Oon jo vuosia yrittänyt saada tehtäviäni jotenkin hallintaan ja stressiä pois harteilta. Projekti ontuu ja yskii samanaikaisesti. Just tälläkin hetkellä mun pitäis olla tossa 1 metrin päässä äänittämässä musiikkeja yhteen projektiin, mutta ei, täällä vain kerään inspiraatiota blogien maailmasta vaikka deadlineen on alle kolme tuntia. Ajattelin sitten, että ehkä vielä pieni lisäkirjoitus aiheesta, ja sitten sen jälkeen ehkä… Tai kunhan olen avannut kotiviinin...
Ensimmäiseksi kokeilin GTD:tä (Getting Things Done), missä koitetaan napata mielen perukoille nakertamaan pyrkivät hommat kiinni verekseltään ennen kuin ne sinne ehtivät. Yritin, kokeilin, mutta ei. Kerta kaikkiaan en vain ole riittävän järjestelmällinen! Ei systeemi ole toimiva, jos systeemi ei valvo minua vaan minun on valvottava systeemiä! En pysty! Ahdistun ajatuksesta, että pitäisi kerran viikossa osata istua aloilleen ja käydä kaikki läpi: mitä sähköposteja on rästissä, mitä hommia tekemättä jne. Tai niin kuvittelin. Sillä tuo kaikkihan on juuri sitä, mitä edelleen yritän tehdä. Ainoa apu, joka voi oikeasti auttaa.
GTD:stä lukiessani törmäsin ekaa kertaa bullet journaleihin. Näin hienon nelkivihkoisen systeemin netissä, ja koitin askarrella itselleni sellaisen ruutuvihkoista ja rautalangasta. Eihän siitä mitään tullut, hyvin epäinspiroivaa… Kerta kaikkiaan vaan liian järjestelmällisen tuntuista sekin!
Nyttemmin, kun olen taas kokeillut BJ:tä, tuntuu, että epäjärjestelmällisyyshän siinä enemmän haittaa. Ettäkö pystyisin elämään päivääni eteenpäin häiriintymättä siitä, että minulla on koko ajan taskussa epämääräinen kirjanen, jossa on listassa kaikki asiat sekaisin. Jossa pitää osata käyttää oikeaa merkintätapaa, ettei mene sekaisin. Jossa pitää jotenkin onnistua siististi kirjoittamaan asiat yhdelle riville juuri kun olisi elämässä jotain jännääkin jännempää meneillään. Ja jaksaa aina laittaa jotkut sivunumerot muistiin…
Mutta. Sitten tajusin, että oikeasti, nämä kaksi voi ihan vaan yksinkertaisesti yhdistää ilman mitään systeemejä! Muutama perusväline ja -teesi tälle omalle järjestelmälleni, joka on kai molempia ja samalla ei kumpaakaan:
1. Hittoon sivunumerot!
a) Kännykän muistiinpanoista löytää haulla sen mitä etsii.
b) Samoin Macin haulla, joka on pelastus, toimii nopeasti kuin unelma! Saa vielä avattuakin pikanäppäimillä, tällä hetkellä mulla on cmd+välilyönti komentona. Siihen vaan nakuttamaan "liikemäärä" ja haku läväyttää näkyviin tiedoston, johon olen kerännyt vuosien varrella oivalluksia ja ajatuksia liikemäärästä. Mikä aivojen jatke! Kyllä mä vielä opin elämässä muistamaan kaiken mitä tarvitsee, jos vaan kirjotan asiat orjallisesti Texturiin ja sitten ongelmatilanteessa koitan nostaa tuon tekstisivun mieleeni. Äsken loin tiedoston nimeltä "vuosi 2020" ja sinne yhden rivin "seura xxx täyttää xxx vuotta". Nyt harkitsen, että perustaisin joka viikkonumerolle oman tiedoston sitä mukaa kun uusia viikkoja alkaa tai jollekin viikolle ilmaantuu sovittuja menoja ja tehtäviä.
c) Muistikirjaan tai paperilapuille voi raapustaa fysiikan kaavoja, jos katsoo tarpeelliseksi. Kannattaa vaan muistaa, että ne jää sitten kotiin pyörimään tielle, mutta niin jäisi se bullet journalkin. Kannattaa mieluummin kirjoittaa asiat kalenteriin.
2. Itse asiassa, hittoon koko bullet journal!
Tarvitset vain a) kalenterin ja b) post it-laput. Et tarvitse mitään hitsin muistiinpanosivuja ja ties mitä kirjasia. Kirjaa kalenteriin tai kännykän muistiinpanoihin kaikki mahdollinen päivän aikana mieleen tuleva, ja pura päivän lopuksi tietokoneen tekstitiedostoihin. Mulla on valtavan kokoisia post it -lappuja, joilla voi peittää melkein koko sivun kalenterista niin että sivu menee täydestä muistiinpanosivuna. Kun lappu täyttyy ja sen sisällön siirtää muualle, voi raapustella taas uudelle post it -lapulle tai vaikka klemmarilla kiinnitetylle lapulle.
Kalenterille mulla on nykyään muutama kriteeri, jotta sitä olis mukava käyttää. Haluan, että kalenterissa näkyy kuukaudet "syvennyksinä" sen ollessa suljettuna, jotta oikea kuukausi on helppo löytää. Toisekseen tarvitsen joka kuukauden alkuun selkeän yhden sivun kuukausinäkymän (joka itse asiassa toimisi paremmin kuukauden lopussa oikeanpuoleisella sivulla, mutta sellaisia kalentereita ei saa). Kolmanneksi tarvitse kokonaisen sivun per päivä, ja sivulla täytyy olla päivän alkaessa runsaasti tilaa, jotta voin raapustella sinne pilvenhattaroita, muistiinpanoja, aikatauluja ja muuta. Ahdistaa, jos sivu on täynnä jo ennen päivän alkamista enkä saa päivän kulkua prosessoitua piirtelemällä kalenteriin omiani.
3. Gmail.
Niin paljon kuin tietoturvattomuutta inhoankin, on Gmail ihan ässä tehtävänhallinnassa. Mulla on siellä kansioita eri asioille, esim. opetus, keikat, tehtävälista, vaihe 2 (eli tehtävälista mutta vähemmän akuutti), ostetut, kaverit, perhe juttelee jne. Gmailin haku saa multa arvostelussa viisi sydäntä, ihana kuin tämä Macin haku konsanaan. Kansioita ei siis tarvittaisi asioiden löytämiseksi, ne on vain siksi ettei omat aivot menis ihan sekaisin. (Macilla ei voi yhtä luontevasti heitellä tekstitiedostoja eri otsikoiden alle säilöön niin olen luopunut järjestely-yrityksistä ja tallennan kaiken mahdollisen samaan valtavaan dokumenttikansioon.) Joskus kirjoitan itselleni sähköpostilla jonkin tehtävän, esim. otsikko "Kirjoita", teksti "Sähköposti J:lle" ja sen jälkeen siirrän sen Tehtävälista-kansioon. Tiedän, että Gmailissa on joku erillinen tehtävälistakin, pitäisi varmaan opetella käyttämään sitä...
4. Avaintavat.
a) Kalenterin muistiinpanot pitää purkaa kännykälle ja tietokoneelle, muuten hukkuu lippulappuihin ja sotkuun.
b) Toinen tapa myös kannattaa opetella: käydä kerran päivässä läpi mitä akuutteja tehtäviä seuraavana päivänä on ehdottomasti tehtävä, jotteivät jää rästiin vuorokautta pidemmäksi aikaa.
c) Kolmas tapa on kerätä ideat lennosta kiinni. Mikään bullet journal tai kalenteri ei ole riittävän pieni tähän. Mukana ois hyvä olla pikkiriikkinen vihko, joka menee helposti taskuun kynän kanssa. Ihanaa ois kun olis joku vihko jonka vois kiinnittää ranteeseen kuin rannekellon… (Mistä näitä ideoita tulee…?) No, oikeastihan tähän on nykyelämässä kätevin tuo kännykkä. Kun vaan osais pitää siellä sen tasan yhden muistilapputiedoston per päivä, ja tyhjentää ja päivittää sitä joka ikinen ilta!
Tämä neljäs kohta nyt ontuu pahiten. Siihen ehkä kiteytyy… noh, kaikki. Tietysti on myös tehtäviä, jotka kasautuvat siksi, että niitä on ikävä hoitaa. Paljon auttaisi, jos osaisin nuo mainitsemani kolme tapaa. Kaappaus, purku, seuraava päivä. Kaappaus, purku, seuraava päivä. Ja niin edelleen. Uskon, että tällä yhdistelmällä saisin rotia elämään.
Voitteko auttaa mua tässä? Voisko joku kiltti pliis kysyä multa kommenttiboksissa joka päivä, olenko tehnyt tämän ainoa läksyn, noudattanut kohtaa neljä?!
tiistai 28. helmikuuta 2017
Ristiriitaisia tunteita sähköposteista
Edelliseen maaliskuun tavoiteisiin liittyvään kirjoitukseeni liittyen halusin vielä kirjoittaa tarkemmin sähköpostista.
Näin toiminnanohjauksen ongelmista kärsivänä sähköpostit, tekstiviestit ja muut ovat kyllä yksi hemmetinmoinen suo! Ääripäiden ihmisenä meikäläisellä on sitten tässäkin vain kaksi ääripäätä olemassa:
A) Mikään ei hoidu: sähköpostit, tekstarit ja FB-viestit rästissä niin ystäville kuin asiakkaillekin. Kommentteihin vastaaminenkin laahaa.
B) Sähköpostit, tekstarit ja muut viestit lentelevät ees taas pitkin päivää, niihin vastataan heti eikä rästiin jää kuin sellaiset jutut, joihin liittyy jonkin asian päättämistä ja miettimistä. Kuitenkin aikaa menee tuhottomasti, kaikki aika kotona tietokoneen takana tai kännykkä kädessä.
Vaihtoehdon A:n toteutuminen on huono juttu, mutta niin on B:nkin! Ajattelin, että tähän asiaan auttaisi ulkopuolinen apu, mutta ei homma vielä ihan aukottomasti rullaa. Mulla itselläni pitäisi olla
1) lista kaikesta, mikä jää rästiin
2) tapa mennä tarkistamaan sähköpostit vain silloin, kun a) niihin on aikaa vastata, b) minulla on voimavaroja pysähtyä miettimään hankaliinkin viesteihin vastaus enkä c) ole ihmisiä välttelevällä tuulella. (Miten tämän voi muistaa?! Kännykällä on niin helppo mennä "vaan äkkiä kurkkaamaan" postit, ei siinä muista mitään miettiä! Ja niin on kyllä tietokoneellakin!)
Lista ja tapa. Lista ja tapa. Lista ja tapa. Uusi mantrani. Vähän niin kuin listi ja tapa!
Kolmaskun tuli vielä mieleeni, ja neljäs:
3) oikeat kysymykset vaikka A4-lomakkeella, joka täytetaan kerran päivässä, jotta selviää, mitä tänään oikein jäi rästiin. Kysymysten täytyy olla niin selkeitä ja jäsenneltyjä ja juuri oikeanlaisia, että saan kaivettua ajatuksistani, mitä tänään oikein rästiin jäi.
4) jonkun, joka pistää minut täyttämään tuon lomakkeen ja ehkä jopa laatii kysymykset.
Jelp! Miten IKINÄ saan pääni ja elämäni pidettyä edes jossakin etäisesti järjestystä muistuttavassa?!
Näin toiminnanohjauksen ongelmista kärsivänä sähköpostit, tekstiviestit ja muut ovat kyllä yksi hemmetinmoinen suo! Ääripäiden ihmisenä meikäläisellä on sitten tässäkin vain kaksi ääripäätä olemassa:
A) Mikään ei hoidu: sähköpostit, tekstarit ja FB-viestit rästissä niin ystäville kuin asiakkaillekin. Kommentteihin vastaaminenkin laahaa.
B) Sähköpostit, tekstarit ja muut viestit lentelevät ees taas pitkin päivää, niihin vastataan heti eikä rästiin jää kuin sellaiset jutut, joihin liittyy jonkin asian päättämistä ja miettimistä. Kuitenkin aikaa menee tuhottomasti, kaikki aika kotona tietokoneen takana tai kännykkä kädessä.
Vaihtoehdon A:n toteutuminen on huono juttu, mutta niin on B:nkin! Ajattelin, että tähän asiaan auttaisi ulkopuolinen apu, mutta ei homma vielä ihan aukottomasti rullaa. Mulla itselläni pitäisi olla
1) lista kaikesta, mikä jää rästiin
2) tapa mennä tarkistamaan sähköpostit vain silloin, kun a) niihin on aikaa vastata, b) minulla on voimavaroja pysähtyä miettimään hankaliinkin viesteihin vastaus enkä c) ole ihmisiä välttelevällä tuulella. (Miten tämän voi muistaa?! Kännykällä on niin helppo mennä "vaan äkkiä kurkkaamaan" postit, ei siinä muista mitään miettiä! Ja niin on kyllä tietokoneellakin!)
Lista ja tapa. Lista ja tapa. Lista ja tapa. Uusi mantrani. Vähän niin kuin listi ja tapa!
Kolmaskun tuli vielä mieleeni, ja neljäs:
3) oikeat kysymykset vaikka A4-lomakkeella, joka täytetaan kerran päivässä, jotta selviää, mitä tänään oikein jäi rästiin. Kysymysten täytyy olla niin selkeitä ja jäsenneltyjä ja juuri oikeanlaisia, että saan kaivettua ajatuksistani, mitä tänään oikein rästiin jäi.
4) jonkun, joka pistää minut täyttämään tuon lomakkeen ja ehkä jopa laatii kysymykset.
Jelp! Miten IKINÄ saan pääni ja elämäni pidettyä edes jossakin etäisesti järjestystä muistuttavassa?!
Tavoitteet 3/17
No niin, juuri pääsin puhumasta tavoitteista ja niiden asettamisen mahdottomuudesta. Selailin tässä kalenteriani ja tajusin helmikuun muistilistasta, että onhan mulla moni juttu mennyt hyvin, ja voin suoraan sanoa tavoitteekseni, että maaliskuussa toivon samojen juttujen pysyvän hyvinä.
Maaliskuussa 2017...
1) … jatkan paperien selvittelyä. Vuorossa on vuoden 2016 aineiston lähettäminen uudelle kirjanpitäjälle.
2) … lyhennän velkoja. Niitä on yllättäen pulpahtanut elämääni, vaikkei minun pitänyt olla velkaa ottava ihminen. Velkaa lyhentävä ihminen voin olla.
3) … pidän kiinni kotiajasta. Olen vähintään saman määrän paikalla ja läsnä kuin helmikuussa.
4) … vierailen mummon luona. Helmikuussa onnistuin tässä paremmin kuin muistelin - onneksi kalenterissa oli seurantaa!
5) … kerään opintopisteitä. Helmikuussa avasin pistetilin. Sitä ei oteta pois mikä on annettu, joten toisin kuin yleensä elämässä, suunta voi olla vain ylöspäin!
6) … muistan olla tyytyväinen stressittömyyteen ja mukavuuksiin niiltä osin kuin kumpaakin elämässäni on. Helmikuussa olen välillä muistanut, usein en.
Lisäksi on paljon pieniä asioita, rutiineja, joihin olen tyytyväinen. Saan laitettua roskat pöydältä roskikseen ilman ongelmia, kotona lajittelu toimii, unirytmini on useimmiten säännöllinen (vaikkakin myöhäinen) jne.
Parannettavaa on
1) … sähköpostien ja tekstiviestien ajatteluun ja kirjoittamiseen käytetyssä ajassa. Aina on jotain vielä rästissä, tai jos ei ole, niin keksin kyllä jonkun keskustelunaiheen, johon minulle vastataan ja sittenpä onkin siihen viestiin vastaaminen rästissä. ZenHabits-blogin sähköpostikokeilu voisi olla paikallaan!
2) … rahatilanteen seuraamisessa. Olen myös erittäin mielelläni velkojensa määrää excelissä seuraava ihminen.
3) … kotiajassa. Liian paljon huitelen poissa kotoa töissä ja opiskelemassa (tai siellä mummolla…). Aikataulukseen voisin kokeilla rakennetta, mutta millaista? Uudenvuodenlupaukseni vähentää "voisi"- ja "pitäisi"-sanojen käyttöä on auttanut jo hieman. "Voisinhan minä tällä viikolla käydä kaupungissa vielä yhtenä lisäpäivänä, helppohan siihen on kylkeen muuta hyödyllistä menoa keksiä", on täysi vale. En "voi". Se on kotiajasta pois. En myöskään voi tehdä töitä kotona näin paljoa kuin nyt, se ei ole kotona läsnä olemista.
4) … mummon ja perheen luona vierailujen säännöllisyydessä. Ehkä kannattaisi pitää joku tietty tahti, vaikkapa 1-2 kertaa viikossa, niin tulisi arkeen sitä rutiinia, mitä kaipaan.
5) … opiskelutavoissa. Onneksi opintotoimistosta luvattiin auttaa ja ohjata mut kädestä pitäen haluamani opiskelutehtävän pariin, kun menen sinne sovittuna ajankohtana. Työntekijältä tuo vie aikaa ehkä 5 min ja minä saan käynnistettyä opintovideot ilman vitkuttelua. Lisäksi lupasin toimittaa itse tehdyn opiskeluaikataulun ensi tapaamisessa. Onneksi hoksasin pyytää tällaista.
6) … perspektiivissä. Kuten mainitsin, voisin useamminkin olla tyytyväinen ja vaikkapa pysähtyä venyttelemään ja mietistkelemään, ottaa aikaa sille, että ehtisin ajatella tyytyväisyyttä!
Entisessä blogissani mulla oli joskus paastohaaste, joka liittyi paastonaikaan vain hyvin löyhästi niin kestoltaan kuin teemaltaankin. Menee varmaan taas kategoriaan "aloitetut ja kesken jätetyt projektit", mutta kyllä minusta on terveellistä edes yrittää jonkinlaista seurantaa. Katsotaan taas kuukauden päästä, mitä hyviä asioita haluan pitää elämässäni mukana.
Maaliskuussa 2017...
1) … jatkan paperien selvittelyä. Vuorossa on vuoden 2016 aineiston lähettäminen uudelle kirjanpitäjälle.
2) … lyhennän velkoja. Niitä on yllättäen pulpahtanut elämääni, vaikkei minun pitänyt olla velkaa ottava ihminen. Velkaa lyhentävä ihminen voin olla.
3) … pidän kiinni kotiajasta. Olen vähintään saman määrän paikalla ja läsnä kuin helmikuussa.
4) … vierailen mummon luona. Helmikuussa onnistuin tässä paremmin kuin muistelin - onneksi kalenterissa oli seurantaa!
5) … kerään opintopisteitä. Helmikuussa avasin pistetilin. Sitä ei oteta pois mikä on annettu, joten toisin kuin yleensä elämässä, suunta voi olla vain ylöspäin!
6) … muistan olla tyytyväinen stressittömyyteen ja mukavuuksiin niiltä osin kuin kumpaakin elämässäni on. Helmikuussa olen välillä muistanut, usein en.
Lisäksi on paljon pieniä asioita, rutiineja, joihin olen tyytyväinen. Saan laitettua roskat pöydältä roskikseen ilman ongelmia, kotona lajittelu toimii, unirytmini on useimmiten säännöllinen (vaikkakin myöhäinen) jne.
Parannettavaa on
1) … sähköpostien ja tekstiviestien ajatteluun ja kirjoittamiseen käytetyssä ajassa. Aina on jotain vielä rästissä, tai jos ei ole, niin keksin kyllä jonkun keskustelunaiheen, johon minulle vastataan ja sittenpä onkin siihen viestiin vastaaminen rästissä. ZenHabits-blogin sähköpostikokeilu voisi olla paikallaan!
2) … rahatilanteen seuraamisessa. Olen myös erittäin mielelläni velkojensa määrää excelissä seuraava ihminen.
3) … kotiajassa. Liian paljon huitelen poissa kotoa töissä ja opiskelemassa (tai siellä mummolla…). Aikataulukseen voisin kokeilla rakennetta, mutta millaista? Uudenvuodenlupaukseni vähentää "voisi"- ja "pitäisi"-sanojen käyttöä on auttanut jo hieman. "Voisinhan minä tällä viikolla käydä kaupungissa vielä yhtenä lisäpäivänä, helppohan siihen on kylkeen muuta hyödyllistä menoa keksiä", on täysi vale. En "voi". Se on kotiajasta pois. En myöskään voi tehdä töitä kotona näin paljoa kuin nyt, se ei ole kotona läsnä olemista.
4) … mummon ja perheen luona vierailujen säännöllisyydessä. Ehkä kannattaisi pitää joku tietty tahti, vaikkapa 1-2 kertaa viikossa, niin tulisi arkeen sitä rutiinia, mitä kaipaan.
5) … opiskelutavoissa. Onneksi opintotoimistosta luvattiin auttaa ja ohjata mut kädestä pitäen haluamani opiskelutehtävän pariin, kun menen sinne sovittuna ajankohtana. Työntekijältä tuo vie aikaa ehkä 5 min ja minä saan käynnistettyä opintovideot ilman vitkuttelua. Lisäksi lupasin toimittaa itse tehdyn opiskeluaikataulun ensi tapaamisessa. Onneksi hoksasin pyytää tällaista.
6) … perspektiivissä. Kuten mainitsin, voisin useamminkin olla tyytyväinen ja vaikkapa pysähtyä venyttelemään ja mietistkelemään, ottaa aikaa sille, että ehtisin ajatella tyytyväisyyttä!
Entisessä blogissani mulla oli joskus paastohaaste, joka liittyi paastonaikaan vain hyvin löyhästi niin kestoltaan kuin teemaltaankin. Menee varmaan taas kategoriaan "aloitetut ja kesken jätetyt projektit", mutta kyllä minusta on terveellistä edes yrittää jonkinlaista seurantaa. Katsotaan taas kuukauden päästä, mitä hyviä asioita haluan pitää elämässäni mukana.
sunnuntai 26. helmikuuta 2017
Aina voi olla huonommin
Nyt kyllä oikeesti taas **tuttaa. Elämä on pelkkää säätöä! Mikä edes on se päämäärä, jonka vuoksi tätä kaikkea säätöä jatkan ja jaksan? Mitä niin hyvää kaikesta säädöstä seuraa, että se oikeuttaa laiminlyömään ystävät ja perheenjäsenet? Kuinka ison prosentin elinvuosistaan voi laittaa siihen, että selvittelee tilannettaan ja entisiä sotkujaan ja muka rakentaa tulevaa? Millaista tulevaa, sellaistako, missä kaikki aika käytetään sen jälkeen tulevan rakentamiseen? Miksi olla läsnä tässä ja nyt, kun hetkessä eläen huomaisi vain, että hetki on säätöä, edeltävä hetki oli säätöä, ja seuraava hetki tulee olemaan sitä myös?
Mä en jaksa jatkuvaa lässynläätä, että kyllä se siitä ja kohta on kaikki paremmin. En kyllä jaksa sitäkään että meditoihan nyt vähän ja kun laitat silmät kiinni ja hengität niin huomaat, kuinka kaikki onkin tässä ja nyt ihan ookoo. Kun ei ole, ja kun sitä toistakaan ei ole. Ja kun koko kroppa on niin *****nan jumissa ettei osaa edes hengittää oikein!
Sen sijaan jaksan kyllä ajatella, mikä kaikki ei ole paskasti. Tehdäänpä ihan luettelo.
- Valtavat virheet. Vaikka milloin mitäkin typeryyksiä teen ja sanon, niin valtavilta megamokilta oon välttynyt. (Enkä nyt laske megamokiksi esim. mitään paperisotkuja joita mulla on yrityksellä meneillään.) Välillä hakkaan päätäni seinään melkein kirjaimellisesti, mutta srllaisilta megamokilta olen kyllä välttynyt, että olisin pahoittanut toisen mielen selän takana, että minulla olisi valtavia salaisuuksia joita pimittää avopuolisolta tai muilta läheisiltä. Tilanne voi pysyä, kunhan pysyn erossa alkoholista, joka laskee impulssikontrollia entisestään ja saa unohtamaan ajattelun, ja joka tähän asti keräämäni kokemuksen perusteella ei sovi minulle yhtään.
- Liian iso asuntolaina tms. Kunhan pysyn budjetissa, on kaikki raha-asiat ok. Ja kunhan teen sen budjetin enkä kuvittele mielessä viittä eri budjettia, rinnakkaista ja/tai vaihtoehtosta.
- Vois olla, ettei mulla vieläkään ois kirjanpitäjää.
- Vois olla että oisin alottanu yritystoiminnan jo aikaa sitten ja mulla ois plakkarissa vuosikausia enemmän paperikasojen keskellä epätoivosena istumista.
- Vois olla, ettei mulla ois yliopistolla mitään erityisjärjestelyjä ja ihmettelisin vaan miks kaikki muut onnistuu niin helposti osallistumaan ja etenemään aikataulussa.
- Vois olla, että olisin lupaillut vieläkin useammalle ihmiselle asioita, joita en voikaan pitää, kun unohtamani realiteetit tulevat vastaan.
- Vois olla, että provosoitusin huutamaan siskolleni kuten ennen vanhaan. Vois olla, että riitelisin avomiehen kanssa, vois olla että näin 8 vuoden seurustelun jälkeen nalkuttasin jostain. Mutta ei, satunnaisia lipsumisia lukuun ottamatta provosoitumiseni tai kuvitellun provosoinnin kohteeksi joutuminen ei näy useinkaan päälle päin.
- Vois olla että olisin seurustellut 8 vuotta jonkun vitsin hunsvotin kanssa, mutta näin ei ole. ( Sori, kaikki hunsvotit, kyllä mä ymmärrän teitäkin, mutta tässä nyt oli tällanen itsekäs näkökulma. Tekin ootte hienoja ihmisiä ja muistakaa ettei saa liikoja syytellä itseään mistään. Tsemppiä!)
- Suomessa vois olla sota tai akuutti sodan uhka. (Joo tää kortti oli pakko käyttää.) Vois myös olla, että rakas Suomen luonto olis muuttunu syystä tai toisesta tunnistamattomaks tai menny täysin pilalle, mutta on täällä vielä vaikka mitä jäljellä!
- Vois olla että puuttus raajoja, älliä, kuulo, näkö, muuta terveyttä, perheenjäseniä, koti, työ, opiskelupaikka, omalaatuisuus, näkemys tai vaikka oma aika. Kaikkia näitä mulla on.
- Vois olla etten vieläkään ois perustanu ammattiin liittyvää blogia, mutta viimein mulla on myös se! Pian kohta sinne jotain kirjotankin, toivottavasti... Vois olla etten ois kirjottanu mitään aiheita ja ideoita muistiin, mutta olen!
- Vois olla, että joutusin kaikennäkösten viimeaikasten sössimisten seurauksena näjemään nälkää, mutta enpä joudu. Hapankorpun päällä oli niin voita, juustoa, metukkaa kuin vihreääkin, ja leipääkin ois kuhan sulaa. Ja lämmintä ruokaa saa joka päivä, kun vaan tekee.
- Läheiset tuntee mut. Vaikka puuttus hoitotahto ja testamentti, kun en vaan saa niitä aikaan enkä kerkiä, niin eiköhän asiat jotenkin mallilleen järjestyis.
- Vois olla paska itsetunto mutta sen sijaan arvostan vahvuuksiani, kuljen pitkin maaseutua ja kaupunkia ihan ilman meikkiä, uskon itseeni ja ties vaikka mitä!
- Vois olla, että loppus asiat kesken tästä listasta, mutta vaikka mitä tulee jatkuvasti mieleen.
Sallitaan nyt yksi perätön optimismi: Ehkä huhtikuussa kaikki on paremmin. Ehkä riittää yksi kuu, maaliskuu, ja säädöt olisikin säädetty ja tämä tyttö tulisi järkiinsä.
Mä en jaksa jatkuvaa lässynläätä, että kyllä se siitä ja kohta on kaikki paremmin. En kyllä jaksa sitäkään että meditoihan nyt vähän ja kun laitat silmät kiinni ja hengität niin huomaat, kuinka kaikki onkin tässä ja nyt ihan ookoo. Kun ei ole, ja kun sitä toistakaan ei ole. Ja kun koko kroppa on niin *****nan jumissa ettei osaa edes hengittää oikein!
Sen sijaan jaksan kyllä ajatella, mikä kaikki ei ole paskasti. Tehdäänpä ihan luettelo.
- Valtavat virheet. Vaikka milloin mitäkin typeryyksiä teen ja sanon, niin valtavilta megamokilta oon välttynyt. (Enkä nyt laske megamokiksi esim. mitään paperisotkuja joita mulla on yrityksellä meneillään.) Välillä hakkaan päätäni seinään melkein kirjaimellisesti, mutta srllaisilta megamokilta olen kyllä välttynyt, että olisin pahoittanut toisen mielen selän takana, että minulla olisi valtavia salaisuuksia joita pimittää avopuolisolta tai muilta läheisiltä. Tilanne voi pysyä, kunhan pysyn erossa alkoholista, joka laskee impulssikontrollia entisestään ja saa unohtamaan ajattelun, ja joka tähän asti keräämäni kokemuksen perusteella ei sovi minulle yhtään.
- Liian iso asuntolaina tms. Kunhan pysyn budjetissa, on kaikki raha-asiat ok. Ja kunhan teen sen budjetin enkä kuvittele mielessä viittä eri budjettia, rinnakkaista ja/tai vaihtoehtosta.
- Vois olla, ettei mulla vieläkään ois kirjanpitäjää.
- Vois olla että oisin alottanu yritystoiminnan jo aikaa sitten ja mulla ois plakkarissa vuosikausia enemmän paperikasojen keskellä epätoivosena istumista.
- Vois olla, ettei mulla ois yliopistolla mitään erityisjärjestelyjä ja ihmettelisin vaan miks kaikki muut onnistuu niin helposti osallistumaan ja etenemään aikataulussa.
- Vois olla, että olisin lupaillut vieläkin useammalle ihmiselle asioita, joita en voikaan pitää, kun unohtamani realiteetit tulevat vastaan.
- Vois olla, että provosoitusin huutamaan siskolleni kuten ennen vanhaan. Vois olla, että riitelisin avomiehen kanssa, vois olla että näin 8 vuoden seurustelun jälkeen nalkuttasin jostain. Mutta ei, satunnaisia lipsumisia lukuun ottamatta provosoitumiseni tai kuvitellun provosoinnin kohteeksi joutuminen ei näy useinkaan päälle päin.
- Vois olla että olisin seurustellut 8 vuotta jonkun vitsin hunsvotin kanssa, mutta näin ei ole. ( Sori, kaikki hunsvotit, kyllä mä ymmärrän teitäkin, mutta tässä nyt oli tällanen itsekäs näkökulma. Tekin ootte hienoja ihmisiä ja muistakaa ettei saa liikoja syytellä itseään mistään. Tsemppiä!)
- Suomessa vois olla sota tai akuutti sodan uhka. (Joo tää kortti oli pakko käyttää.) Vois myös olla, että rakas Suomen luonto olis muuttunu syystä tai toisesta tunnistamattomaks tai menny täysin pilalle, mutta on täällä vielä vaikka mitä jäljellä!
- Vois olla että puuttus raajoja, älliä, kuulo, näkö, muuta terveyttä, perheenjäseniä, koti, työ, opiskelupaikka, omalaatuisuus, näkemys tai vaikka oma aika. Kaikkia näitä mulla on.
- Vois olla etten vieläkään ois perustanu ammattiin liittyvää blogia, mutta viimein mulla on myös se! Pian kohta sinne jotain kirjotankin, toivottavasti... Vois olla etten ois kirjottanu mitään aiheita ja ideoita muistiin, mutta olen!
- Vois olla, että joutusin kaikennäkösten viimeaikasten sössimisten seurauksena näjemään nälkää, mutta enpä joudu. Hapankorpun päällä oli niin voita, juustoa, metukkaa kuin vihreääkin, ja leipääkin ois kuhan sulaa. Ja lämmintä ruokaa saa joka päivä, kun vaan tekee.
- Läheiset tuntee mut. Vaikka puuttus hoitotahto ja testamentti, kun en vaan saa niitä aikaan enkä kerkiä, niin eiköhän asiat jotenkin mallilleen järjestyis.
- Vois olla paska itsetunto mutta sen sijaan arvostan vahvuuksiani, kuljen pitkin maaseutua ja kaupunkia ihan ilman meikkiä, uskon itseeni ja ties vaikka mitä!
- Vois olla, että loppus asiat kesken tästä listasta, mutta vaikka mitä tulee jatkuvasti mieleen.
Sallitaan nyt yksi perätön optimismi: Ehkä huhtikuussa kaikki on paremmin. Ehkä riittää yksi kuu, maaliskuu, ja säädöt olisikin säädetty ja tämä tyttö tulisi järkiinsä.
sunnuntai 19. helmikuuta 2017
Tavoitteiden syvin olemus
Sanojen merkitys ajattelussa on valtava. En ole halunnut myöntää aiemmin psykologian väittämää kielen ja ajattelun tiiviistä yhteydestä, mutta nyt se on myönnettävä.
Mulla on niin usein ollut ihan toope olo. Pohtiminen on ollut vaikeaa, en tunnu saavan ajatuksista kiinni. No, olen nyt tajunnut, että kysymykset vain ovat olleet aivan vääriä! Olen kysynyt itseltäni asioita käyttäen termejä, joita en syvällisesti ymmärrä. Niin kuin tämä keskittymishäiriö... En vain ollut ikinä riittävän syvällisesti ymmärtänyt, mitä keskittyminen on! Tuon jälkeen päähäni on alkanut putkahdella tavallisia sanoja, mutta tarkempi merkitys mukanaan.
Viimeksi viikko tai pari sitten tajusin, että sana tavoite on ollut ajattelussani aivan väärässä merkityksessä. Ei tavoite ole asia, jonka noin vain voi järkeillä ja päättää, ja sitten alkaa toimia näiden tavoitteiden mukaan. Tavoitteitaan ei voi asettaa, minä en ainakaan voi, vaanne täytyy rehellisesti ja rehdisti tunnistaa. Asettamiani tavoitteita en saavuta, mutta aidot sisältäni kumpuavat tavoitteet saatan voida saavuttaa, kun vain löydän sanan noille tavoitteille.
Esimerkiksi laatuaika perheen kanssa ei ole tavoite eikä jokin tietynlainen parisuhde. Opintojem saattaminen kunnialla seuraavalle tasolle ei myöskään ole tavoite. Todellinen tavoite, kuten minä asian nyt ymmärrän, on jotain paljon syvempää. Tavoite on minulle oikeastaan sama kuin tarve. Minulta pitäisikin tavoitteista kysyessä kysyä niiden sijaan, mihin minulla on palo, missä asemassa haluan yhteiskunnassa olla, mikä ajaa minua eteenpäin. Laatuaika vanhempien ja sisarusten kanssa on väline tietyn tunnetilan saamiseksi, ja tuo tunnetila, kuinka epäitsekäs tai itsekäs onkaan, on se varsinainen tavoite. Välitavoitteina voi myös pitää tietynlaisia tilanteita, siis paikkoja ja vuorovaikutuksia, joihin haluaa päätyä ja joiden haluaa olevan tietynlaisia.
Niin, tämä varmaan kuulostaa todella oudolta, mutta minulla elämänhallinnan ja ajattelun lukkoja näyttävät avaavan nimenomaan tällaiset pienet yksityiskohdat. Ja ties vaikka tästä poikisi apua muillekin, kielellisyydestä elämänhallinnan apuna.
Tähän mennessä en ole kyennyt nimeämään tavoitelistaa, joka ei muuttuisi kysyjän mukaan tai olisi täynnä satoja tavoitteeksi kutsuttuja juttuja. Mitään yläotsikoita en haaveilleni ole osannut laittaa enkä mistään luopua. Olen saattanut käyttää tavallisten tavoitteiksi mainittujen aiheiden rinnalla sellaisia sanoja kuin vaikkapa vapaus, mutta nyt mietin, onko vapauskin tavallaan vain väline. Luonnonsuojelu ja luonnonläheisyys, oikeudenmukaisuuden tavoittelukin, kaikki arvotkin ovat "vain" välineitä.
Mitäkö tavoitteeni sitten ovat?
Tavoitteenani on
1) saada toteuttaa, kehittää ja ilmaista itseäni
2) saada esitellä tietojani ja taitojani, olla myönteisen huomion kohteena
3) olla luotettava ja tuottaa muille hyvää mieltä - olla lupaamatta työssä ja vapaa-ajalla sellaista, mitä en voi pitää
4) saada nautiskella lämmöstä ja turvasta, luonnosta ja elämyksistä, olostani ja ympäristöstäni ylipäätään niin seikkailuissa kuin arkisissa hetkissä.
Löytyisikö näillä elämään punainen lanka? En tiedä, mutta kovasti toivon, sillä tuntuu kuin olisin näine ajatuksineni jonkin aivan uuden äärellä.
Mulla on niin usein ollut ihan toope olo. Pohtiminen on ollut vaikeaa, en tunnu saavan ajatuksista kiinni. No, olen nyt tajunnut, että kysymykset vain ovat olleet aivan vääriä! Olen kysynyt itseltäni asioita käyttäen termejä, joita en syvällisesti ymmärrä. Niin kuin tämä keskittymishäiriö... En vain ollut ikinä riittävän syvällisesti ymmärtänyt, mitä keskittyminen on! Tuon jälkeen päähäni on alkanut putkahdella tavallisia sanoja, mutta tarkempi merkitys mukanaan.
Viimeksi viikko tai pari sitten tajusin, että sana tavoite on ollut ajattelussani aivan väärässä merkityksessä. Ei tavoite ole asia, jonka noin vain voi järkeillä ja päättää, ja sitten alkaa toimia näiden tavoitteiden mukaan. Tavoitteitaan ei voi asettaa, minä en ainakaan voi, vaanne täytyy rehellisesti ja rehdisti tunnistaa. Asettamiani tavoitteita en saavuta, mutta aidot sisältäni kumpuavat tavoitteet saatan voida saavuttaa, kun vain löydän sanan noille tavoitteille.
Esimerkiksi laatuaika perheen kanssa ei ole tavoite eikä jokin tietynlainen parisuhde. Opintojem saattaminen kunnialla seuraavalle tasolle ei myöskään ole tavoite. Todellinen tavoite, kuten minä asian nyt ymmärrän, on jotain paljon syvempää. Tavoite on minulle oikeastaan sama kuin tarve. Minulta pitäisikin tavoitteista kysyessä kysyä niiden sijaan, mihin minulla on palo, missä asemassa haluan yhteiskunnassa olla, mikä ajaa minua eteenpäin. Laatuaika vanhempien ja sisarusten kanssa on väline tietyn tunnetilan saamiseksi, ja tuo tunnetila, kuinka epäitsekäs tai itsekäs onkaan, on se varsinainen tavoite. Välitavoitteina voi myös pitää tietynlaisia tilanteita, siis paikkoja ja vuorovaikutuksia, joihin haluaa päätyä ja joiden haluaa olevan tietynlaisia.
Niin, tämä varmaan kuulostaa todella oudolta, mutta minulla elämänhallinnan ja ajattelun lukkoja näyttävät avaavan nimenomaan tällaiset pienet yksityiskohdat. Ja ties vaikka tästä poikisi apua muillekin, kielellisyydestä elämänhallinnan apuna.
Tähän mennessä en ole kyennyt nimeämään tavoitelistaa, joka ei muuttuisi kysyjän mukaan tai olisi täynnä satoja tavoitteeksi kutsuttuja juttuja. Mitään yläotsikoita en haaveilleni ole osannut laittaa enkä mistään luopua. Olen saattanut käyttää tavallisten tavoitteiksi mainittujen aiheiden rinnalla sellaisia sanoja kuin vaikkapa vapaus, mutta nyt mietin, onko vapauskin tavallaan vain väline. Luonnonsuojelu ja luonnonläheisyys, oikeudenmukaisuuden tavoittelukin, kaikki arvotkin ovat "vain" välineitä.
Mitäkö tavoitteeni sitten ovat?
Tavoitteenani on
1) saada toteuttaa, kehittää ja ilmaista itseäni
2) saada esitellä tietojani ja taitojani, olla myönteisen huomion kohteena
3) olla luotettava ja tuottaa muille hyvää mieltä - olla lupaamatta työssä ja vapaa-ajalla sellaista, mitä en voi pitää
4) saada nautiskella lämmöstä ja turvasta, luonnosta ja elämyksistä, olostani ja ympäristöstäni ylipäätään niin seikkailuissa kuin arkisissa hetkissä.
Löytyisikö näillä elämään punainen lanka? En tiedä, mutta kovasti toivon, sillä tuntuu kuin olisin näine ajatuksineni jonkin aivan uuden äärellä.
perjantai 17. helmikuuta 2017
Minimalismi ja yritystoiminta
Minähän en tunnetusti ole kovin minimalistinen henkilö. Kaikki elämässäni rönsyilee ja on sekavaa ja epäluotettavaa kuin blogini tunnisteluettelo.
Minä niin mieluusti keskittyisin pääasiaan, jos joku vain kertoisi - niin että myös uskon - mikä se pääasia missäkin tilanteessa on. Itse en näe metsää puilta, sillä on kai tekemistä näiden aivoneurologisten juttujen kanssa. Suomeksi sanottuna: luonteelleen ei paljon mitään voi.
Sitä suuremmin kuitenkin ilahdun, kun oivallan, missä voin luontevasti yksinkertaistaa. (Kaavoihinsa kangistuneelle oivallusten toteutus on asia erikseen, ei mennä nyt siihen...)
Yrityksessäni minimalismia kohti kulkevat ainakin:
1) Kirjanpito.
Kaikki paperit tulostetaan, laitetaan samaan kuoreen ja lähetetään kirjanpitäjälle. Se siitä. Ei miettimistä, hän kyllä kertoo, jos jotain puuttuu tai on liikaa. Yhteistyömme on hädin tuskin alkanut, ja jo nyt voisin suudella kirjanpitäjääni! (Joka on miespuolinen, jota en ole ikinä nähnyt, ja onneksi en itse ole mies ja kirjoita nyt sihteeristäni, yhteiskunta antaa ehkä tämän sopimattomuuden vielä anteeksi.) Niin ihanaa - minun ei itse tarvitse tietää, osata ja selvittää kaikkia byrokratian mutkia! Vaikka kyse onkin vain omasta pienestä yhden hengen yrityksestäni, niin mikä tunne, kun vastuu vierähtää muualle! Vielä mahtavampi tunne tulee tästä: minä osasin päästää irti. Minä, kaikkien nipojen ja vaativien "minä itte" -tyyppien äiti! Kannatti lukea joskus siitä, miten priorisointi ja delegointi ovat tärkeitä yritysjohtajalle. Meitsistä kasvaa vielä suuri bisnesnainen. Kohta vaan makoilen aurinkovarjon alla drinksuja siemaillen jossain toisella mantereella hiekan ja meren häikäistessä coolien aurinkolasien peittämiä silmiäni, ja joku muu hoitaa hommat puolestani. Okei, ihan vielä ei olla siinä pisteessä, mutta ehkä jonain päivänä. Ja lupaan tehdä ainakin ne keikat itse, jotka on 50 m säteellä mun aurinkotuolista.
2) Vakuutukset.
Mulla on paljon kalustoa, jota ei kannata vakuuttaa. Vakuutusmaksun maksaminen kaikesta kalustosta kymmenen vuoden ajan olisi isompi tappio kuin parin esineen hajoaminen tai tuhoutuminen silloin tällöin. Minun ei ole edes mikään pakko hankkia tilalle uutta, voin vain hyväksyä tappion ja jatkaa ilman yhtä tavaraa. Päätin siis, etten vakuuta, asiakkaat saavat tehdä sen, jos kalustoa on heillä. Kotivakuutuksen piikkiinkin menee moni juttu. Kotivakuutuksetkin ovat itse asiassa vähän monimutkainen juttu. Koskaan ei voi olla varma, mitä korvataan: on omavastuita, ylärajoja esineiden arvolle, kikkoja siinä millaiset sopimukset minun kuuluisi asiakkaiden kanssa kirjoittaa jne. Ikävähennyksistä puhumattakaan. Ja kaikki se vaiva, kun asioita selvitellään! Jo nyt sopimuksia tehdessä (en minä halua käyttää aikaa siihen, että vakuutusyhtiö saa rahaa!) mutta entä sitten, jos jotain sattuisi? Ei mulla olisi edes sydäntä alkaa johonkin paperisotaan ja pyytää toista osapuolta korvaamaan yhtään mitään. Sitä paitsi koko vakuutussysteemi on minusta jotenkin mätä.
Bonuksena keksin, että voinhan alkaa myydä lisätuotteena täydellistä vastuuvapautta (pl. tilanne, että asiakas yrittäisi varastaa kalustoani ja jäisi verekseltään kiinni sen myymisestä netissä). Kirjanpitäjäni <3 mukaan niin voi tehdä, Suomessa on sopimusvapaus. Muutama asiakkaistani jo vastasi, että ovat kiinnostuneita maksamaan vastuuvapaudesta, vaikka kotivakuutus löytyykin! Näin saan ohjattua rahoja vakuutusyhtiön sijaan itselleni, että kukaan ei vain ottaisi erikseen vakuutusta minulta lainatuille jutuille. Samalla kertyy vararahastoa, tai oikeammin vain ylimääräistä tuloa, jolla voin ostaa lisää kalustoa jo nyt eikä vasta vahinkotilanteessa.
Tämä kaikkihan olisi tosi yksinkertaista ja hienoa, jos vain joku nyt patistais mua tekemään ne vastuuvapaussopimukset ja mainostamaan tätä vaihtoehtoa asiakkaille...
3) Laskutus.
Mulla ei ole mitään halua, miten lakikiemuroiden mukaan laskutusjuttujen kuuluisi mennä, mutta mulla on mahdollisimman paljon käytössä systeemi, jossa asiakas maksaa samalla laskulla ja viitenumerolla aina uudelleen, kun jonkin palvelun minulta ostaa. Esim. soittotunti helmikuussa -> teen laskun, soittotunti maaliskuussa-> asiakas maksaa saman summan samalla helmikuisella viitteellä.
Aion jatkossa lisätä yksinkertaisuutta tietoisesti. (Muistuttakaa, etten unohda! Patistakaa, että saan aikaan!) Nimittäin kuten tässä yhdessä kirjoituksessa mainitsin, olin unohtanut että minimalismi on olemassa. Kyllä sitä katsantokantaa kannattaisi aktiivisemmin ujuttaa elämän eri osa-alueille, jotta saisi säästettyä aikaansa ja hermojaan. Esimerkiksi ajopäiväkirjan pito on mulle aina ihan ylivoimaista, mutta olen nyt suunnitellut Google Forms -kaavakkeella tehtävää päiväkirjaa, jota voisin nakutella autossa aina ajon päättyessä ja tulostaa sitten taulukon koneelta kerran kuussa.
Elämä on lyhyt, nautitaan siitä niin kauan kuin sitä kestää!
Minä niin mieluusti keskittyisin pääasiaan, jos joku vain kertoisi - niin että myös uskon - mikä se pääasia missäkin tilanteessa on. Itse en näe metsää puilta, sillä on kai tekemistä näiden aivoneurologisten juttujen kanssa. Suomeksi sanottuna: luonteelleen ei paljon mitään voi.
Sitä suuremmin kuitenkin ilahdun, kun oivallan, missä voin luontevasti yksinkertaistaa. (Kaavoihinsa kangistuneelle oivallusten toteutus on asia erikseen, ei mennä nyt siihen...)
Yrityksessäni minimalismia kohti kulkevat ainakin:
1) Kirjanpito.
Kaikki paperit tulostetaan, laitetaan samaan kuoreen ja lähetetään kirjanpitäjälle. Se siitä. Ei miettimistä, hän kyllä kertoo, jos jotain puuttuu tai on liikaa. Yhteistyömme on hädin tuskin alkanut, ja jo nyt voisin suudella kirjanpitäjääni! (Joka on miespuolinen, jota en ole ikinä nähnyt, ja onneksi en itse ole mies ja kirjoita nyt sihteeristäni, yhteiskunta antaa ehkä tämän sopimattomuuden vielä anteeksi.) Niin ihanaa - minun ei itse tarvitse tietää, osata ja selvittää kaikkia byrokratian mutkia! Vaikka kyse onkin vain omasta pienestä yhden hengen yrityksestäni, niin mikä tunne, kun vastuu vierähtää muualle! Vielä mahtavampi tunne tulee tästä: minä osasin päästää irti. Minä, kaikkien nipojen ja vaativien "minä itte" -tyyppien äiti! Kannatti lukea joskus siitä, miten priorisointi ja delegointi ovat tärkeitä yritysjohtajalle. Meitsistä kasvaa vielä suuri bisnesnainen. Kohta vaan makoilen aurinkovarjon alla drinksuja siemaillen jossain toisella mantereella hiekan ja meren häikäistessä coolien aurinkolasien peittämiä silmiäni, ja joku muu hoitaa hommat puolestani. Okei, ihan vielä ei olla siinä pisteessä, mutta ehkä jonain päivänä. Ja lupaan tehdä ainakin ne keikat itse, jotka on 50 m säteellä mun aurinkotuolista.
2) Vakuutukset.
Mulla on paljon kalustoa, jota ei kannata vakuuttaa. Vakuutusmaksun maksaminen kaikesta kalustosta kymmenen vuoden ajan olisi isompi tappio kuin parin esineen hajoaminen tai tuhoutuminen silloin tällöin. Minun ei ole edes mikään pakko hankkia tilalle uutta, voin vain hyväksyä tappion ja jatkaa ilman yhtä tavaraa. Päätin siis, etten vakuuta, asiakkaat saavat tehdä sen, jos kalustoa on heillä. Kotivakuutuksen piikkiinkin menee moni juttu. Kotivakuutuksetkin ovat itse asiassa vähän monimutkainen juttu. Koskaan ei voi olla varma, mitä korvataan: on omavastuita, ylärajoja esineiden arvolle, kikkoja siinä millaiset sopimukset minun kuuluisi asiakkaiden kanssa kirjoittaa jne. Ikävähennyksistä puhumattakaan. Ja kaikki se vaiva, kun asioita selvitellään! Jo nyt sopimuksia tehdessä (en minä halua käyttää aikaa siihen, että vakuutusyhtiö saa rahaa!) mutta entä sitten, jos jotain sattuisi? Ei mulla olisi edes sydäntä alkaa johonkin paperisotaan ja pyytää toista osapuolta korvaamaan yhtään mitään. Sitä paitsi koko vakuutussysteemi on minusta jotenkin mätä.
Bonuksena keksin, että voinhan alkaa myydä lisätuotteena täydellistä vastuuvapautta (pl. tilanne, että asiakas yrittäisi varastaa kalustoani ja jäisi verekseltään kiinni sen myymisestä netissä). Kirjanpitäjäni <3 mukaan niin voi tehdä, Suomessa on sopimusvapaus. Muutama asiakkaistani jo vastasi, että ovat kiinnostuneita maksamaan vastuuvapaudesta, vaikka kotivakuutus löytyykin! Näin saan ohjattua rahoja vakuutusyhtiön sijaan itselleni, että kukaan ei vain ottaisi erikseen vakuutusta minulta lainatuille jutuille. Samalla kertyy vararahastoa, tai oikeammin vain ylimääräistä tuloa, jolla voin ostaa lisää kalustoa jo nyt eikä vasta vahinkotilanteessa.
Tämä kaikkihan olisi tosi yksinkertaista ja hienoa, jos vain joku nyt patistais mua tekemään ne vastuuvapaussopimukset ja mainostamaan tätä vaihtoehtoa asiakkaille...
3) Laskutus.
Mulla ei ole mitään halua, miten lakikiemuroiden mukaan laskutusjuttujen kuuluisi mennä, mutta mulla on mahdollisimman paljon käytössä systeemi, jossa asiakas maksaa samalla laskulla ja viitenumerolla aina uudelleen, kun jonkin palvelun minulta ostaa. Esim. soittotunti helmikuussa -> teen laskun, soittotunti maaliskuussa-> asiakas maksaa saman summan samalla helmikuisella viitteellä.
Aion jatkossa lisätä yksinkertaisuutta tietoisesti. (Muistuttakaa, etten unohda! Patistakaa, että saan aikaan!) Nimittäin kuten tässä yhdessä kirjoituksessa mainitsin, olin unohtanut että minimalismi on olemassa. Kyllä sitä katsantokantaa kannattaisi aktiivisemmin ujuttaa elämän eri osa-alueille, jotta saisi säästettyä aikaansa ja hermojaan. Esimerkiksi ajopäiväkirjan pito on mulle aina ihan ylivoimaista, mutta olen nyt suunnitellut Google Forms -kaavakkeella tehtävää päiväkirjaa, jota voisin nakutella autossa aina ajon päättyessä ja tulostaa sitten taulukon koneelta kerran kuussa.
Elämä on lyhyt, nautitaan siitä niin kauan kuin sitä kestää!
tiistai 14. helmikuuta 2017
Yöllinen avautuminen
En saa unta. Kun ei saa unta, alkaa ajatella. Kun ajattelee liikaa, alkaa ajatukset pyöriä ympyrää.
Nyt juuri mun ajatukset pyörii kaikessa siinä, mihin menee hermo.
Että eikö me hitto vaan voitas luopua ruokapöydästä? Pärjättiin me ennenkin pelkällä höyläpenkillä. Mitä järkeä, että lattian lisäksi on vielä lattian yläpuolellakin puhtaanapidettävää pinta-alaa, jolle vaan kertyy kamaa?
Eikö me voitas heittää lakanoita helvettiin? Yks setti käyttöön ja makuupussi pyykkipäivien varalta. Sais tuon liinavaatekaapin pois. Pyyhkeitä yks per nenä, mutta keittiöpyyhkeitä riittävästi.
Voitasko me vihdoin viimein luopua kaikista ylimääräsistä lautasista?
Voitasko me luopua maidosta, mä en jaksa enää maitopurkkeja. Kaapissa kun on maitojauhettakin, mistä saa kahvimaitoa kannuun tai jauheet suoraan kahviin, jos haluaa.
Saisinko mä vaan heittää roskiin nuo edellisen asukkaan koriste-esineet? Ei me tulla saamaan aikaseks "ota tästä" -hyllyn askartelua eikä kukaan niitä siitä ota, enkä minä saa niitä mihinkään kierrätykseen veityä, eikä niitä mikään kierrätyskeskus varmasti halua.
Eikö me voitas alottaa remonttia heti? Revittäs huomenna paneelit alas ja katottas, miltä hirsi alla näyttää. Hitot talvesta, kylmä täällä on kuitenkin.
Eikö voitas vaan heittää menemään ihan kaikki! Ostettas sitten tilalle, jos jotain olennaista meni siinä mukana.
Ja vielä pyykit. Saanko mä talloa roskiksen pohjalle 95 % mun likasista vaatteista? Minä en halua käyttää niitä puhtaana eikä kukaan muukaan niitä halua, ei kukaan täyspäinen.
Saanko alottaa suurraivauksen just nyt?
Nyt juuri mun ajatukset pyörii kaikessa siinä, mihin menee hermo.
Että eikö me hitto vaan voitas luopua ruokapöydästä? Pärjättiin me ennenkin pelkällä höyläpenkillä. Mitä järkeä, että lattian lisäksi on vielä lattian yläpuolellakin puhtaanapidettävää pinta-alaa, jolle vaan kertyy kamaa?
Eikö me voitas heittää lakanoita helvettiin? Yks setti käyttöön ja makuupussi pyykkipäivien varalta. Sais tuon liinavaatekaapin pois. Pyyhkeitä yks per nenä, mutta keittiöpyyhkeitä riittävästi.
Voitasko me vihdoin viimein luopua kaikista ylimääräsistä lautasista?
Voitasko me luopua maidosta, mä en jaksa enää maitopurkkeja. Kaapissa kun on maitojauhettakin, mistä saa kahvimaitoa kannuun tai jauheet suoraan kahviin, jos haluaa.
Saisinko mä vaan heittää roskiin nuo edellisen asukkaan koriste-esineet? Ei me tulla saamaan aikaseks "ota tästä" -hyllyn askartelua eikä kukaan niitä siitä ota, enkä minä saa niitä mihinkään kierrätykseen veityä, eikä niitä mikään kierrätyskeskus varmasti halua.
Eikö me voitas alottaa remonttia heti? Revittäs huomenna paneelit alas ja katottas, miltä hirsi alla näyttää. Hitot talvesta, kylmä täällä on kuitenkin.
Eikö voitas vaan heittää menemään ihan kaikki! Ostettas sitten tilalle, jos jotain olennaista meni siinä mukana.
Ja vielä pyykit. Saanko mä talloa roskiksen pohjalle 95 % mun likasista vaatteista? Minä en halua käyttää niitä puhtaana eikä kukaan muukaan niitä halua, ei kukaan täyspäinen.
Saanko alottaa suurraivauksen just nyt?
perjantai 10. helmikuuta 2017
Kaikkea ei tarvitse saada
Mä olin unohtanut minimalismin mutta tänään mä sen taas muistin!
Elämään ei vaan mahdu kaikki. Mulla ei tarvitse olla Huussi Fashion -blogia, vaikka mä kuinka itse nauraisin joka-aamuiselle karulle tyylikkyydelleni. Mun ei tarvitse ehtiä ennen muita saamaan kunniaa joka ideasta vaikka olisinkin keksinyt saman ennen heitä, sellaisia pieniä "vääryyksiä" ei ole tarpeen korjata, se olisi arvokkaan elinajan hukkaa. Jos mieleni kaipaa kohotusta ja haluan kokea itseni ihailluksi prinsessaksi, oikea tie EI ole nähdä älytöntä vaivaa kamerakikkailuissa ja blogitekstien teoissa ja julkaista niitä nettiin kaiken kansan katseltaviksi. Jollekin muulle ehkä, mutta mä voin prinsessoida keikkavideoilla, kerätä ihailua itse tehdyillä biiseillä tai vaikka tehtailla niitä iänikuisia sarjakuvia, jos haluan esitellä luovuuttani.
Ei minun toisaalta sarjakuvablogiakaan tarvitse saada. Hitot! Minulla olisi kapasiteettia niin moneen tieteelliseen ja taiteelliseen tekemiseen, että niitä kaikkia ei vain yhteen elämään mahdu, ei ilman toiminnanohjauksen ongelmiakaan. Fyysikko- ja muusikkotoverien ei tarvitse tietää, että osaan piirtää. Minun ei tarvitse piirtää, kun en kerran saa aikaiseksi. Eikö riittäisi, että pysyisin musiikin ja biisinteon parissa? Tarvitseeko niitäkään välttämättä tehdä, olenhan jo tehnyt kaksi erinomaista biisiä joilla paistatella. Ei minulla ole pakko olla kokonaista tunnin settiä valmiina yhtä tyylilajia, jos tapanani on tehdä vartin näyttäytymisiä aina eri soittimella ja tyylillä.
Sitä paitsi on hyvin mukavaa olla varjoissa. On ihanaa, että ne on jotkut muut mun alalta, jotka tunnetaan. Minä saan käydä rauhassa kaupassa ja hönöillä vaikka liikenteessä ilman, että kaikki tunnistaa. Minä piileskelen toisten selän takana ja nautin täällä suuremmasta vapaudesta kuin tunnetummat. Kuinka moni muusikko onkaan menetetty rahan ja maineen kaipuulle, muiden miellyttämiselle, coverien soitolle.
Mutta silti. Miksi luopuminen on niin vaikeaa, priorisointi?
Elämään ei vaan mahdu kaikki. Mulla ei tarvitse olla Huussi Fashion -blogia, vaikka mä kuinka itse nauraisin joka-aamuiselle karulle tyylikkyydelleni. Mun ei tarvitse ehtiä ennen muita saamaan kunniaa joka ideasta vaikka olisinkin keksinyt saman ennen heitä, sellaisia pieniä "vääryyksiä" ei ole tarpeen korjata, se olisi arvokkaan elinajan hukkaa. Jos mieleni kaipaa kohotusta ja haluan kokea itseni ihailluksi prinsessaksi, oikea tie EI ole nähdä älytöntä vaivaa kamerakikkailuissa ja blogitekstien teoissa ja julkaista niitä nettiin kaiken kansan katseltaviksi. Jollekin muulle ehkä, mutta mä voin prinsessoida keikkavideoilla, kerätä ihailua itse tehdyillä biiseillä tai vaikka tehtailla niitä iänikuisia sarjakuvia, jos haluan esitellä luovuuttani.
Ei minun toisaalta sarjakuvablogiakaan tarvitse saada. Hitot! Minulla olisi kapasiteettia niin moneen tieteelliseen ja taiteelliseen tekemiseen, että niitä kaikkia ei vain yhteen elämään mahdu, ei ilman toiminnanohjauksen ongelmiakaan. Fyysikko- ja muusikkotoverien ei tarvitse tietää, että osaan piirtää. Minun ei tarvitse piirtää, kun en kerran saa aikaiseksi. Eikö riittäisi, että pysyisin musiikin ja biisinteon parissa? Tarvitseeko niitäkään välttämättä tehdä, olenhan jo tehnyt kaksi erinomaista biisiä joilla paistatella. Ei minulla ole pakko olla kokonaista tunnin settiä valmiina yhtä tyylilajia, jos tapanani on tehdä vartin näyttäytymisiä aina eri soittimella ja tyylillä.
Sitä paitsi on hyvin mukavaa olla varjoissa. On ihanaa, että ne on jotkut muut mun alalta, jotka tunnetaan. Minä saan käydä rauhassa kaupassa ja hönöillä vaikka liikenteessä ilman, että kaikki tunnistaa. Minä piileskelen toisten selän takana ja nautin täällä suuremmasta vapaudesta kuin tunnetummat. Kuinka moni muusikko onkaan menetetty rahan ja maineen kaipuulle, muiden miellyttämiselle, coverien soitolle.
Mutta silti. Miksi luopuminen on niin vaikeaa, priorisointi?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)