ADHD:n myötä olen tajunnut, miten paljon yhteiskunta todella syrjii meitä tarkkaavuushäiriöisiä ja suosii muita. Me emme kerta kaikkiaan sovi tähän systeemiin sitten yhtään mitenkään.
Otetaan nyt vaikka kirjanpito. Eräs tuttuni sanoi, että hänen yrityksensä kirjanpitokulut ovat
vuosittain 3000 €. Minä en voi maksaa tuollaisia summia, sillä minulla
on ADHD enkä voi tehdä töitä niin paljoa kuin neurologisesti
normaalit ihmiset. Minun kannattaa siis tehdä kirjanpitoni itse.
Kuinka on sujunut? Heikosti. Tällä ällillä saa kyllä hommansa hoidettua, mutta aikataulut venyvät ja vanuvat pahemman kerran. Tietyt hommat pitäisi kirjata muistiin kuukausittain, toiset jopa päivittäin. Arvatkaapa vaan onnistuuko! Kuitit ovat sekaisin läjässä, vaikka kuinka olen yrittänyt kerätä niitä yhteen kansioon ja rei'ittää kaiken heti. Turha tulla neuvomaan, miten pitäisi olla vain enemmän itsekuria, laittaa muistutuksia jne. Jos kuvittelee, että sellainen auttaa, ei ole syvällisesti ymmärtänyt, mistä ADHD:ssa on kyse. Toisekseen: silloin kun tuollainen kurinalainen toiminta onnistuu, sillä on ihan liian kova hinta. Henkinen kurinpito on rankkaa puuhaa. Ihminen itse voi uupua aivan täysin siitä, että pitää yrityksensä paperiasiat kunnossa.
Niin, kannattaisiko siitä kirjanpidosta kuitenkin maksaa? Ei, ainakaan minun tapauksessani. Kirjanpitäjän kustantaminen maksaa selvää rahaa, jota varten on tehtävä raakaa työtä, joka taas ajaa siihen samaan piippuun kuin kirjanpidon hoitaminen itse. Sillä erotuksella, että kirjanpitonsa hoitaa lyhyemmässä ajassa kuin tienaa 3000 €.
Mitä tilanteelle sitten voisi tehdä? En tosiaan tiedä. Jonkinlaista joustoa systeemiin olisi ainakin hyvä saada. Esimerkiksi arvonlisäveron ilmoittaminen vuosittain sen sijaan että se pitäisi ilmoittaa neljännesvuosittain tai kuukausittain. Valtio voisi myös kustantaa kirjanpitäjän kaikille yrittäjille. Moni uskaltaisi aloittaa yritystoiminnan, jos joku hoitaisi veloituksetta paperiasiat hänen puolestaan. Verot kulkisivat sutjakkaammin, mätkyiltä vältyttäisiin, stressi vähenisi, sairaslomat vähenisivät. Näin uskon.
Monessa asiassa tuntuu siltä, että meikäläiset vain ovat taakkana tälle yhteiskunnalle. Olemme niitä mattimyöhäisiä, jotka unohtelevat asioita, hukkaavat tavaroita, kolaroivat autoja, tiputtelevat lasiesineitä, puhuvat liikaa ja harkitsemattomasti, nukkuvat 13 h yössä eivätkä siivoa kotona saati tiskaa ja laita ruokaa. (Toki on huomautettava, että meistä on moneksi eivätkä nuo asiat aivan kaikkiin meistä päde.) Kaiken kukkuraksi iso osa vankiloissa istuvasta porukastakin on ADHD:sta kärsiviä, mikä minusta kertoo jostain jotain. Kuitenkin usein hoetaan, miten ADHD voi olla lyömätön etu, sillä se lisää luovuutta, ja lisäksi ADHD-henkilöt toimivat erinomaisesti kriisitilanteissa, sillä silloin heillä vasta alkaa raksuttaa. Monet meistä ovatkin hakeutuneet jännittäviin hommiin, vaikkapa ensihoitajiksi. Minusta tällainen positiivisten puolten hakeminen tuntuu naurettavalta. Omassa elämässäni on tällä hetkellä ADHD-piirteistä selvästi enemmän haittaa kuin hyötyä.
Kaikesta ei voi syyttää vain lakipykäliä. Jopa merkittävämmässä osassa ovat muut ihmiset, jotka tavan takaa syyllistävät ADHD-läheisiään. ADHD:sta on aivan liian vähän tietoa saatavilla, ja hyvin monelta puuttuu diagnoosi kokonaan. Itselleni ei tulisi enää mieleenkään urputtaa kenellekään laiskuudesta tai muusta vastaavasta, kun tiedän toiminnanohjauksen ongelmien olevan niin olennainen osa ADHD:ta. Urputtamisesta ei seuraa se, että kotityöt yhtäkkiä mystisesti hoituvat. Siitä seuraa ainoastaan toisen ihmisen itsetunnon aleneminen, mikä taas voi johtaa epäasialliseen käytökseen ja esimerkiksi kostautua tarkkaavuushäiriöisen henkilön lapsille joskus tulevaisuudessa. Pahoinvointi voi tutkitusti välittyä sukupolvelta toiselle.
Rauhaa, rakkautta ja joustoa - niitä minä toivon lisää tähän maailmaan, vaikka poikkeuksellisen nipo tyyppi olenkin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Piristähän päivääni kommentilla! :)