ Ei enää yliuppoutumista paperikasoihini!

Kirjanpitäjä ja yksi "apuneitonen" auttoivat minua selvittelemään kaikennäköisiä sotkujani kevään -17 aikana.
+ Ensi keväällekin aikaa on säästynyt, kun viime kevääseen vertaa.

Vuosi sitten en ollut elo-syyskuun taitteessa edes Suomessa.
+ Tänä syksynä olen Suomessa lukuvuoden alkaessa, joten teoriassa on mahdollista saada opetukset ja omat opinnotkin alkamaan normaalisti!

Viime elokuussa tehtävälistani eivät toimineet eikä minulla jostain syystä ollut kunnollista kalenteriakaan kuukausiin.
+ Minulla on muistikirjoja tehtävänhallinnan avuksi, ja olen jopa onnistunut seuraamaan liikuntasuorituksiani, lounasaikojani, kulutustani yms. jonin verran. Kalenterikin on (kunhan löydän sen, viidettä päivää hukassa). Lisäksi minulla on elämäni ensimmäinen kunnollinen budjetti taulukko-ohjelmassa, ja olen pysynyt hommassa kiinni kolme kuukautta!

Viime syksynä edelleen lupailin katteettomia lupauksia. Olen ymmärtänyt ja oppinut, miten ensiarvoisen tärkeää on vältellä mitään lupailuja, vaikka kuinka pitäisin 100% varmana niiden toteutumista.
+ Tänä syksynä arvelen, että selviän henkisesti helpommalla monista työtehtävistä.

Viime syksynä olin monennäköisten ongelmien kanssa melko yksin.
+ Tänä syksynä tuntisuunnittelussa auttaa samalla alalla oleva siskoni. Palkkiota vastaan, tietysti. Yleistä asioiden sujumista avittaa "apuneitonen". Naapuriapu pelaa, koulujuttuihin olen löytänyt keneltä kysyä yms. Opintotoimistoonkin on vihdoin viimein kontaktit suht koht kunnossa.

Paikkakunnan vaihtuessa on aina vaikea hoitaa autoon liittyviä asioita.
+ Lähiseudulta on löytynyt pari eri korjaamoa joihin uskallan soittaa ja katsastusasema jolla käydä.

Syksyllä -16 rahaa paloi kalliisiin matkalippuihin. Opiskelijakortin sain vasta tammikuussa, ja siihen tarran.
+ Haastetta opiskelijahintojen saamisessa on puolet vähemmän, tarvitsen vain tarran. Vanhakin käynee vielä näin lukuvuoden aluksi.

Päättäminen oli vaikeaa, matkalippujen osto yms., kun pidemmät reissut kyseessä.
+ Teen edelleen kauemmas työreissuja, mutta nyt on jo tarjouksesta ostettu sarjalippu, jolla pääsen muutaman kuukauden harvat reissut turhia miettimättä. Tarkoitan, että ainakin kulkuväline on nyt valittuna, yksi päätettävä asia vähemmän siis...

Hyvin paljon uutta tapahtui kerralla syksyllä -16.
+ Moni alku toistuu. Yliopisto, soitto-oppilaat ja muut systeemit vain ovat tällä kertaa tutumpia. Myös naapurit.

+ Kaikenkaikkiaan luulisi härväystä ja ajan ja rahan tuhlausta olevan vähemmän, työ-, opiskelu- ja kotipäiviä enemmän. Toivon kovasti parempaa tasapainoa elämän osa-alueiden välille, ja siihen pyrin parhaan taitoni mukaan, meni syteen tai saveen.

Jatkanpa listaa joskus toiste. Nyt alkaa viimein väsyttää, jospa uni viimein tulisi.

maanantai 7. elokuuta 2017

Rahahuolia

Olin kahden vaiheilla nukkuako vai kirjoittaa. Valitsin kirjoittamisen.

Olen ollut aina säästäväinen ja mielestäni pääosin järkevä rahankäytössäni. Nyt on kuitenkin tultu tilanteeseen, jossa jonkinlaista talouden korjausliikettä tarvitaan.

Tilanteen taustalla on
- Tulojeni putoaminen kolmasosaan kesän ajaksi. Suunnitelmissa oli järjestää ties mitä kesäkursseja, mutta enhän järjestänyt.
- Uudet kulut kuten kirjanpitäjä ja asuntolaina, kiinteistövero ym.
- Viime vuonna maksoin jo alkuvuodesta kaikki eläkemaksut ja puhelinlaskutkin loppuvuodeksi yhdellä kertaa säästettyäni niihin edellisen vuoden lopussa. Siinä pääsi vähän unohtumaan, että tavallisesti tilillä pitää pitää puskuria kuukausittaisia laskuja varten...
- Liika rahankäyttö tammi-helmikuussa heijastuu vielä tännekin.
- Epämääräiset pelot joihinkin raha-asioihin liittyen, esim. ilmeiseti joudun palauttamaan opintotukia 4 kk:lta. Kun vaan tietäisi, jatkaisevatko maksun näin syksyltä vai tuleeko palautus ajankohtaiseksi myöhemmin.
- Remontoinnin tarve. Harvinaisen epäonnistunut olo kyllä, jos ei saada mitään koko kesänä aikaan, ja vieläpä siksi että rahaa ei ole, vaikka ihan hyvin olisi voinut olla!

Käyttämäni ja suunnittelemani taktiikat:

1) Armoton pihistely. Haaveilemiani koulutarvikkeita en hanki, koska en tarvitse oikeasti. Mitään muitakaan tarvikkeita en nyt voi ostaa. Kuukausia olen kuolannut yksien piirustustussien perään, mutta on vaan kerta toisensa jälkeen hillittävä. Nyt olisi vielä -20% alekin niihin, ja toisessa nettikaupassa toisiin kyniin -15 %! Ei auta, vaikka kuinka selittelen, että niitä piirustuksia voisi sitten myydäkin, ja ties mikä joulukorttimaakari minusta voisi vielä kehkeytyä.

2) Opintolaina. Paloi jo kaikennäköisiin laskuihin, koko syyslukukauden satsi.

3) Vakuutusten maksuerien lisääminen, ettei tarvitsisi nyt yhdessä kuussa maksaa kaikkia vakuutuksia kerralla niin kuin olen ennen tehnyt. Lisäksi päällekkäisyyksien poistaminen ja mahdollinen kilpailutus. Käyttämättömänä seisovan kakkosauton vakuutuksen lopetus. (Ei vaan mitenkään etene tämä! Sovittuna soittoaikana eivät soita, muina aikoina taas minä en vastaa...)

4) Jaksaa jaksaa -meininki. Keikkoja tehdään, opetuksista pidetään kiinni. Opintoja sen verran, että voisi luottaa opintotuen juoksevan ainakin keväällä taas.

5) Opiskelija-asuntoasian selvittely. Jos saisin opintoluolan ja siihen tuet, voisin hyödyntää tilaa myös työasioissa. Loppujen lopuksi voisi tehdä rahatilanteelle hyvää, vaikka ensivaikutelmana kuulostaa menoerältä. Vähemmän bensakuluja ja bussikuluja kuiteniin, jos on missä yöpyä yliopiston lähellä.

6) Vähemmän epämääräistä ilmaista muiden auttelua. Sorrun tähän niin usein! Vie voimia työltä, ja väsyneenä rahaakin on vaikea muistaa käyttää hyvin.

7) Ilmaiset ja puoli-ilmaiset ruoat kuten marjat ja sienet metsästä ja puutarhasta, oman puutarhan muut antimet. Kaurapuurot ym.

8) Lupausten hillitseminen. Ei enää mitään yrityksen hankintoja lupaamalla kenellekään yhtään mitään! Olen nyt joutunut kohtaamaan tilanteita, joissa olen kevättalvella luvannut, että syksyn sesonkiin hankkisin sitä ja tätä, kun varmaan silloin olisi rahaa. Niin vissiin... No, toisaalta aivan lukkoon ei onneksi mitään oltu lyöty! Ahdistavaa, miten sitä aina lipsuukin... Myös siskon palkkaaminen oli lupaus, eipä se paljoa töitä kerinnyt tekemään, mutta hyödyllistä kyllä se mitä teki.

9) Myynti. Teoriassa saattaisin saada myytyä yritykseni kalustoa muutamalla tuhannella eurolla, mutta oikeasti en raskisi luopua kyllä yhtään mistään. Liian rankan tuntuinen päätös, mitä myisin, enkä koe aikaa olevan kaupantekoon.

10) Pienet lisätienestit. Ikkunanpesua tutuilla jne.

11) Mainostus, en ole täällä paikkakunnalla mainostanut opetuspalvelujani, koska olen ollut epävarma omasta jaksamisestani. Siis että mahtuuko enempää oppilaita, kun on koti ja opinnotkin elämässä. Toisaalta lisätienestit avokillekin olisivat tervetulleita, hänen toimintansa mainostamista olisi syytä taas harkita. On se aika, kun ihmiset valitsevat harrastuksiaan syksyksi ja koko vuodeksi, joten tilanne olisi otollinen. (Toisaalta on aina vaarallista sitoutua uusiin juttuihin, ylityöllistämisellä olen ennenkin saanut omassa elämässäni paljon tuhoa aikaan.)

12) Varmistelu. Otettava yhteyttä kaikkiin paikkoihin, joiden kanssa keväällä oli puhe, että opettaisin heillä kursseja. Kyseltävä kouluilta, voiko heidän tilojaan käyttää, ym.

13) Mahdolliset rahalliset tuet yhteiskunnalta keskittymishäiriön aiheuttamiin kuluihin. (Ei ole vaan ollut pokkaa hakea tähän mennessä mitään sellaista, vaikka oikeus olisi saada selvitys, mihin kuluihin mitään voi saada.)

14) Karhuaminen. Kaikki asiakkaat eivät muista maksaa ajallaan, sinänsä ei haittaisi, jos vaan itse muistaisin karhuta heti.

15) Odottaminen. Säännöllistä tuloa minulla on, tilanne tasapainottunee kunhan aika vain kuluu. Näin väittää ainakin budjettini taulukko-ohjelmassa.

Epätoivo meinaa kyllä iskeä. Rahatilanteen epäselvyys kieltämättä aika paljon laskee fiilistä kotona juuri nyt. Ei auta, eteenpäin on mentävä. Positiivisiakin puolia on, pitäisi vaan muistaa ne useammin. Kulutusluottoa ei ole eikä mitään sellaista. Luottokortti tietysti polttelisi, mutta annoin sen onneksi avokin huomaan tuossa jokin aika sitten... Pitäisi pistää kahtia koko kapistus, ennen en sitä mihinkään tarvinnut ja nyt, kun houkuttaisi, ovat kortin korot pilvissä.

Hyvää alkuviikkoa kaikillen, koitetaan pysyä pinnalla!

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Färsaari-villapaita

Käsityökuulumisia!

Alkukesästä sain valmiiksi villapaidan, jonka malli muistuttaa eräästä rikossarjasta tuttua ns. Sarah Lund -villapaitaa.



Valmis villapaita pihanurmella. Väri on tässä kuvassa todellisuutta vaaleampi. Kuva on otettu ex tempore kesken muiden hommien, siitä työhanskat...


Mallin matkin vuosi sitten Färsaarilta ostamastani valkoisesta villapaidasta. Se paita puolestaan taisi olla kopio alkuperäisestä TV:stä tutusta villapaidasta, muotitalon valmistamasta. No, ainakin kuvio on perinteinen... Ostaessani en tiennyt, miksi kaikilla paikallisilla oli päällään tällainen, luulin vain perinteiseksi. Pikkuveljeni tiesi kertoa, että on oikein kunnon muotipaita tämä. Suurimmat erot on, että muotipaidan hihoissa olisi vielä neljännetkin kuvioraidat, ja silmukat löysempiä.

Kauluksen tein avarammaksi kuin alkuperäisessä mallissa. Hihat ja helma ovat lyhyemmät kuin aioin. Raglan-hihojen saumat ovat käytössä venyneet, silmukat näyttävät tosi löysiltä nykyään.

Hihansuut ovat joustinneuletta. En pidä tuollaisesta löysästä lookista (ohut lanka, paksut puikot), mutta kelvatkoon, turhantarkkuuden ajat ovat vissiinkin takana päin. Färsaarelaisten paidat olivat kuvioiltaan löysempiä, todella isoilla puikoilla tehtyjä lankaan verrattuna.

No, saanpa löysillä kohdilla paitaan edes vähän aitoa muotipaitahenkeä. Muuten muotipaidat kyllä olivat tiukkoja, lankaa ei tosiaan oltu törsätty...

Löytyihän meiltä peilikin, nimittäin pihasaunan pukuhuoneesta! Sen avulla harjoittelin selfie-taitoja. Tästä on hyvä nousta.




Färsaarelaisesta mallista huolimatta näytän ilmeisesti kuitenkin enemmän irlantilaiselta, mitä vaikutelmaa tämä paita ei kuulemma ainakaan vähennä. No, näissä kuvissa ei paljoa tukkaa näy, saati sen punaista väriä.




Lanka on suomalaista lähituottajan lankaa. Ostin sitä entisen kotikaupungin torilta ja tuottajan nimi on muistissa jossain hyvässä tallessa. Enpä muista nyt yhtään edes, oliko tämä peräti vain 2-säikeistä lankaa, paitakaan kun ei nyt ole tässä... no, ohutta kuitenkin.

Lanka, toisin kuin alkuperäisessä vaaleassa paidassa, on pehmeää eikä kutita, vaikka on täyttä villaa. Yllä olevissa kuvissa alla on vain hellepaita, ihan hyvin pystyy hihattoman topin päällä pitämään.

Värjäämätöntäkin lanka on, villa on siis vaaleanruskeasta lampaasta ja toinen vyyhti tummanruskean lampaan villaa.

Lankoja kului arviolta 15-20 € arvosta, työtunteja taas lukemattomia. Ei näitä hullukaan myyntiin tehtaile. Vaikka paidan valmistuttua kyllä mietin, koittasko vaikka 150-250 €:lla myydä jollekin tutulle. Hulluja haaveita, torppasin ne heti.

On muuten ensimmäinen villapaita, jonka saan täysin valmiiksi asti yhdeksään vuoteen! Hyvä, minä! Tämä oli myös nopea, taisi valmistua puoleen vuoteen eli vain muutaman kuukauden tauko aloituksen ja loppukirin välillä.

Loppuun vielä kuva talostamme, ältä päivältä sekin. Vuorokausi kyllä jo vaihtui, mutta kuitenkin...

Tällaisessa mökkerössä sitä asustellaan!

P.S. Jos haluat lukea pelkkiä käsityöjuttuja, lue vain käsityö-tunnisteella merkatut jutut. Voi kylläkin olla, että niitä tulee aika harvakseltaan...


sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Olen muutakin kuin työni

"Onko sieltä löytynyt töitä?" kysyy moni, kun tulee puhe muutosta.

Jaksaa hämmästyttää. Enhän minä itse ole koko vuoden aikana murehtinut puolta sekuntia, löytyykö täältä töitä! Tietysti löytyy, koko ajan joudun niitä pakenemaan. Sekin työ, josta minua syksyllä onniteltiin, peruuntui onneksi. Opettajaa tarvitsevia oppilaita löytyy joka nurkalta, parasta olla mainostamatta ettei liian moni huomaa... Eitä on niin hankala sanoa, on niin vaikea tietää milloin oma raja tulee vastaan.

Sitä olen tietysti miettinyt, pitäisikö ottaa enemmän oppilaita ja sijaisuuksia, mutta en kyllä ymmärrä miten niitä voisi olla löytämättä.

Onko tässä nyt joku herätyksen paikka? Olenko jotenkin vastuuton, kun en murehdi työtä?

Väittäisin, että kyse on muusta.

Ensinnäkin kaluston vuokraus rullaa sen verran mukavasti, että minun ei todellakaan tarvitse murehtia. Ilman työtä pärjää, vähäkin työ pitää nykyisen elintason yllä. Olen turvannut selustani, mikä sen vastuullisempaa. Tällä hetkellä tämä pieni sijoitustoimintani tuo käteen keskimäärin 875 € kuussa, sesonkina enemmän ja muulloin vähemmän. Relevantimpaa olisikin kysyä, olenko pysynyt työkykyisenä ja jaksanut pyörittää vuokrausta.

Toisekseen opetan edelleen myös paikkakunnalla, josta muutin pois. Satoja kilometrejä sinne saa matkustaa, mutta bussiliput on halpoja ja käyn vain päivän pari joka toinen viikko. Koska huvittaa. Kukaan ei pakottanut. Kalkkiutunutta, kaavoihin kangistunutta ajattelua, että työn ja asuinpaikan tarvitsisi aina olla sidoksissa toisiinsa.

Kolmanneksi olen opiskelija. Jos verotettavat tulot (entisen paikkakunnan opetukset + vuokraus + uudet opetukset) jää pieniksi, voi nostaa opintotukea. Jäähän ne, sillä ostan tuloilla lähinnä firmalle kalustoa eli rahasta menee iso osa yrityksen kuluihin eikä tule minulle palkkana, kun niin valitsen. Korkoa korolle...

Neljänneksi kokemukseni työstä on ollut, että tilanteen pelastajia tarvitaan aina. Työtehtäviäni on aikojen saatossa ollut olla kiireapulainen eräällä varastolla, äitiyslomasijainen opetushommissa, muu sijaisuus, opettaminen syrjäkylällä, minne ei muita opettajia saada suostuteltua. Minulla on auto, pääsee täältä vilkkaammilta seuduiltakin syrjäkylille, jos tarve vaatii.

Viidenneksi, kun minulta kysytään työstä, en osaa edes ajatella 5 pv/vko -työtä, koska muu elämäni hajoaa palasiksi, jos sellaista yritän. Työtä siis löytyy, koska olen tarpeen vaatiessa valmis vastaanottamaan muiden jämät, ne 2-3 pv/vko -työt lyhyttä päivää.

Kuudenneksi olen kauppamies. Enimmäkseen tosin sisälläni... Mulla on sokea usko, että keksin tuotteita ja saan niitä myytyä tarvittaessa. Saan 50 bisnesideaa päivässä, mutta olen päättänyt, etten toteuta niitä, keskityn nykyiseen työhöni toistaiseksi. Katsotaan, mitä käy kun on joulusesonki... jotenkin tuntuu, että joulutuotteita saattaisi tulla tehtyä ja myytyä... Ei kai työtä kannata kaipailla, jos voi tehdä huvikseen jotain ja sitten myydä sen.

Seitsemänneksi on sitten pienet menot ja koko tämä elintapa ja ajatusmaailma. En vain osaa mennä työ edellä! Ei minun kerta kaikkiaan tarvitse murehtia, kun varojen loppuessa voisin vain luopua jostakin ja hengähtää sen aikaa, että varoja taas on. Autosta voi luopua hetkeksi. Yliopistolta voi lintsata, jos ei ole varaa lippuihin. Yrityksensä voi pistää jäähylle, jolloin pääsee eläkemaksusta tms. Meidän tilanteessa täysin välttämättömiä kuluja on vain asuntolainan lyhennys ja minimaaliset ruokakulut, sekä hieman varalle lääkärikäyntejä tai vastaavia varten, ja ehkä sähkölasku, jos nyt sen haluaa laskea välttämättömyydeksi, mutta se nyt sitten onkin jo toinen tarina.

Ai niin, kahdeksanneksi, meinasi unohtua... Säästöt ne varmasti eniten mieltä rauhoittaakin. Voin aina myydä yritykseni kalustoa rahapulan iskiessä, ja sitä kalustoahan riittää isolla rahalla.

Kai on ihan hyvä, että on olemassa joku tavallinen standardi, jonka pohjalta ihmisten kanssa keskustella. Tuttaviltaan ehkä kuitenkin toivoisi, että tuntisivat minua edes vähän. Että enkö jo ole tehnyt selväksi, millaisen kuluerän aiheuttaisin yhteiskunnalle, jos polttaisin itseni piippuun normaaleissa töissä.

Tai ehkä tilanne onkin toisinpäin. Jos oppisin ajattelemaan työ edellä, voisin olla samanlainen ja kuulua joukkoon. Voisin myös paremmin osoittaa kiinnostukseni toisia kohtaan, jos joskus tajuaisin kysyä töistä ja paremmin muistaisin, millainen on muiden tavanomainen tilanne ja ajattelutapa. Minulle vain ihmisissä itsessään, siis ihan muissa asioissa kuin työssä, on se olennainen, josta kysyn kun joskus harvoin nähdään.

Ehkä otan nämä jatkuvat työkysymykset muisti- ja itsehillintäharjoituksena. Ensi kerralla, kun kohtaan ihmisen ja innoissani mietin, mistä hauskasta nyt juttelemmekaan ja kuinka kivaa, jee, koitan muistaa hillitä hämmennykseni työkysymysten edessä, ehkä pettymyksenkin. Samalla voin opetella repliikkejä noihin tilanteisiin (ei nimittäin ole mitenkään yksinkertaista selittää mun työkuvioita), miten niistä pääsisi nopeammin muihin aiheisiin.

Työkysymysten jälkeen muuten yleensä tiedustellaan, missä mun avokki on. Ihan kuin se olisi joku vauva, jonka olen hetkeksi hylännyt viettääkseni villiä minä-päivää. Niin erikoista, etenkin kun se on yleensä tuo avokki, joka joutuu joka asiassa katsomaan minun hommien perään... Ei siinä mitään sinänsä, saahan toisen kuulumisista kysellä, mutta jotenkin on alkanut pistää korvaan tuo "missä **** on", aina sama muoto. Kai me sitten ollaan liikuttu niin paljon kaksistaan, ettei mua olla totuttu tapaamaan yksin tietyissä piireissä.

Niin että mites sulla, ootko löytänyt työtä sieltä, missä asut? Entä mihinkäs olet avokkisi jättänyt?

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Typerää jääräpäisyyttä

Lueskelin blogiani. Tuntuu suorastaan typerältä, miten päädyn aina vannomaan ja lupailemaan itselleni sellaista, mitä en voi pitää. Mitä järkeä!

Uuvuttaa tämä yrittäminen. Elämästä puuttuu virtaus, luotto siihen että tämäkin roska joessani päätyisi joskus mereen asti.

Uomaan syntyy virta, kun joessa on vettä. Jokeen tulee vettä, kun sataa.

En voi vain päättää, että elämässäni olisi aina sade. En voi myöskään jääräpäisesti meloa eteenpäin ja leikkiä, että uomassa olisi vettä silloin, kun siinä ei ole.

Yrittäminen tuntuu yhtä järkevältä kuin töyrään reunalla seisoskely tyhjään uomaan syljeskellen. Että ihan vähän kun vielä tässä räin niin kyllä se siitä täyttyy ja päästään taas liikkeelle. Hyödylliseltä pitää koko ajan näyttää ja tehdä voitava, olkoonkin että se voitava on yhtä tyhjän kanssa.

Huoh.

Mikä tässä kaikessa nyt oikein mättää?! Kyllä minä tiedän, että vastaus on aivokemia, tai oikeastaan neurologia, mutta silti... Siis herranen aika, suoraan sanottuna minä olen erittäin fiksu ihminen, minun kuuluu osata selvittää tämä tekemättömien asioiden kaatopaikka elämästäni!!! Mutta ei, jos ei ole hyvä päivä niin mikään ei suju.

En voi vain päättää, että joka päivä olisin voimissani ja hajamielisyyteni yhtäkkiä katoaisi taivaan tuuliin. En voi vain päättää, että järjestelmällisesti elämäni loppuun asti tekisin tehtävälistastani aina vähintään kaksi asiaa, tai mitään muutakaan. Järjetöntä, että olen päättänyt jotain tuollaista vielä ihan viime aikoinakin. Ei sitä voi noin vain päättää! Mistä nuo tuulahdukset oikein tulevat, että voisi muka vain omalla päättäväisyydellään taikoa asiat toisiksi?

Mitä vielä voin tehdä? Tapetoida koko kodin kissankokoisilla ohjeteksteillä? Viimeksi tänään unohdin pestä aamulla hampaat, vaikka oli menoakin pankkiin asuntolainan tiimoilta.

Ehkä muiden kommenteista jotenkin hämmentyy. Noin vain budjetoit aikasi ja näin ja näin vain teet, niin kaikki sujuu. Mutta ei, enhän minä voi vetää 20 leukaakaan harjoittelematta. Jo yhden saaminen vaatisi pitkäjänteistä työtä. Opetellaan nyt siis rauhassa rutiineja ja tapoja, eikä hermostuta muiden saarnaamisesta itsekurista ja siitä sun tästä helposta kikasta. Taidot vaativat harjoittelua. Minä harjoittelen nyt tapoja, ja olen päässyt siinä jo hyvään alkuun.

En tiedä, onko tämä tapojen opettelukin vain typerää jääräpäisyyttä eikä lopulta johda mihinkään, mutta jotainhan ihmisen on voitava omaksi hyväkseen tehdä. Tai ainakin kuvitella, että olisi jotain vaikutusta elämänsä kulkuun.

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Sähkölaskun ihmettelyä

Sähkölasku kolahti laatikkoon ja avasin sen heti käsiini saatuani. Taulukko-ohjelman laskemassa budjetissani on ollut arvauksia, sähkölaskun suuruus esimerkiksi.

Laskusta saatiinkin pieni visa aikaan. Arvuuttelin avokilta, paljonko kulutus on ollut, kolmelta kuukaudelta siis. Asutaan samaan mökkityyliin kuin edellisessäkin kämpässä, joten hän arveli edellisen omakotitalon lukemien pohjalta 600-800 kWh.

Vaan väärinpä meni! Huhti-kesäkuun kulutus oli 223,23 kWh, kulutuksen ja siirron hinta yhteensä 68 €. Budjetti-excel sai nyt tarkemman lukeman, jonka kirjoitin lokakuulle.

Tavallisiin asioihin menee sähköä niin kuin muillakin:

- Pienlaitteita on koko ajan seinässä. Netissä ollaan paljon, joten molempien läppärit ovat päällä usein. Ja seinässä, sillä kummassakaan ei ole akkua... Budjetissa kyllä lukee akkujen hankinta.
- Kännyköistä jaetaan nettiä läppäreille, joten jomman kumman kännykkä on melkein aina latauksessa. Jos ei jaeta nettiä, niin ollaan kännykällä netissä.
- Jääkaappi löytyy, pieni pakastin samassa laitteessa.
- Pakastin löytyy. Korkeaa mallia, jossa on ovi.
- Sähköhellaa ja -uunia käytetään, ainakin näin kevät- ja kesäkausina. Hella on kylläkin vanha. Kaiken kukkuraksi se on ihan vaan töpselillä pistorasiassa eli ei sillä ihan mitä tahansa kokkauksia saa paistettua...
- Avokin sähkökitaran vahvistin on välillä päällä.
- Pöytäkone on välillä päällä.
- Avokin porat ynnä muut työkalut surisevat verstaalla toisinaan.
- Auto on talvisin lämmityksessä, mikä ei tietyti tässä kevätkesän laskussa näy.
- Joskus, kun ollaan poissa kotoa, saatetaan laittaa yksi patteri päälle, sekin talvisin.

Millä "hinnalla" tuo säästö sitten tulee?

- Arkkupakastinta ei enää ole, mahtuu vain yksi pakastimellinen marjoja talven varalle.
- Vedenkeitin jäi edelliseen kotiin.
- Mikroaaltouunia ei ole ollut vuosiin.
- Pyykkikonetta ei ole toistaiseksi ollut, sen sijaan ollaan vietetty aurinkoisina päivinä letkeää parisuhdeaikaa pyykkipadan ääressä nuotiolla. Nykyään mun lemppari kotihommista!
- Puusauna. Puuhella, leivinuuni. Jonkin verran polttopuiden tekemistä siis. Onneksi tonttia on 1,3 ha, ja jostain naapureilta saa aina välillä edullista pintalautaa tms., toisten roskat on toisten aarteita. Remontoidaan tänä kesänä, jotta nurkat ja lattia eivät vuotaisi ihan niin pahasti, ja pääsisi vähemmällä lämmityksellä.
- Tiskikone puuttuu, meinasin unohtaa mainita... Käsitiskiä vuodesta 2006 niin eipä tuita muistanut edes ajatella!

Jaa-a, enpä tiedä selittääkö yksi pakastin, yksi vedenkeitin ja pyykkikoneen puute eroa edellisen asunnon kulutukseen. Mitään muuta ei vaan selitykseksi keksitty. Eikä meillä kovin paljon pyykkiä koskaan ole syntynyt kahden hengen taloudessa, niin että sillä tilannetta selittäisi.

Niin, listasta unohtui vielä valaistus. Entisessä talossa tuli useammin käytettyä pihavaloa, mutta muuten en valaistuksestakaan keksi paljoa eroa. Nykyisessä kodissa on lähinnä loisteputkilamppuja (valitettavasti), entisessä kodissa oli toisenlaisiakin.

Tässäkin asiassa todettava, ettei säästöä varta vasten kannata lähteä toteuttamaan. Mutta mikäs siinä, että säästö tulee harrastusten ja arvojensa mukaisen elämisen sivutuotteena.

Ja kyllä, meillä on usein tiskivuori ja pyykkivuori, pula puhtaista vaatteista haittasi viime talvena välillä jopa yliopistolle menoa. Kenenkään on turha ilkkua, sillä ei me tässä mitään kenellekään yritetä todistaa. Mikään ei estä muuttamasta elintapaansa myöhemmin. Antakaa lasten leikkiä! ;)

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Vakuutuskorvauksia!

Eilen haaveilin vakuutuskorvauksista. Puhelu tuli vasta tänään, mutta homma eteni sutjakkaasti. Asiakaspalvelija linjan toisessa päässä kertoi, ettei ole mitään ongelmaa saada korvauksia takautuvasti vuoden ajalta! Pari pankkipäivää vain, ja tililläni on 790 €. Huippu juttu! Kunhan löydän kuitit lopuiltakin parilta kuukaudelta, tulee loputkin. Sen ku  käyn nettipalveluun nakuttelemassa. (Edit.: Vakuutuksessa on kyllä 10 % omavastuu, huomasin juuri papereista, mutta eipä tullut esille puhelimessa. Edit.2: Ilmeisesti vakuutusmaksuihin tulee 5 % korotus tästä hyvästä. Noh, katsotaan...)

Hyvältähän tuntuu saada rahat näin jälkikäteen. Kuin saisi rahaa ilmaiseksi, jonkin yllättävän stipendin tai palkankorotuksen. Mieltä jopa lämmittää enemmän tuo könttäsumma kuin se tieto, että jatkossa voin käyttää lääkkeitä tarvittaessa ilman, että se on rahasta kiinni. Huojentava tieto, ja hyvin tärkeä, taloudellisesti tärkeämpi kuin takautuvasti saatu raha. Kiinnittää vain huomion, kuinka jännästi ihmismieli toimii. Veronpalautukset ja muut "yllätykset" ilahduttavat vahvemmalla tunteella kuin jos olisi alun alkaen mennyt kaikki nappiin, ollut siis raha omassa käytössä ja tuottamassa.

Kuinka ollakaan, sain myös Teostoon liityttyä. Jatkuu se fiilis, että asiat voivat kääntyä parempaan päin. Vaikka olenkin nyt flunssassa, ja näitä pieniä arjen vastoinkäymisiä ja isoja ajan- ja elämänhallinnan ongelmiakin edelleen on

Tänään puhuin työ-, raha- ja sijoitusjutuista toisen siskoni kanssa. Koitin suositella rahan kasvattamista korkoa korolle -menetelmällä, mutta vielä en tainnut saada häntä vakuuttuneeksi. Mullahan korkoa korolle tulee kaluston vuokrauksen ansiosta, hyvin on toiminut tähän asti. Mitä nyt tulee välillä näitä suu säkkiä myöhen -hetkiä, kun ostan enemmän kalustoa tai eri aikaan vuodesta kuin piti... Meikäläisen talous on vähän keikkuillut sinne tänne alkuvuoden hankintasuman vuoksi. No, jospa ensi vuonna sitten viisaammin hankinnat pitkin vuotta eikä yhdellä kertaa...

Mukavaa viikonloppua! :)

torstai 6. heinäkuuta 2017

Haaveilua vakuutuskorvauksista

Vakuutusyhtiöstä soitetaan mulle tänään. Toivon kovasti, että suostuisivat korvaamaan keskittymislääkkeet. Harva asia lämmittäisi mieltä näin heinäkuun palkkasuvannossa yhtä paljon kuin tonnia hipova takautuvasti saatu korvaus.

Huipuista huipuinta olisi, jos apulaisen palkkioitakin voisi saada vakuutukseen. Mutta se ei ole ollut lääkärin määräämää apua, joten tuskin.

Tulevaisuuttakin olisi helpompi suunnitella, kun tietäisi pitääkö budjetoida lääkkeeseen vai voiko rahan laittaa muuhun. Aika iso kuukausittainen erä tuo 150 € kuitenkin, vai oliko peräti kalliimpikin. En muista, kun edellisen erän ostamisesta on jo aikaa. Kaikenlaisista lisäravinteistakin tulee kustannuksia, saisinpa niistäkin jonain päivänä korvauksia. Kuukausitasolla keskittymishommiin menee satasia.

Ja jos saisin vakuutuskorvauksia, tuntuisi, että on jotain järkeä ollut maksaa vakuutuksia kaikki nämä vuodet. Nyt lähinnää **tuttaa kaikki se raha, mitä olen yhtiölle syytänyt.

Kela muuten korvaisi käyttämäni lääkkeen, jos olisin saanut diagnoosin lapsena, ja jos kyseinen lääke olisi todettu minulle sopivaksi ennen tiettyä ikää. Laki siis turvaa, että sopivaa hoitoa voidaan jatkaa, vaikka lapsi aikuistuu. Minusta kyseessä on selvä ikäsyrjintä. Laki ei tue hoitoa, jos on sinnitellyt ongelmiensa kanssa itsekseen aikuisikään asti. Erittäin epäreilua! Ihan kuin olisi minun vikani, ihan kuin minulla olisi alaikäisenä kuulunut olla lääkärin osaaminen. Valitin tietysti Kelan päätöksestä, eipä hyödyttänyt.

Mun pitäis lisäks saada aikaiseksi kirjoittaa vammaistukihakemus. Tuntuu vaan niin kierolta. Vammainen, minäkö? Ehkä en lain silmissä, en tiedä, mutta vammaistuki on sen tuen nimi, jota voi saada vaivasta aiheutuvien kustannusten korvaamiseksi, valmennusten ym., jos tuuri käy. Jos sitä saisin, voisin pystyä maksamaan avusta, voisin oppia parempaa arjenhallintaa ammattilaisen opastuksessa.

Pieni iloinen yllätys oli Gramexilta tullut kirje. Reilu 14 € korvauksia kokoonpanojeni levyttämän musiikin käytöstä eri yhteyksissä. Eipä tässä vielä mitään superjulkkiksia olla... En edes muista, miten nuo korvauksen koostuvat, montako senttiä per soittokerta, jos kappale soi radiossa tai joku muu esittää sitä lavalla. Gramex maksaa siis korvauksia muusikoille, jotka levyllä soittavat, Teosto maksaa levyn säveltäjille, sovittajille ja tuottajille. Teostoon mun pitäis liittyä, jäänyt rästiin jostain syystä.

Sellaista. Kaikenlaiseen muuhun mun budjetti sanoo että rahaa tarvittais, mutta ehkä se ois Teoston jäsenmaksu sitten seuraavaks.

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Malja hyppynarulle ja auttajille

Mun mielikuvissa rutiinit osaava ihminen on superyksilö, joka pystyisi halutessaan mihin vaan. Kun osaa tehdä yhden asian kertaalleen joka päivä, saa siihen liitettyä toisen jne. Niin voi alkaa kerätä pennejä säästöjensä suurentamiseksi, siivota tai tiskata yksittäisiä asioita tavara- ja tiskivuortensa selättämiseksi, opetella tavan harjoitella edes puoli minuuttia päivässä ja siten sinnikkäästi oppia vaikka mitä taitoja elämässään.

Niinpä olen yrittänyt saada elämääni edes yhden rutiinin, jonka olisin siihen ihan itse keksinyt. Toisekseen haluan oppia sinnikkyyttä: kun homma kaatuu johonkin, aloitan uudelleen!

Tämä kirjoitus kumpuaa siitä ilosta, mitä mun hyppelyrutiini mulle tuottaa. Kerään hyppyjä kuin toiset säästöjään, kohta on täynnä jo kolme tuhatta! Edes viime viikkoinen Saanalle kiipeäminen ei kaatanut rutiinia. Seuraavana päivänä nimittäin erehdyin hyppimään kiipeilyn väsyttämillä lihaksilla kylmiltään, vaurioitin jotenkin lihakseni niin että onnuin ja lyllersin monta päivää. Mutta niin vaan aloitin uudelleen!

Vihdoin tuntuu, että ihan oikeasti minulla on toivoa.

Toinen onnistumisentunne liittyy avunpyyntöihin. Pari vuotta roikkunut kirjeen kirjoittaminen tuttavalle, eläkeikäiselle amerikkalaiselle, hoitui viimein kortin lähettämisellä Kilpisjärveltä. Siskoni sanelivat melkein koko kortin, ja se oli oikeastaan meidän koko reissuporukalta, mutta minun nimeni oli siinä ensimmäisenä, ja minä sen kirjoitin. Toisekseen olen palkannut siskoni osa-aikaiseksi kesätyöntekijäksi. Tässä rahatilanteessa se ei ehkä ollut ihan fiksuinta, mutta kuitenkin tärkeää hommien hoitumisen kannalta. Yksin kun en ole saanut aikaiseksi skannausiltaa, niin siisteyttä ja paperittomuutta lähestyn sitten toisen ihmisen avustuksella paikassa, jossa vieläpä on suoraan sähköpostiin skannaava skanneri. Mukava olo, kun tietää että huomenna on työpäivä, joka pysynee raameissaan, ja jonka aikana todella taitaa tapahtua asiat, joita on ollut rästissä! Sanelumenetelmällä työblogiin kauan rästissä ollut arvostelupostaus, runsaasti vastaamattomiin viesteihin vastailuja jne.

Onhan minulla jo ollut yhteistyötä täällä blogissakin mainitun patistelija-apurini kanssa, mutta jotenkin tämä on nyt on eri asia kuitenkin. Siskoni lähestyminen juurikin näihin sanelu- ym. asioihin on hieman toinen, tyylimme ovat lähempänä toisiaan. En malta odottaa! Olen jopa innoissani suunnittelemassa hänelle omaa tehtäväkirjaa töiden seuraamiseen, bullet journal -tyyppistä. Lupaan raportoida, kuinka kävi!

P.S. Pahoittelut hankalasta kielenkäytöstä, tuntuu kuin viranomaisten kapulakieltä lukis. Mulle on aika vaikeaa olla selkeä. Täsmällinen oikea ilmaisu ei useinkaan ole se ensimmäinen mieleen tuleva juttu edes silloin, kun yritän selittää yksinkertaista asiaa. En tähän illan päälle enää jaksa käydä koko teistiä läpi sillä mielellä että suoristais sieltä kiemurat. Kiva, jos jaksoit lukea tänne asti ja ymmärsitkin jotain!