torstai 12. lokakuuta 2017

Lainoista ja marginaaleista

Kyllä hämmentää lukea toisten kirjoituksia lainoistaan ja niiden kilpailuttamisesta. Tuntuu, ettei minulla olisi mahdollisuuksia päästä lähellekään niitä marginaaleja, vaikka kuinka kilpailuttaisin.

Ensinnäkin asuntolaina. Varmaankin minulla on liian pieni laina (33 000), jotta olisin sellainen asiakas, josta alettaisiin tapella. Viimeisin lainatarjous oli 0,95 marginaalilla, joka tietysti on ok "maailman lapset" -ajattelulla. Eli vuosikymmeniä sitten suomessa tuollaisesta olisi voinut vain unelmoida. Varsinaisesti en ole vielä kilpailuttanut, jospa sitä saisi vähän alas sillä. Mutta kun...

Ne tulot. Kilpailuttaakseni minun pitäisi osoittaa firmani papereista virkailijoille, että tuo viime vuoden parin satasen tulos on aikalailla eri asia kuin toiminimelle tullut rahavirta ja mikä tulos olisi ollut, jos olisin vain säästänyt kaikki hankinnat seuraavan vuoden puolelle tai jättänyt kokonaan hankkimatta. Kirjanpitäjäni oikein tarkkaan kyseli kaikki mahdolliset menot, jotka firmaan suinkin voivat liittyä, etten tulisi maksaneeksi tuloveroa liian isosta summasta. Pankeissa vaan ei aina ymmärretä... Asuntolainaa hakiessa näytinkin lisäksi kesäkuun väliraporttia, sitä on hieman helpompi ymmärtää. Siinä tulos oli viisinumeroinen, sillä poistot eivät vielä näy.

Omasta mielestäni olen ihan paras asiakas. Kuinka monelle muka tulee näin turvallista tuloa ympäri vuoden? Tietysti näen ison vaivan vuokrauksen yhteydessä puheluineen, sopimisineen, lähetyksineen, paperihommineen. Mutta yleensä sitten kalusto pysyykin vuokralla vuoden päivät ellei enemmänkin, ja suurimman osan vuodesta seuraan rahan valumista tilille. Noin tonni tulee kuussa alvien jälkeen palkakseni ellen osta lisää kalustoa sillä rahalla, mikä ei ole mikään pakollinen meno. Muutaman vuoden päästä tuo tulo on paljon enemmän. Tähän päälle palkka opetustyöstä ja keikoista, joita teen.

Pankkeja ei vaan paljoa lämmitä sellainen "teen töitä, jos huvittaa" -asenne. Pitää olla iso säännöllinen varma tulo. Mun menoja eivät edes kysyneet, taisivat tarjoukseen liittyviin laskelmiin keksiä omasta päästään. Valmistumisen jälkeen on ollut kaikki mahdollisuuden polttaa itsensä piippuun ylitöillä. Meidän alalta ei hommat lopu. Pankissa tätäkin on vaikea tajuta. Että turvallisempi maksaja minä olen kuin moni muu, osaan sentään pitää huolta hyvinvoinnistani ja minulla on vuokratulon ansiosta mahdollisuus höllentämiseen ja akkujen lataukseen.

Sitten hävettää, kun vahingossa lesoilen sitä sun tätä. Mutta kun kaikki on totta, yritykseni toiminta vain kasvaa ja kasvaa, ja omassa mielessäni olen jo siellä muutaman vuoden päässä, missä olen hyvinkin vauras. No, jos nyt saisi laina-asiansa järjestettyä suurin piirtein kuntoon ja kilpailuttaisi sitten vuoden parin päästä.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Elämänhallinta, suuntana taso 2

Tiedättekö! Edelleen elän uskossa (harhassa?), että ehkä tämä tästä! Uskallan jopa nostaa vaatimustasoa.

Liikunta

Punnerrusten opettelu tavaksi. Avokki teippasi puolestani uuninmuuriin maalarinteipin, jossa lukee tikkukirjaimin "punnerra", sen voimin olen punnertanut kaksi puolikasta punnerrusta päivässä! :D Tavan opettelu ensin, siitä se lihaskunnon kasvukin sitten lähtee.

Säännöllisempi kävelyillä käynti eikä vain milloin sattuu, jos parkkipaikalta määränpäähän sattuu olemaan matkaa. Leeni Peltosen Valvomo-kirjassa sanottiin, että vähintään 30 minuutin kävely alkuillasta parantaa unen laatua ja helpottaa heräämistä seuraavana aamuna. Oon pitänyt kirjaa liikunnasta ja tällä satunnaismenetelmällä en saa riittävän usein liikuntaa.

Harkintaan punttisalilla käynti. Kenen kanssa, missä, millä rahalla? Lähtisköhän avokki seuraksi? Tämä lähti siitä kun olin yläkoulun poikien liikunnassa sijaisena (joo, älkää kysykö), missä palloilun ohella oli myös hieman punttisalia joillakin oppilailla. Tyttöjen liikkamaikalla oli päävastuu, mutta minä palloilin siellä mukana, hauskaa oli punttislaitteissa! Siis täytyy kyllä todeta, että huononakin opettajan liikuntatunnilla on hauskempaa kuin mitä keskivertona oppilaana ikinä oli...

Raha ja työ

Lisätienestit sallittu. Vaikka työnteosta menee moni muu juttu solmuun, olen saanut yläkoulusijaisuuksista virtaa, hauskaa siellä on. Vaikka sijaisen osuus on kyllä usein melko paskamainen, et tunne oppilaita ja sisältöön ei ole aikaa tutustua ennen kuin tunti alkaa. No, ainakin kehittyvät takavarikointitaidot huippuunsa kun siellä pulpettien lomassa kierrellessä tulee poimittua milloin mitäkin juomia ja elektroniikkaa talteen.

Työssä vaadin pikkutarkkaa raportointia, muuten jäävät kouluasiat päähän pyörimään. Opettajat eivät välttämättä raportoi Wilmaan kehujani ja huomautuksiani kovinkaan tarkasti, mutta oma pääni tyhjenee siinä mukavasti, kun saan laittaa päivän päätteeksi paperille, miten kaikki meni. Eräänlainen arkea parantava rutiini kai tämäkin.

Rahaan liittyy myös lainojen järjestely. Ilmeisesti olen saamassa asuntolainalle ajaksi 25 vuotta ja lyhennys jäisi niinkin pieneksi kuin 155 € / kk. Minusta pienen lainani venytys pitkälle ajalle tuntui järkevältä, kun kerran joka tapauksessa olisin hakemassa yrityslainaa.

Ja se yrityslaina, toivottavasti järjestyy! Isommat ympyrät, täältä tullaan!

Uni

Jatkan opettelua, tarkoituksena herätä viimeistään klo 8 joka päivä. Tähän mulla onkin sitten tsiljoonat eri varmistelusysteemit... Koulusijaisuudet ja muutamat muut poikkeukset on vaatineet heräämistä jopa aiemmin, mikä on aiheuttanut univelkaa ja rytmi mennyt sekaisin. Tavoitteena kellojen käännön aikaan alkaa herätä klo 7.

Yliopisto

Kerran viikossa yliopistolla ei ihan riitä, opintotuen lakkautus uhkaa. Haluan oppia, ja haluan myös saada opintolainan ja opintorahan käyttööni vielä keväälläkin. Siispä olisi aika selvittää, mikä viikonpäivä olisi viikon toinen koulupäiväni.

Olen myös onnistunut palauttamaan yhden tehtävänkin. Ehkä vielä opin käymään kursseja tavallisesti muiden mukana enkä ja voisin jättää tenttimisen yms. suoritustavat taustalle.

Haaveet

Kaikenlaisesta olen haaveillut, mitä en ole uskonut voivani saavuttaa. Ostin ison määrän tusseja ja aloin taiteilemaan. Noin vaan, hetken mielijohteesta! No, ei se nyt ihan niin mennyt, olin kyllä useamman kuukauden hautonut hankintaa ennen kuin ostin. Myönnän, että petyn suuresti ellen saakaan mitään aikaan. Toiveena olisi saada tehtyä vähintäänkin joulukortteja läheisille, mutta ehkä ihan jopa "oikeaa taidetta" myyntiin. Ideoita on moneen lähtöön...

"Minireenit" soitossa ovat nykyään osa arkeani. Viimeisen kuukauden aikana olen räpeltänyt niin sähkökitaraa, viulua, tinapilliä, pianoa kuin haitariakin. Tämän paljastaa seuranta, jota olen onnistunut pitämään. Aikaa soittamiseen on mennyt ehkä 15-30 min kerrallaan 3 kertaa viikossa ja joka kerralla eri soitin, mutta jotain se on jo sekin! En selvästikään edelleenkään kykene harjoittelemaan, mitä minun oikeati pitäisi, mutta kaikennäköinen räpeltäminen avokin perässä näköjään onnistuu. Esim. tinapilli hänen jäljiltään ruokapöydällä -> minäkin soitan. Sähkis hänen soitossaan ja kysyy haluanko kokeilla -> päädyn opettelemaan Trooperia sooloineen päivineen. Haaveilussa ja itsensä kehittämisessä taso 2 sisältää suunnitelmallisuuden ottamista mukaan harjoitteluun. Kun vaan keksisi, mitä ja miten, niin että onnistuisin! Että jos vaikka jouluksi se Trooper ja kesäksi Master of Puppets? Onnistuiskohan se? Neljänä päivänä viikossa vartti kerrallaan, viulut ja pianot vähemmälle ja kitara enemmälle? Ehkä vähän liian uskaliasta, vaikka mua kuinka ajaakin eteenpäin halu oppia ja siinä sivussa vähän päästä lesoilemaan...

Yleistä

Pidän tehtävälistat ja muistiinpanot entisellä tasollaan. Wunderlist-sovellus toimii minulla, vaikka vielä siinäkin on opettelua, että saisin parhaan hyödyn irti. Kaikki on laitettava muistiin, mitä päähän tulee. Myös bullet journal -tyyppinen muistikirjani on kovassa käytössä. Nyt vaan näistä pidettävä kiinni, ei saa lipsua systeemistä toiseen vaan samoissa on pysyttävä, vaikka kuinka siintäisi näköpiirissä joku mukamas maailman paras taas uusi systeemi.

Mukavaa viikkoa, porskutetaanpa eteenpäin vaikka kuinka sataa ja on harmaata! :)

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Työnteosta ja palautumisesta

Tiedättekö, minä en enää mene aivan ylikierroksille työnteon takia. Ennen niin kävi aina, yöunenikin menetin sen takia usein. Tämä havainto on tullut mieleen monesti kuluneen viikon aikana, joten aloin miettiä syitä muutokseen. Bloginihan ei tunnetusti ole mikään vinkkibongarin paratiisi ja pikemminkin tunnettu valittamisesta kuin rohkaisevista sanoista, mutta ehkäpä siinäkin asiassa on mahdollista ottaa uusi suunta!

1) Hengittely ja minihetket vain itseä varten. Minihetki = puoli minuuttia juuri silloin, kun ajattelet ettei puolta minuuttia olisi. Pysähtyminen. Luokasta voi sammuttaa valot, jalat nostaa ylös, sulkea silmät ja laittaa ajastimen pirisemään vaikka 5 min päähän, jos niin pitkä hetki on käytettävissä. Pieniä tilanteita, joista aikaa voi varastaa, alkaa huomaamaan sitä paremmin, mitä enemmän tätä tekee.

Tavoitteena on päivän aikana pitää itsensä rauhallisena, ettei ylikierroksia ole tai tule. Mitään paniikkia päivän aikana ei saisi tulla, aina rauhoitutaan tiukassakin paikassa jollain tavalla, ihan vaikka vain hengitystään ajattelemalla.

Toinen tavoite on tehdä tilaa intuitiolle. Juuri luin, miten asiantuntijan intuitio on työssä eduksi. Intuitiossa aivot käsittelevät suorastaan järkyttävää määrää tietoa kerralla. Se juuri täydellinen seuraava uusi biisi oppilaalle voikin löytyä ilman että pohdit, siinä samalla kun ihan vaan hengittelet.

2) Muistiinpanot ja rutiinit. Aivojen työtaakka keventyy, kun kaikkea ei tarvitse pitää muistissa. Erityisen tärkeää on siis kehittää rutiini muistiinpanojen tekemisestä pikin päivää, esimerkiksi työtehtävän vaihtuessa toiseen. Kirjoita, mitä teit, kirjoita mitä seuraavaksi. Muistiinpanoillekin pitää osata varastaa aikaa välillä sellaisistakin paikoista, joista kuvittelee ettei voisi. Joskus riittää ihan se 15 sekuntiakin. Eli jos oppilaan tunti alkaa myöhässä, saatan silti vielä kirjoittaa edellisen oppitunnin pääkohdat muistiin, koska muuten ne unohtuvat ja pääkoppa kuormittuu silpusta, joka muistuttaa olemassaolostaan pitkin loppupäivää.

3) Lupauksia tulee välttää kaikin keinoin. Siten muistilistatkin ovat ennemminkin palauttavaa raportointia eivätkä tehtävälistojen jatkeita. Sanattomia lupauksia itselleenkin kannattaa välttää.

4) Yleistä tavoitteesi, selkeytä mitä "valmis" tarkoittaa. On vaan helpompi saada illalla unta,jos ei päässä surraa kaikenlaiset aikeet sekaisin ja jatkuva arviointi, miten nyt meni. Voisin kai sanoa, että minulle riittävä tavoite on joskus ihan vaan, että tunti sujui hymyilevissä merkeissä, ja että sekä minä että oppilas tunnutaan olevan tyytyväisiä siihen, mitä on työn alla.

5) Veri kiertämään niin ajatus kulkee. Keppijumppa aamuisin on tainnut muuttaa elämääni enemmän kuin ikinä uskoin mahdolliseksi. Myös päivän aikana kannattaa vähän liikkua.

6) Terveellinen eläminen yleisesti ottaen: Nuku paljon, syö riittävästi ja usein, juo vettä ja huolehdi kahvinsaannista. Kiinnitä huomiota siihen, milaiset eväät tuovat sinulle voimaa ja keskittymistä, millaiset eivät. Erityisesti uni on tärkeää!!!

7) Niputa rutiineja, jotta niiden muistelu ei vie aivokapasiteettia! (Esim. aamutoimet. Tai kaupassa vähennä valintoja ostamalla aina samat eväät.)

8) Värvää kaveri apuun, jos et osaa yksin rakentaa ja ylläpitää rutiineja ja terveellisiä elintapoja.

9) Minimoi muut asiat päivältä, siis jos elämäntilanteesi mitenkään mahdollistaa tämän. Ei siis koko vaatevaraston uusintaa samalle päivälle tai viittä lääkäriaikaa. Muutenkin kunnioita tuntemustasi, kestääkö kapasiteetti muiden asioiden hoitoa samana päivänä. Myös tauot on ok käyttää työhön - tutkitusti mieluisan kevyen työtehtävän tekeminen tai muuten ajatusten pitäminen asiassa tauollakin on lataavampaa kuin sometus, joka lähinnä lisää stressiä.

Yksinkertaista, mutta toimivaa. Joskus saavutan suorastaan flown ja olen päivän päättyessä jopa pirteämpi kuin sen alkaessa, jopa voimaantunut! Kumma juttu. Saapa nähdä, mitä pimeneminen tekee ololle, ja mitä myöhemmin ajattelen näistä vinkeistäni.

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Vapaaillan hetki

Oon paahtanut tukka putkella päivätolkulla. Ensin hoidin isoäitiä, sitten tuli työputki (itse asiassa ajauduin opettamaan yläasteelaisia, mikä on aina intensiivistä, ja vieläpä oli reissutyötä siellä välissä) ja nyt viimein istun iltaa viettämässä kotona.

Jotenkin tämä blogin kirjoitus tuntuu juuri syysiltaan sopivalta puuhalta. Ymmärrän hyvin, miksi ihmiset jakavat kuvia teehetkistään, syksyn sateesta, lehdistä ja hämärästä. Viltin ja peiton alla on hyvä hymyillä.

Niin se vaan kuitenkin on, että keskittymishäiriö haittaa tätäkin nautiskelua. Ilta on kulunut huomaamatta, pimenikin jo. Koneella olen ollut useamman tunnin. Mitähän seuraavaksi? Jotakin, missä voisin olla enemmän läsnä tässä omassa hetkessäni. Yksin kotona siis olen. Ehkä vain etsin jonkin syksyisen englantilaisen rikossarjan areenasta, tai katson jotain muuta hömppää. Kyllä, niin taidan tehdä. Ja sytyttää pari kynttilää.

Hyvä mieli tulee tästä blogiin kirjoittamisestakin. Keskittymisvaikeuden takia en ole saanut mitään kirjoitettua, vaikka olen kovasti yrittänyt. Monesti olen kirjautunut sisään Bloggeriin, eikä mitään vain synny, ajatukseni eivät pysy kasassa. (Vaikka toinen ääripää on sitten se impulsiivinen kirjoittaminen, että hetken mielijohteesta tykitetään päivitystä toisensa perään.) Olen niin iloinen, että tänään sain sanoja paperille, edes vähän. Vielä iloisempi olen siitä, että tänään osasin nauttia vapaaillasta hyvällä omatunnolla. Vapaailta ei nimittäin läheskään aina ole tunnetasolla vapaaillan tuntuinen.

Tunnelmallista syyskuista iltaa teille!

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Oppituntien suunnittelun vaikeudesta

Haen täältä tänään voimaa oppituntien suunnitteluun.

Voi että, kun vain ajatus kulkisi! Ideoita ei tule, tai sitten ne vain eivät mitenkään sovi tilanteeseen, johon ideoita tarvitsisin.

Minusta koulutuksessani oli aivan riittämätöntä tuo kaikki sopivien materiaalien valintaan ohjaus. Kaiken joudun keksimään itse, tai siltä ainakin tuntuu.

Olen jopa jäänyt työelämästä kerran pois, osasyynä väsyminen siihen, että aina tämä sama ongelma vain on ja pysyy. Vannoin, etten palaa, ennen kuin minulla on kunnolliset salkut materiaalia mietittynä, strategiat tiedostoihin kirjoitettuina jne. Noihin aikoihin en vain ollut oppinut järjestelmällisyyttä, projekti unohtui arjen jalkoihin. Jouduin palaamaan työelämään ilman kaipaamaani selviytymispakkausta.

Ei ole mitään standardeja, jotka olisivat yleisesti pääsoittimeni opettajien tiedossa. Voi olla opettajien omia kikkoja, jotka kiertävät huhupuheina, opettajien itsensä tekemiä oppikirjoja mielikuvineen ja rentousharjoituksineen, mutta ei mitään tutkittua ja niin sanottuja varmoja lääkkeitä.

Yksityistunteihin on jossain määrin mahdollista luoda tiettyjä kaavoja. Esimerkiksi hahmotettuani oppilaan lähtötason, siis missä ovat vahvuudet ja kiinnostukset juuri tällä henkilöllä, voin kerralla keksiä useampiakin sävelmiä, joita soittaa hänen kanssaan. Ryhmä tuo kuitenkin omat haasteensa. Uskontokuntiin kuuluminen rajoittaa ohjelmistoa, mieltymykset, toisten oppilaiden levottomuus... Taitotasot vaihtelevat, opettajalla pitäisi olla kaikille sopivat osuudet heti mietittynä. Määrättömän moniin ryhmiin ei voi soittajia jakaa, rajat on vedettävä johonkin. Eri ikäisiä ja eritasoisia soittajia on ryhmissä aina. Tunnista vie myös aina aikaa soitinten huolto ja/tai viritys tai muu vastaava, ja se on minun tehtävä. Samaan aikaan kuitenkin oppilaiden innon olisi pysyttävä yllä (puhun siis nyt lapsista) ja käytöksen jonakin muuna kuin villinä juoksemisena ympäriinsä. Ei ole assistenttia, joka toimisi siinä kaitsijana, sihteerinä, hammashoitajana, mitä näitä nyt on. Kaikki narut minulla.

Näihin ongelmiin sitten seuraavaksi rutiineja rakentamaan. Aamurutiinini ovat jossain määrin alkaneet pyöriä, ainakin toistaiseksi kun minulla ovat aamupäivät vapaata ja on mahdollista tehdä rutiinit omaan tahtiin. Tuntisuunnitteluun ei vain ole samanlaisia selkeitä asioita joita tehdä kuin aamuisin on. Suunnitteluun kuuluu tekemistensä ja valintojensa jatkuvaa arviointia, ja on osattava miettiä etukäteen ratkaisuja tilanteisiin, joita ei ehkä edes arvaisi tunnilla tulevan vastaan.

Lisäksi painaa vastuu. Moni lapsi haaveilee tulevaisuuden hienoista soittotaidoista ja ehkä salaa urastakin musiikin parissa. Sellaiseen ei vain voi opettaa taitoja yhden ryhmätunnin puitteissa kerran viikossa. Vielä kaiken opetuksen ja muun lisäksi olisi siis osattava luoda oikea kuva harrastuksesta ja siitä, mitä juuri minä voin tehdä, ettei sitten tulisi pettymyksiä aikuisille ja lapsille siinä vaiheessa, kun harrastusta on jatkunut jo useampi vuosi. Helppohan näistä olisi kertoa, jos vain tunnin puitteissa tai ennen tai jälkeen olisi aikaa vielä sillekin. Tai jos ei olisi jo muutenkin sataa asiaa, joista vanhempia tiedottaa.

Huoh. Näin vaan täällä stressaan. Ja tunnen syyllisyyttä jokaisesta oppilaasta, jolla ei enää syksyllä riittänyt into harrastuksen aloittamiseen. Mietin, mitähän keväällä mahtoi olla vikana ryhmädynamiikassa tai mikä meni pieleen, vai onko kyseessä vain kesätauon seuraus. Vai unohdinko moikata lasta kaupassa, enkö tunnistanut häntä kylän yhteisessä kesätapahtumassa, ja se vei fiilikset? Helposti saan pahan mielen kuvitelmistani, ja valitettavasti joskus todellisuus myös on kuvitelmieni kaltainen. Ei onneksi aina! Ja tähänkin pätee nimenomaan tuo ryhmäopetuksen vaikeus. Vuorotellen pidän itseäni hyvänä ja huonona opettajana. Se niin riippuu päivästä. Ja yksityisopettajanahan olen suorastaan tunnettu siitä, että oppilaani eivät lopeta... niin miten sitä samaa saisi ryhmätunteihin?

Välissä on ollut parempia päiviä, mutta tänään taas tällaisia mietteitä.

maanantai 21. elokuuta 2017

Masennusta ja soljuvuuden etsintää

Öinen kirjoitukseni auttoi hetkeksi.

Kuitenkin tänään iski masennus.

Univelka sekoitti ajatukset, vaikea oli tehdä mitään. Suorastaan paniikinomaista sinkoilua ajatuksissani. Pakko kuitenkin oli sinnikkäästi pysyä hereillä aikaisesta herätyksestä huolimatta, pakko yrittää tehdä seuraavia asioita.

Väsyneenä kylläkin on impulsiivisuutta normaalia enemmän, sen voimalla soitin kaksi puhelua ja vastasin kolmanteen.

Tehtävien hoitamisessa vaan on se lannistavuus, etteivät ne katoa listoilta kokonaan kovin helpolla, ne kun ovat yleensä itsessään pieniä projekteja. Järkäleen vieräytys viimeisillä voimilla ei tarkoita, etteikö huomennakin pitäisi vieräyttää samaa järkälettä huomisen viimeisillä voimilla!

Yhteydenotosta asiakkaaseen seuraa suunnittelua, harjoittelua, opetusta, keikkailua, laskutusta.

Kotipihan projektit eivät valmistu kertarysäyksellä, kuten helposti kuvittelisi, vaan esimerkiksi mullan haku peräkärryllä saattaa tapahtua eri päivänä kuin varsinainen penkin teko ja istuttaminen. Viinimarjojen sulattaminen alkaa eri päivänä kuin varsinainen viinin teko on.

Työasioita jarruttaa usein se, että minun pitäisi määritellä oma palkkioni. Olisi huomioitava yleinen palkkiotaso ja se, että asiakkaan kuvitelma palkkiosta on yleensä aivan toinen kuin mikä todellisuudessa olisi asianmukaista. Pätee sekä keikkoihin että opetukseen. Entä kuinka tulisi suhtautua tarjouksiin, joissa palkkion osana on jokin diili, esimerkiksi oikeus käyttää tiloja joskus toiste veloituksetta omaa konserttiaan varten?

Lasten harrastukset eivät nykyään saisi maksaa euroakaan, välillä tuntuu siltä. On niin paljon hyväntekeväisyyttä ja valtion tukia. Ihmiset eivät ymmärrä, ettei ihan kaikki kuitenkaan niiden avulla pyöri. (Onneksi minulla kuitenkin on sellainen maine ja sellaista osaamista, mistä halutaan maksaakin...)

Ahdistaisi paljon vähemmän, jos luottamukseni itseeni ja tehtävänhallintaani olisi suurempi. On vain vaikea luottaa, jos oman luottamuksensa on rikkonut niin monesti. Olo olisi aivan eri, jos tietäisin tänään aloitettujen projektien jatkuvan huomenna, ja jos tietäisin tänään olevan voimaa ja aikaa ja kykyä jatkaa sitä, mikä on eilen aloitettu.

Hopeareunusta kai on pakko etsiä tästäkin.

Masennus hetkellisenä tunteena auttaa ymmärtämään toisia, jotka kokevat niin pitkiä aikoja kerrallaan. Muistaa, ettei toisia auta, vaikka mitä typeriä vinkkejään jakaisi, sillä masennus on puhtaasti fiiliskysymys. Ainakin minulle.

Rohkaisevaa on, että joitakin loogisuutta olen huomaavinani. Että ne ovat nämä muutamat viime päivien lykkääntymiset ja pienet epäonnistumiset, jotka tämän aiheuttivat yhdessä univelan kanssa.

Omilla toimillani voin jonkin verran vaikuttaa.

Ehkä masentunut olo tosiaankin johtui vajaista yöunista ja sen seurauksena vedetyistä kahviövereistä, liian vähäisestä aamupalastakin. Ja väsymyksen aiheuttamasta herkästä mielentilasta, jossa tökerön tuntuinen asiakas puhelimessa saa mielen matalaksi pitkäksi aikaa. Ehkä huonoa oloani lisäsi muutamasta aamutoimesta lipsahtaminen, jotka olivat tähän asti rullanneet hyvin monta päivää.

Vaikka negatiivisiin tunteisiin liittyy kauhun hetkiä ja epävarmuutta (mitä, jos tämä tunne tulee uudelleen juuri sinä ensi kuun täysimpänä työpäivänä tai juuri jonkin merkittävän keikan alla), minä tiedän tämän olevan ohimenevää.

Niin kuin tänäänkin. Vahvin piikki kestää joitakin tunteja, sen perusteella ei voi leimata koko elämäänsä, ei edes viikkoa tai päivää.

Kaiken järjen mukaan minusta ei siis enää huomenna tähän samaan aikaan tunnu tältä samalta. Ehkä ahdistaa ja stressaa, mutta tuskin sentään masentaa!

Tunteitaan kannattaisi seurata samaan tapaan kuin moni seuraa käveltyjä kilometrejä ja kulutustaan. Asiat eivät välttämättä olekaan niin huonosti kuin kuvittelemme. Ehkä ei olekaan "kaikki masentavaa ja menee pieleen", vaan yhtenä päivänä yhdellä viikolla tunnin ajan sellainen tunne.

Monesti vahva negatiivinen tunne kestää vain minuutteja. Sen jälkeen elämä jatkuu.

Pyöritän näitä listasysteemejäni, en päästä asioita valumaan seulasta läpi. Katson tehtävänhallintaan liittyviä videoita, vaikka se lykkäämistä ja asioiden välttelyä samalla onkin. Kikkoja riittää, ja niitä testailen. Jonain päivänä minä vielä voin luottaa asioiden rullaamiseen omalla painollaan.

Plussia siis tähänkin postaukseen:
+ Huonot fiilikseni useimmiten menevät ohi. (Jos eivät mene, niin moniin akuutteihin tilanteisiin minun on mahdollista saada luotettava sijainenkin, ammattitaitoinen siskoni nimittäin. Ei töiden tarvitse jäädä rästiin ja minun harteilleni, joku toinenkin voi ne tehdä tarvittaessa.)
+ Oma pieni joka-aamuinen liikuntarutiinini toimii toistaiseksi. Mikä tahansa muukin rutiini on siis mahdollista rakentaa! Tehtävä-, ideankaappaus- ja muiden listojeni toimintaan voi ehkä jo parin vuoden sisällä alkaa luottaa!

Valoa synkkeneviin ajatuksiini

Mikään ei ole niin hyvää lääkettä murheisiin kuin pieni vertaileva tutkailu.

Otetaanpa katse noin vuoden taa.

Viime elokuussa ostimme tämän mökkerön. Muuttokuormia ajettiin syksyllä 2016 useita.
+ Aikaa, rahaa ja voimia säästyy tänä syksynä muuttokuormilta. Suorastaan kokonaisia työpäiviä.

Yliopiston alku takkuili siksikin, että olin päättänyt panostaa kotioloihin ja haeskelin avokin kanssa käytettynä ostettuja huonekaluja milloin mistäkin. Nyt on remonttikin, ei tänne keskelle tarvita enempää kamaa.
+ Aikaa, rahaa ja voimia säästyy huonekalujen hankinnastakin.
+ Uskon pystyväni panostamaan yhteisiin asioihin, onnistuinhan siinä edes vähän viime vuonnakin.

Viime elokuussa minulta taisi jäädä koko mökkireissu väliin.
+ Tänä vuonna kerkisin jopa mökille, ja siellä jopa opiskelin hieman!

Syy mökkireissun skippaamiseen viime vuonna oli kirjanpidon kanssa härvääminen. Nyt minulla on kirjanpitäjä.
+ Ei enää yliuppoutumista paperikasoihini!

Kirjanpitäjä ja yksi "apuneitonen" auttoivat minua selvittelemään kaikennäköisiä sotkujani kevään -17 aikana.
+ Ensi keväällekin aikaa on säästynyt, kun viime kevääseen vertaa.

Vuosi sitten en ollut elo-syyskuun taitteessa edes Suomessa.
+ Tänä syksynä olen Suomessa lukuvuoden alkaessa, joten teoriassa on mahdollista saada opetukset ja omat opinnotkin alkamaan normaalisti!

Viime elokuussa tehtävälistani eivät toimineet eikä minulla jostain syystä ollut kunnollista kalenteriakaan kuukausiin.
+ Minulla on muistikirjoja tehtävänhallinnan avuksi, ja olen jopa onnistunut seuraamaan liikuntasuorituksiani, lounasaikojani, kulutustani yms. jonin verran. Kalenterikin on (kunhan löydän sen, viidettä päivää hukassa). Lisäksi minulla on elämäni ensimmäinen kunnollinen budjetti taulukko-ohjelmassa, ja olen pysynyt hommassa kiinni kolme kuukautta!

Viime syksynä edelleen lupailin katteettomia lupauksia. Olen ymmärtänyt ja oppinut, miten ensiarvoisen tärkeää on vältellä mitään lupailuja, vaikka kuinka pitäisin 100% varmana niiden toteutumista.
+ Tänä syksynä arvelen, että selviän henkisesti helpommalla monista työtehtävistä.

Viime syksynä olin monennäköisten ongelmien kanssa melko yksin.
+ Tänä syksynä tuntisuunnittelussa auttaa samalla alalla oleva siskoni. Palkkiota vastaan, tietysti. Yleistä asioiden sujumista avittaa "apuneitonen". Naapuriapu pelaa, koulujuttuihin olen löytänyt keneltä kysyä yms. Opintotoimistoonkin on vihdoin viimein kontaktit suht koht kunnossa.

Paikkakunnan vaihtuessa on aina vaikea hoitaa autoon liittyviä asioita.
+ Lähiseudulta on löytynyt pari eri korjaamoa joihin uskallan soittaa ja katsastusasema jolla käydä.

Syksyllä -16 rahaa paloi kalliisiin matkalippuihin. Opiskelijakortin sain vasta tammikuussa, ja siihen tarran.
+ Haastetta opiskelijahintojen saamisessa on puolet vähemmän, tarvitsen vain tarran. Vanhakin käynee vielä näin lukuvuoden aluksi.

Päättäminen oli vaikeaa, matkalippujen osto yms., kun pidemmät reissut kyseessä.
+ Teen edelleen kauemmas työreissuja, mutta nyt on jo tarjouksesta ostettu sarjalippu, jolla pääsen muutaman kuukauden harvat reissut turhia miettimättä. Tarkoitan, että ainakin kulkuväline on nyt valittuna, yksi päätettävä asia vähemmän siis...

Hyvin paljon uutta tapahtui kerralla syksyllä -16.
+ Moni alku toistuu. Yliopisto, soitto-oppilaat ja muut systeemit vain ovat tällä kertaa tutumpia. Myös naapurit.

+ Kaikenkaikkiaan luulisi härväystä ja ajan ja rahan tuhlausta olevan vähemmän, työ-, opiskelu- ja kotipäiviä enemmän. Toivon kovasti parempaa tasapainoa elämän osa-alueiden välille, ja siihen pyrin parhaan taitoni mukaan, meni syteen tai saveen.

Jatkanpa listaa joskus toiste. Nyt alkaa viimein väsyttää, jospa uni viimein tulisi.

maanantai 7. elokuuta 2017

Rahahuolia

Olin kahden vaiheilla nukkuako vai kirjoittaa. Valitsin kirjoittamisen.

Olen ollut aina säästäväinen ja mielestäni pääosin järkevä rahankäytössäni. Nyt on kuitenkin tultu tilanteeseen, jossa jonkinlaista talouden korjausliikettä tarvitaan.

Tilanteen taustalla on
- Tulojeni putoaminen kolmasosaan kesän ajaksi. Suunnitelmissa oli järjestää ties mitä kesäkursseja, mutta enhän järjestänyt.
- Uudet kulut kuten kirjanpitäjä ja asuntolaina, kiinteistövero ym.
- Viime vuonna maksoin jo alkuvuodesta kaikki eläkemaksut ja puhelinlaskutkin loppuvuodeksi yhdellä kertaa säästettyäni niihin edellisen vuoden lopussa. Siinä pääsi vähän unohtumaan, että tavallisesti tilillä pitää pitää puskuria kuukausittaisia laskuja varten...
- Liika rahankäyttö tammi-helmikuussa heijastuu vielä tännekin.
- Epämääräiset pelot joihinkin raha-asioihin liittyen, esim. ilmeiseti joudun palauttamaan opintotukia 4 kk:lta. Kun vaan tietäisi, jatkaisevatko maksun näin syksyltä vai tuleeko palautus ajankohtaiseksi myöhemmin.
- Remontoinnin tarve. Harvinaisen epäonnistunut olo kyllä, jos ei saada mitään koko kesänä aikaan, ja vieläpä siksi että rahaa ei ole, vaikka ihan hyvin olisi voinut olla!

Käyttämäni ja suunnittelemani taktiikat:

1) Armoton pihistely. Haaveilemiani koulutarvikkeita en hanki, koska en tarvitse oikeasti. Mitään muitakaan tarvikkeita en nyt voi ostaa. Kuukausia olen kuolannut yksien piirustustussien perään, mutta on vaan kerta toisensa jälkeen hillittävä. Nyt olisi vielä -20% alekin niihin, ja toisessa nettikaupassa toisiin kyniin -15 %! Ei auta, vaikka kuinka selittelen, että niitä piirustuksia voisi sitten myydäkin, ja ties mikä joulukorttimaakari minusta voisi vielä kehkeytyä.

2) Opintolaina. Paloi jo kaikennäköisiin laskuihin, koko syyslukukauden satsi.

3) Vakuutusten maksuerien lisääminen, ettei tarvitsisi nyt yhdessä kuussa maksaa kaikkia vakuutuksia kerralla niin kuin olen ennen tehnyt. Lisäksi päällekkäisyyksien poistaminen ja mahdollinen kilpailutus. Käyttämättömänä seisovan kakkosauton vakuutuksen lopetus. (Ei vaan mitenkään etene tämä! Sovittuna soittoaikana eivät soita, muina aikoina taas minä en vastaa...)

4) Jaksaa jaksaa -meininki. Keikkoja tehdään, opetuksista pidetään kiinni. Opintoja sen verran, että voisi luottaa opintotuen juoksevan ainakin keväällä taas.

5) Opiskelija-asuntoasian selvittely. Jos saisin opintoluolan ja siihen tuet, voisin hyödyntää tilaa myös työasioissa. Loppujen lopuksi voisi tehdä rahatilanteelle hyvää, vaikka ensivaikutelmana kuulostaa menoerältä. Vähemmän bensakuluja ja bussikuluja kuiteniin, jos on missä yöpyä yliopiston lähellä.

6) Vähemmän epämääräistä ilmaista muiden auttelua. Sorrun tähän niin usein! Vie voimia työltä, ja väsyneenä rahaakin on vaikea muistaa käyttää hyvin.

7) Ilmaiset ja puoli-ilmaiset ruoat kuten marjat ja sienet metsästä ja puutarhasta, oman puutarhan muut antimet. Kaurapuurot ym.

8) Lupausten hillitseminen. Ei enää mitään yrityksen hankintoja lupaamalla kenellekään yhtään mitään! Olen nyt joutunut kohtaamaan tilanteita, joissa olen kevättalvella luvannut, että syksyn sesonkiin hankkisin sitä ja tätä, kun varmaan silloin olisi rahaa. Niin vissiin... No, toisaalta aivan lukkoon ei onneksi mitään oltu lyöty! Ahdistavaa, miten sitä aina lipsuukin... Myös siskon palkkaaminen oli lupaus, eipä se paljoa töitä kerinnyt tekemään, mutta hyödyllistä kyllä se mitä teki.

9) Myynti. Teoriassa saattaisin saada myytyä yritykseni kalustoa muutamalla tuhannella eurolla, mutta oikeasti en raskisi luopua kyllä yhtään mistään. Liian rankan tuntuinen päätös, mitä myisin, enkä koe aikaa olevan kaupantekoon.

10) Pienet lisätienestit. Ikkunanpesua tutuilla jne.

11) Mainostus, en ole täällä paikkakunnalla mainostanut opetuspalvelujani, koska olen ollut epävarma omasta jaksamisestani. Siis että mahtuuko enempää oppilaita, kun on koti ja opinnotkin elämässä. Toisaalta lisätienestit avokillekin olisivat tervetulleita, hänen toimintansa mainostamista olisi syytä taas harkita. On se aika, kun ihmiset valitsevat harrastuksiaan syksyksi ja koko vuodeksi, joten tilanne olisi otollinen. (Toisaalta on aina vaarallista sitoutua uusiin juttuihin, ylityöllistämisellä olen ennenkin saanut omassa elämässäni paljon tuhoa aikaan.)

12) Varmistelu. Otettava yhteyttä kaikkiin paikkoihin, joiden kanssa keväällä oli puhe, että opettaisin heillä kursseja. Kyseltävä kouluilta, voiko heidän tilojaan käyttää, ym.

13) Mahdolliset rahalliset tuet yhteiskunnalta keskittymishäiriön aiheuttamiin kuluihin. (Ei ole vaan ollut pokkaa hakea tähän mennessä mitään sellaista, vaikka oikeus olisi saada selvitys, mihin kuluihin mitään voi saada.)

14) Karhuaminen. Kaikki asiakkaat eivät muista maksaa ajallaan, sinänsä ei haittaisi, jos vaan itse muistaisin karhuta heti.

15) Odottaminen. Säännöllistä tuloa minulla on, tilanne tasapainottunee kunhan aika vain kuluu. Näin väittää ainakin budjettini taulukko-ohjelmassa.

Epätoivo meinaa kyllä iskeä. Rahatilanteen epäselvyys kieltämättä aika paljon laskee fiilistä kotona juuri nyt. Ei auta, eteenpäin on mentävä. Positiivisiakin puolia on, pitäisi vaan muistaa ne useammin. Kulutusluottoa ei ole eikä mitään sellaista. Luottokortti tietysti polttelisi, mutta annoin sen onneksi avokin huomaan tuossa jokin aika sitten... Pitäisi pistää kahtia koko kapistus, ennen en sitä mihinkään tarvinnut ja nyt, kun houkuttaisi, ovat kortin korot pilvissä.

Hyvää alkuviikkoa kaikillen, koitetaan pysyä pinnalla!

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Färsaari-villapaita

Käsityökuulumisia!

Alkukesästä sain valmiiksi villapaidan, jonka malli muistuttaa eräästä rikossarjasta tuttua ns. Sarah Lund -villapaitaa.



Valmis villapaita pihanurmella. Väri on tässä kuvassa todellisuutta vaaleampi. Kuva on otettu ex tempore kesken muiden hommien, siitä työhanskat...


Mallin matkin vuosi sitten Färsaarilta ostamastani valkoisesta villapaidasta. Se paita puolestaan taisi olla kopio alkuperäisestä TV:stä tutusta villapaidasta, muotitalon valmistamasta. No, ainakin kuvio on perinteinen... Ostaessani en tiennyt, miksi kaikilla paikallisilla oli päällään tällainen, luulin vain perinteiseksi. Pikkuveljeni tiesi kertoa, että on oikein kunnon muotipaita tämä. Suurimmat erot on, että muotipaidan hihoissa olisi vielä neljännetkin kuvioraidat, ja silmukat löysempiä.

Kauluksen tein avarammaksi kuin alkuperäisessä mallissa. Hihat ja helma ovat lyhyemmät kuin aioin. Raglan-hihojen saumat ovat käytössä venyneet, silmukat näyttävät tosi löysiltä nykyään.

Hihansuut ovat joustinneuletta. En pidä tuollaisesta löysästä lookista (ohut lanka, paksut puikot), mutta kelvatkoon, turhantarkkuuden ajat ovat vissiinkin takana päin. Färsaarelaisten paidat olivat kuvioiltaan löysempiä, todella isoilla puikoilla tehtyjä lankaan verrattuna.

No, saanpa löysillä kohdilla paitaan edes vähän aitoa muotipaitahenkeä. Muuten muotipaidat kyllä olivat tiukkoja, lankaa ei tosiaan oltu törsätty...

Löytyihän meiltä peilikin, nimittäin pihasaunan pukuhuoneesta! Sen avulla harjoittelin selfie-taitoja. Tästä on hyvä nousta.




Färsaarelaisesta mallista huolimatta näytän ilmeisesti kuitenkin enemmän irlantilaiselta, mitä vaikutelmaa tämä paita ei kuulemma ainakaan vähennä. No, näissä kuvissa ei paljoa tukkaa näy, saati sen punaista väriä.




Lanka on suomalaista lähituottajan lankaa. Ostin sitä entisen kotikaupungin torilta ja tuottajan nimi on muistissa jossain hyvässä tallessa. Enpä muista nyt yhtään edes, oliko tämä peräti vain 2-säikeistä lankaa, paitakaan kun ei nyt ole tässä... no, ohutta kuitenkin.

Lanka, toisin kuin alkuperäisessä vaaleassa paidassa, on pehmeää eikä kutita, vaikka on täyttä villaa. Yllä olevissa kuvissa alla on vain hellepaita, ihan hyvin pystyy hihattoman topin päällä pitämään.

Värjäämätöntäkin lanka on, villa on siis vaaleanruskeasta lampaasta ja toinen vyyhti tummanruskean lampaan villaa.

Lankoja kului arviolta 15-20 € arvosta, työtunteja taas lukemattomia. Ei näitä hullukaan myyntiin tehtaile. Vaikka paidan valmistuttua kyllä mietin, koittasko vaikka 150-250 €:lla myydä jollekin tutulle. Hulluja haaveita, torppasin ne heti.

On muuten ensimmäinen villapaita, jonka saan täysin valmiiksi asti yhdeksään vuoteen! Hyvä, minä! Tämä oli myös nopea, taisi valmistua puoleen vuoteen eli vain muutaman kuukauden tauko aloituksen ja loppukirin välillä.

Loppuun vielä kuva talostamme, ältä päivältä sekin. Vuorokausi kyllä jo vaihtui, mutta kuitenkin...

Tällaisessa mökkerössä sitä asustellaan!

P.S. Jos haluat lukea pelkkiä käsityöjuttuja, lue vain käsityö-tunnisteella merkatut jutut. Voi kylläkin olla, että niitä tulee aika harvakseltaan...


sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Olen muutakin kuin työni

"Onko sieltä löytynyt töitä?" kysyy moni, kun tulee puhe muutosta.

Jaksaa hämmästyttää. Enhän minä itse ole koko vuoden aikana murehtinut puolta sekuntia, löytyykö täältä töitä! Tietysti löytyy, koko ajan joudun niitä pakenemaan. Sekin työ, josta minua syksyllä onniteltiin, peruuntui onneksi. Opettajaa tarvitsevia oppilaita löytyy joka nurkalta, parasta olla mainostamatta ettei liian moni huomaa... Eitä on niin hankala sanoa, on niin vaikea tietää milloin oma raja tulee vastaan.

Sitä olen tietysti miettinyt, pitäisikö ottaa enemmän oppilaita ja sijaisuuksia, mutta en kyllä ymmärrä miten niitä voisi olla löytämättä.

Onko tässä nyt joku herätyksen paikka? Olenko jotenkin vastuuton, kun en murehdi työtä?

Väittäisin, että kyse on muusta.

Ensinnäkin kaluston vuokraus rullaa sen verran mukavasti, että minun ei todellakaan tarvitse murehtia. Ilman työtä pärjää, vähäkin työ pitää nykyisen elintason yllä. Olen turvannut selustani, mikä sen vastuullisempaa. Tällä hetkellä tämä pieni sijoitustoimintani tuo käteen keskimäärin 875 € kuussa, sesonkina enemmän ja muulloin vähemmän. Relevantimpaa olisikin kysyä, olenko pysynyt työkykyisenä ja jaksanut pyörittää vuokrausta.

Toisekseen opetan edelleen myös paikkakunnalla, josta muutin pois. Satoja kilometrejä sinne saa matkustaa, mutta bussiliput on halpoja ja käyn vain päivän pari joka toinen viikko. Koska huvittaa. Kukaan ei pakottanut. Kalkkiutunutta, kaavoihin kangistunutta ajattelua, että työn ja asuinpaikan tarvitsisi aina olla sidoksissa toisiinsa.

Kolmanneksi olen opiskelija. Jos verotettavat tulot (entisen paikkakunnan opetukset + vuokraus + uudet opetukset) jää pieniksi, voi nostaa opintotukea. Jäähän ne, sillä ostan tuloilla lähinnä firmalle kalustoa eli rahasta menee iso osa yrityksen kuluihin eikä tule minulle palkkana, kun niin valitsen. Korkoa korolle...

Neljänneksi kokemukseni työstä on ollut, että tilanteen pelastajia tarvitaan aina. Työtehtäviäni on aikojen saatossa ollut olla kiireapulainen eräällä varastolla, äitiyslomasijainen opetushommissa, muu sijaisuus, opettaminen syrjäkylällä, minne ei muita opettajia saada suostuteltua. Minulla on auto, pääsee täältä vilkkaammilta seuduiltakin syrjäkylille, jos tarve vaatii.

Viidenneksi, kun minulta kysytään työstä, en osaa edes ajatella 5 pv/vko -työtä, koska muu elämäni hajoaa palasiksi, jos sellaista yritän. Työtä siis löytyy, koska olen tarpeen vaatiessa valmis vastaanottamaan muiden jämät, ne 2-3 pv/vko -työt lyhyttä päivää.

Kuudenneksi olen kauppamies. Enimmäkseen tosin sisälläni... Mulla on sokea usko, että keksin tuotteita ja saan niitä myytyä tarvittaessa. Saan 50 bisnesideaa päivässä, mutta olen päättänyt, etten toteuta niitä, keskityn nykyiseen työhöni toistaiseksi. Katsotaan, mitä käy kun on joulusesonki... jotenkin tuntuu, että joulutuotteita saattaisi tulla tehtyä ja myytyä... Ei kai työtä kannata kaipailla, jos voi tehdä huvikseen jotain ja sitten myydä sen.

Seitsemänneksi on sitten pienet menot ja koko tämä elintapa ja ajatusmaailma. En vain osaa mennä työ edellä! Ei minun kerta kaikkiaan tarvitse murehtia, kun varojen loppuessa voisin vain luopua jostakin ja hengähtää sen aikaa, että varoja taas on. Autosta voi luopua hetkeksi. Yliopistolta voi lintsata, jos ei ole varaa lippuihin. Yrityksensä voi pistää jäähylle, jolloin pääsee eläkemaksusta tms. Meidän tilanteessa täysin välttämättömiä kuluja on vain asuntolainan lyhennys ja minimaaliset ruokakulut, sekä hieman varalle lääkärikäyntejä tai vastaavia varten, ja ehkä sähkölasku, jos nyt sen haluaa laskea välttämättömyydeksi, mutta se nyt sitten onkin jo toinen tarina.

Ai niin, kahdeksanneksi, meinasi unohtua... Säästöt ne varmasti eniten mieltä rauhoittaakin. Voin aina myydä yritykseni kalustoa rahapulan iskiessä, ja sitä kalustoahan riittää isolla rahalla.

Kai on ihan hyvä, että on olemassa joku tavallinen standardi, jonka pohjalta ihmisten kanssa keskustella. Tuttaviltaan ehkä kuitenkin toivoisi, että tuntisivat minua edes vähän. Että enkö jo ole tehnyt selväksi, millaisen kuluerän aiheuttaisin yhteiskunnalle, jos polttaisin itseni piippuun normaaleissa töissä.

Tai ehkä tilanne onkin toisinpäin. Jos oppisin ajattelemaan työ edellä, voisin olla samanlainen ja kuulua joukkoon. Voisin myös paremmin osoittaa kiinnostukseni toisia kohtaan, jos joskus tajuaisin kysyä töistä ja paremmin muistaisin, millainen on muiden tavanomainen tilanne ja ajattelutapa. Minulle vain ihmisissä itsessään, siis ihan muissa asioissa kuin työssä, on se olennainen, josta kysyn kun joskus harvoin nähdään.

Ehkä otan nämä jatkuvat työkysymykset muisti- ja itsehillintäharjoituksena. Ensi kerralla, kun kohtaan ihmisen ja innoissani mietin, mistä hauskasta nyt juttelemmekaan ja kuinka kivaa, jee, koitan muistaa hillitä hämmennykseni työkysymysten edessä, ehkä pettymyksenkin. Samalla voin opetella repliikkejä noihin tilanteisiin (ei nimittäin ole mitenkään yksinkertaista selittää mun työkuvioita), miten niistä pääsisi nopeammin muihin aiheisiin.

Työkysymysten jälkeen muuten yleensä tiedustellaan, missä mun avokki on. Ihan kuin se olisi joku vauva, jonka olen hetkeksi hylännyt viettääkseni villiä minä-päivää. Niin erikoista, etenkin kun se on yleensä tuo avokki, joka joutuu joka asiassa katsomaan minun hommien perään... Ei siinä mitään sinänsä, saahan toisen kuulumisista kysellä, mutta jotenkin on alkanut pistää korvaan tuo "missä **** on", aina sama muoto. Kai me sitten ollaan liikuttu niin paljon kaksistaan, ettei mua olla totuttu tapaamaan yksin tietyissä piireissä.

Niin että mites sulla, ootko löytänyt työtä sieltä, missä asut? Entä mihinkäs olet avokkisi jättänyt?