Palasin juuri Etelä-Amerikasta. Lentämistäni olen kovasti joutunut selittelemään. Paine selittelyyn lähtee useimmiten minusta itsestäni, kun olen lukevinani rivien välistä, että nyt on sanottava tästäkin sananen.
Eräs minulle läheinen ihminen syytti minua tekopyhäksi. Noin vaan hetken mielijohteesta toiselle puolelle maapalloa lentoliput, vaikka se on ihan arvojeni vastaista.
Niin, kyllähän minä maailman tilasta ja ilmastonmuutoksesta paljon puhun. Tajusin syytöksen seurauksena, etteivät kaikki ekoiluarvot sittenkään ole omiani vaan ulkoa lähtöisin. Päästöjen vähentämisestä taidankin puhua vain silloin, kun se liittyy viherpesun paljastamiseen (esim. tuulivoima). Erityisesti oikeudenmukaisuus on minulle arvo, joka jyrää ekologisuuden tai vastaavasti voi saada minut puhumaan ympäristöasioista. Lentämiselle annoin siunaukseni, kun tajusin, että ilmastonmuutos voidaan torjua. En kyennyt välittämään realiteeteista eli siitä, että politiikka sekä ihmisten välinpitämättömyys ja harhakäsitykset haittaavat noiden keinojen käyttöä. Entä, jos eläkeiässä käykin ilmi, että lentämisen välttely oli ihan turhaa ja homma saatiin haltuun ilman sitäkin? Tämä ei ole linjassa tieteellisen tutkimuksen kanssa, mutta niin minulle on aiemmin käynyt niin monessa asiassa. Minulle tuli paha mieli eläkeikäisen itseni puolesta.
Minua suututtaa suunnattomasti roskaaminen, turha maan möyriminen ja metsien, soiden, merien ja muiden pilaaminen. Ihan tavanomaista omakotitalo- ja markettirakentamistakin inhoan, kun ne nyt vaan on yleensä niin ajattelemattomasti toteutettuja projekteja ja kaiken lisäksi turhia, kuvastavat niin vinksahtanutta arvomaailmaa että tulee paha mieli. Kun ei käy ostoskeskuksissa ja valtavissa marketeissakin vain harvoin, on vaikea ymmärtää miksi niitä pitää läntätä joka paikkaan, miksei niiden valomainokset häiritse ketään jne.
Tietysti psyykkaan itseäni aktiivisesti näkemään asioiden hyviä puolia, esimerkiksi kaverin luona kyläillessä yritän nauttia nätistä sisustuksesta tms., vaikka vituttaa että tämänkö takia niitä marketteja pitää joka paikassa katsella. Lähtökohtani on itsekäs: ei minua haittaa toisten ihmisten ajan- ja rahankäyttö vaateshoppailuun, mutta minua hyvin paljon haittaa, että sitä varten on pidettävä valtavaa valikoimaa vaatteita tarjolla, niiden säilyttämiseen tarvitaan neliöitä, ja niiden neliöiden rakentamiseen ja lämmittämiseen menee luonnonvaroja, joudutaan tuottamaan energiaa.
Pointtini on, että muu luonnonsuojelu on aina ollut lähempänä sydäntäni kuin päästöjen vähentäminen, jonka olennaisuutta olen vasta viime aikoina alkanut syvällisesti käsittää, ja koettanut toimia päästöjä vähentäen silti, vaikkei se ole ollut itselleni niin tärkeää tunnesyistä, ainoastaan järkisyistä. Jopa tämä asumismuoto edustaa minulle jotain aivan muuta kuin ekoilua. Itsekkäät syyt tässäkin on takana. Säästän rahaa, säästän aikaa, säästän hermoja, tarvitsee siivota vähemmän, pääsen ulos helposti, elämä on mielekästä parusasioiden parissa puuhaillen.
Yleisesti elämässä olen yrittänyt opetella ottamaan rennosti. Tämän keskittymishäiriön kanssa olen selviytynyt elämässä osittain siksi, että olen joissain asioissa ollut hyvin tinkimätön ja nipo. Mikä on oikein ja mikä on väärin ei kuitenkaan ole mustavalkoista. Erityisesti nämä näennäisesti turhat, mutta elämän sisällön kannalta olevat asiat ovat kinkkisiä kysymyksiä tarkastella. Matkailu ja siihen liittyvä draivi ovat aina olleet minulle asioita, joille on vaikea löytää korvaajaa. Toisekseen maflma ei ole vielä valmis siinä suhteessa, että ihmiset ymmärtäisivät toisiaan. Rauhan voi saada, kun ihmiset eri puolilta maailmaa kohtaavat ja tutustuvat toisiinsa. Sen asian edistyminen voi viedä ekologisia asioita edemmäs kuin arvaammekaan!
Matka oli parhaita ikinä, ja olisin syvästi katunut ellen olisi mennyt (niin kävi viimeksi, kun samaan oli mahdollisuus). Sentään puhuin saastuneella suistoalueella kompostoivan huussin puolesta, ehkäpä sain sillä jotain hyvää aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Piristähän päivääni kommentilla! :)