Färsaari-villapaita

Käsityökuulumisia!

Alkukesästä sain valmiiksi villapaidan, jonka malli muistuttaa eräästä rikossarjasta tuttua ns. Sarah Lund -villapaitaa.

Valmis villapaita pihanurmella. Väri on tässä kuvassa todellisuutta vaaleampi. Kuva on otettu ex tempore kesken muiden hommien, siitä työhanskat...

Mallin matkin vuosi sitten Färsaarilta ostamastani valkoisesta villapaidasta. Se paita puolestaan taisi olla kopio alkuperäisestä TV:stä tutusta villapaidasta, muotitalon valmistamasta. No, ainakin kuvio on perinteinen... Ostaessani en tiennyt, miksi kaikilla paikallisilla oli päällään tällainen, luulin vain perinteiseksi. Pikkuveljeni tiesi kertoa, että on oikein kunnon muotipaita tämä. Suurimmat erot on, että muotipaidan hihoissa olisi vielä neljännetkin kuvioraidat, ja silmukat löysempiä.

Kauluksen tein avarammaksi kuin alkuperäisessä mallissa. Hihat ja helma ovat lyhyemmät kuin aioin. Raglan-hihojen saumat ovat käytössä venyneet, silmukat näyttävät tosi löysiltä nykyään.

Hihansuut ovat joustinneuletta. En pidä tuollaisesta löysästä lookista (ohut lanka, paksut puikot), mutta kelvatkoon, turhantarkkuuden ajat ovat vissiinkin takana päin. Färsaarelaisten paidat olivat kuvioiltaan löysempiä, todella isoilla puikoilla tehtyjä lankaan verrattuna.

No, saanpa löysillä kohdilla paitaan edes vähän aitoa muotipaitahenkeä. Muuten muotipaidat kyllä olivat tiukkoja, lankaa ei tosiaan oltu törsätty...

Löytyihän meiltä peilikin, nimittäin pihasaunan pukuhuoneesta! Sen avulla harjoittelin selfie-taitoja. Tästä on hyvä nousta.

Färsaarelaisesta mallista huolimatta näytän ilmeisesti kuitenkin enemmän irlantilaiselta, mitä vaikutelmaa tämä paita ei kuulemma ainakaan vähennä. No, näissä kuvissa ei paljoa tukkaa näy, saati sen punaista väriä.

Lanka on suomalaista lähituottajan lankaa. Ostin sitä entisen kotikaupungin torilta ja tuottajan nimi on muistissa jossain hyvässä tallessa. Enpä muista nyt yhtään edes, oliko tämä peräti vain 2-säikeistä lankaa, paitakaan kun ei nyt ole tässä... no, ohutta kuitenkin.

Lanka, toisin kuin alkuperäisessä vaaleassa paidassa, on pehmeää eikä kutita, vaikka on täyttä villaa. Yllä olevissa kuvissa alla on vain hellepaita, ihan hyvin pystyy hihattoman topin päällä pitämään.

Värjäämätöntäkin lanka on, villa on siis vaaleanruskeasta lampaasta ja toinen vyyhti tummanruskean lampaan villaa.

Lankoja kului arviolta 15-20 € arvosta, työtunteja taas lukemattomia. Ei näitä hullukaan myyntiin tehtaile. Vaikka paidan valmistuttua kyllä mietin, koittasko vaikka 150-250 €:lla myydä jollekin tutulle. Hulluja haaveita, torppasin ne heti.

On muuten ensimmäinen villapaita, jonka saan täysin valmiiksi asti yhdeksään vuoteen! Hyvä, minä! Tämä oli myös nopea, taisi valmistua puoleen vuoteen eli vain muutaman kuukauden tauko aloituksen ja loppukirin välillä.

Loppuun vielä kuva talostamme, ältä päivältä sekin. Vuorokausi kyllä jo vaihtui, mutta kuitenkin...

Tällaisessa mökkerössä sitä asustellaan!

P.S. Jos haluat lukea pelkkiä käsityöjuttuja, lue vain käsityö-tunnisteella merkatut jutut. Voi kylläkin olla, että niitä tulee aika harvakseltaan...

Olen muutakin kuin työni

"Onko sieltä löytynyt töitä?" kysyy moni, kun tulee puhe muutosta.

Jaksaa hämmästyttää. Enhän minä itse ole koko vuoden aikana murehtinut puolta sekuntia, löytyykö täältä töitä! Tietysti löytyy, koko ajan joudun niitä pakenemaan. Sekin työ, josta minua syksyllä onniteltiin, peruuntui onneksi. Opettajaa tarvitsevia oppilaita löytyy joka nurkalta, parasta olla mainostamatta ettei liian moni huomaa... Eitä on niin hankala sanoa, on niin vaikea tietää milloin oma raja tulee vastaan.

Sitä olen tietysti miettinyt, pitäisikö ottaa enemmän oppilaita ja sijaisuuksia, mutta en kyllä ymmärrä miten niitä voisi olla löytämättä.

Onko tässä nyt joku herätyksen paikka? Olenko jotenkin vastuuton, kun en murehdi työtä?

Väittäisin, että kyse on muusta.

Ensinnäkin kaluston vuokraus rullaa sen verran mukavasti, että minun ei todellakaan tarvitse murehtia. Ilman työtä pärjää, vähäkin työ pitää nykyisen elintason yllä. Olen turvannut selustani, mikä sen vastuullisempaa. Tällä hetkellä tämä pieni sijoitustoimintani tuo käteen keskimäärin 875 € kuussa, sesonkina enemmän ja muulloin vähemmän. Relevantimpaa olisikin kysyä, olenko pysynyt työkykyisenä ja jaksanut pyörittää vuokrausta.

Toisekseen opetan edelleen myös paikkakunnalla, josta muutin pois. Satoja kilometrejä sinne saa matkustaa, mutta bussiliput on halpoja ja käyn vain päivän pari joka toinen viikko. Koska huvittaa. Kukaan ei pakottanut. Kalkkiutunutta, kaavoihin kangistunutta ajattelua, että työn ja asuinpaikan tarvitsisi aina olla sidoksissa toisiinsa.

Kolmanneksi olen opiskelija. Jos verotettavat tulot (entisen paikkakunnan opetukset + vuokraus + uudet opetukset) jää pieniksi, voi nostaa opintotukea. Jäähän ne, sillä ostan tuloilla lähinnä firmalle kalustoa eli rahasta menee iso osa yrityksen kuluihin eikä tule minulle palkkana, kun niin valitsen. Korkoa korolle...

Neljänneksi kokemukseni työstä on ollut, että tilanteen pelastajia tarvitaan aina. Työtehtäviäni on aikojen saatossa ollut olla kiireapulainen eräällä varastolla, äitiyslomasijainen opetushommissa, muu sijaisuus, opettaminen syrjäkylällä, minne ei muita opettajia saada suostuteltua. Minulla on auto, pääsee täältä vilkkaammilta seuduiltakin syrjäkylille, jos tarve vaatii.

Viidenneksi, kun minulta kysytään työstä, en osaa edes ajatella 5 pv/vko -työtä, koska muu elämäni hajoaa palasiksi, jos sellaista yritän. Työtä siis löytyy, koska olen tarpeen vaatiessa valmis vastaanottamaan muiden jämät, ne 2-3 pv/vko -työt lyhyttä päivää.

Kuudenneksi olen kauppamies. Enimmäkseen tosin sisälläni... Mulla on sokea usko, että keksin tuotteita ja saan niitä myytyä tarvittaessa. Saan 50 bisnesideaa päivässä, mutta olen päättänyt, etten toteuta niitä, keskityn nykyiseen työhöni toistaiseksi. Katsotaan, mitä käy kun on joulusesonki... jotenkin tuntuu, että joulutuotteita saattaisi tulla tehtyä ja myytyä... Ei kai työtä kannata kaipailla, jos voi tehdä huvikseen jotain ja sitten myydä sen.

Seitsemänneksi on sitten pienet menot ja koko tämä elintapa ja ajatusmaailma. En vain osaa mennä työ edellä! Ei minun kerta kaikkiaan tarvitse murehtia, kun varojen loppuessa voisin vain luopua jostakin ja hengähtää sen aikaa, että varoja taas on. Autosta voi luopua hetkeksi. Yliopistolta voi lintsata, jos ei ole varaa lippuihin. Yrityksensä voi pistää jäähylle, jolloin pääsee eläkemaksusta tms. Meidän tilanteessa täysin välttämättömiä kuluja on vain asuntolainan lyhennys ja minimaaliset ruokakulut, sekä hieman varalle lääkärikäyntejä tai vastaavia varten, ja ehkä sähkölasku, jos nyt sen haluaa laskea välttämättömyydeksi, mutta se nyt sitten onkin jo toinen tarina.

Ai niin, kahdeksanneksi, meinasi unohtua... Säästöt ne varmasti eniten mieltä rauhoittaakin. Voin aina myydä yritykseni kalustoa rahapulan iskiessä, ja sitä kalustoahan riittää isolla rahalla.

Kai on ihan hyvä, että on olemassa joku tavallinen standardi, jonka pohjalta ihmisten kanssa keskustella. Tuttaviltaan ehkä kuitenkin toivoisi, että tuntisivat minua edes vähän. Että enkö jo ole tehnyt selväksi, millaisen kuluerän aiheuttaisin yhteiskunnalle, jos polttaisin itseni piippuun normaaleissa töissä.

Tai ehkä tilanne onkin toisinpäin. Jos oppisin ajattelemaan työ edellä, voisin olla samanlainen ja kuulua joukkoon. Voisin myös paremmin osoittaa kiinnostukseni toisia kohtaan, jos joskus tajuaisin kysyä töistä ja paremmin muistaisin, millainen on muiden tavanomainen tilanne ja ajattelutapa. Minulle vain ihmisissä itsessään, siis ihan muissa asioissa kuin työssä, on se olennainen, josta kysyn kun joskus harvoin nähdään.

Ehkä otan nämä jatkuvat työkysymykset muisti- ja itsehillintäharjoituksena. Ensi kerralla, kun kohtaan ihmisen ja innoissani mietin, mistä hauskasta nyt juttelemmekaan ja kuinka kivaa, jee, koitan muistaa hillitä hämmennykseni työkysymysten edessä, ehkä pettymyksenkin. Samalla voin opetella repliikkejä noihin tilanteisiin (ei nimittäin ole mitenkään yksinkertaista selittää mun työkuvioita), miten niistä pääsisi nopeammin muihin aiheisiin.

Työkysymysten jälkeen muuten yleensä tiedustellaan, missä mun avokki on. Ihan kuin se olisi joku vauva, jonka olen hetkeksi hylännyt viettääkseni villiä minä-päivää. Niin erikoista, etenkin kun se on yleensä tuo avokki, joka joutuu joka asiassa katsomaan minun hommien perään... Ei siinä mitään sinänsä, saahan toisen kuulumisista kysellä, mutta jotenkin on alkanut pistää korvaan tuo "missä **** on", aina sama muoto. Kai me sitten ollaan liikuttu niin paljon kaksistaan, ettei mua olla totuttu tapaamaan yksin tietyissä piireissä.

Niin että mites sulla, ootko löytänyt työtä sieltä, missä asut? Entä mihinkäs olet avokkisi jättänyt?

Typerää jääräpäisyyttä

Lueskelin blogiani. Tuntuu suorastaan typerältä, miten päädyn aina vannomaan ja lupailemaan itselleni sellaista, mitä en voi pitää. Mitä järkeä!

Uuvuttaa tämä yrittäminen. Elämästä puuttuu virtaus, luotto siihen että tämäkin roska joessani päätyisi joskus mereen asti.

Uomaan syntyy virta, kun joessa on vettä. Jokeen tulee vettä, kun sataa.

En voi vain päättää, että elämässäni olisi aina sade. En voi myöskään jääräpäisesti meloa eteenpäin ja leikkiä, että uomassa olisi vettä silloin, kun siinä ei ole.

Yrittäminen tuntuu yhtä järkevältä kuin töyrään reunalla seisoskely tyhjään uomaan syljeskellen. Että ihan vähän kun vielä tässä räin niin kyllä se siitä täyttyy ja päästään taas liikkeelle. Hyödylliseltä pitää koko ajan näyttää ja tehdä voitava, olkoonkin että se voitava on yhtä tyhjän kanssa.

Huoh.

Mikä tässä kaikessa nyt oikein mättää?! Kyllä minä tiedän, että vastaus on aivokemia, tai oikeastaan neurologia, mutta silti... Siis herranen aika, suoraan sanottuna minä olen erittäin fiksu ihminen, minun kuuluu osata selvittää tämä tekemättömien asioiden kaatopaikka elämästäni!!! Mutta ei, jos ei ole hyvä päivä niin mikään ei suju.

En voi vain päättää, että joka päivä olisin voimissani ja hajamielisyyteni yhtäkkiä katoaisi taivaan tuuliin. En voi vain päättää, että järjestelmällisesti elämäni loppuun asti tekisin tehtävälistastani aina vähintään kaksi asiaa, tai mitään muutakaan. Järjetöntä, että olen päättänyt jotain tuollaista vielä ihan viime aikoinakin. Ei sitä voi noin vain päättää! Mistä nuo tuulahdukset oikein tulevat, että voisi muka vain omalla päättäväisyydellään taikoa asiat toisiksi?

Mitä vielä voin tehdä? Tapetoida koko kodin kissankokoisilla ohjeteksteillä? Viimeksi tänään unohdin pestä aamulla hampaat, vaikka oli menoakin pankkiin asuntolainan tiimoilta.

Ehkä muiden kommenteista jotenkin hämmentyy. Noin vain budjetoit aikasi ja näin ja näin vain teet, niin kaikki sujuu. Mutta ei, enhän minä voi vetää 20 leukaakaan harjoittelematta. Jo yhden saaminen vaatisi pitkäjänteistä työtä. Opetellaan nyt siis rauhassa rutiineja ja tapoja, eikä hermostuta muiden saarnaamisesta itsekurista ja siitä sun tästä helposta kikasta. Taidot vaativat harjoittelua. Minä harjoittelen nyt tapoja, ja olen päässyt siinä jo hyvään alkuun.

En tiedä, onko tämä tapojen opettelukin vain typerää jääräpäisyyttä eikä lopulta johda mihinkään, mutta jotainhan ihmisen on voitava omaksi hyväkseen tehdä. Tai ainakin kuvitella, että olisi jotain vaikutusta elämänsä kulkuun.

Sähkölaskun ihmettelyä

Sähkölasku kolahti laatikkoon ja avasin sen heti käsiini saatuani. Taulukko-ohjelman laskemassa budjetissani on ollut arvauksia, sähkölaskun suuruus esimerkiksi.

Laskusta saatiinkin pieni visa aikaan. Arvuuttelin avokilta, paljonko kulutus on ollut, kolmelta kuukaudelta siis. Asutaan samaan mökkityyliin kuin edellisessäkin kämpässä, joten hän arveli edellisen omakotitalon lukemien pohjalta 600-800 kWh.

Vaan väärinpä meni! Huhti-kesäkuun kulutus oli 223,23 kWh, kulutuksen ja siirron hinta yhteensä 68 €. Budjetti-excel sai nyt tarkemman lukeman, jonka kirjoitin lokakuulle.

Tavallisiin asioihin menee sähköä niin kuin muillakin:

- Pienlaitteita on koko ajan seinässä. Netissä ollaan paljon, joten molempien läppärit ovat päällä usein. Ja seinässä, sillä kummassakaan ei ole akkua... Budjetissa kyllä lukee akkujen hankinta.
- Kännyköistä jaetaan nettiä läppäreille, joten jomman kumman kännykkä on melkein aina latauksessa. Jos ei jaeta nettiä, niin ollaan kännykällä netissä.
- Jääkaappi löytyy, pieni pakastin samassa laitteessa.
- Pakastin löytyy. Korkeaa mallia, jossa on ovi.
- Sähköhellaa ja -uunia käytetään, ainakin näin kevät- ja kesäkausina. Hella on kylläkin vanha. Kaiken kukkuraksi se on ihan vaan töpselillä pistorasiassa eli ei sillä ihan mitä tahansa kokkauksia saa paistettua...
- Avokin sähkökitaran vahvistin on välillä päällä.
- Pöytäkone on välillä päällä.
- Avokin porat ynnä muut työkalut surisevat verstaalla toisinaan.
- Auto on talvisin lämmityksessä, mikä ei tietyti tässä kevätkesän laskussa näy.
- Joskus, kun ollaan poissa kotoa, saatetaan laittaa yksi patteri päälle, sekin talvisin.

Millä "hinnalla" tuo säästö sitten tulee?

- Arkkupakastinta ei enää ole, mahtuu vain yksi pakastimellinen marjoja talven varalle.
- Vedenkeitin jäi edelliseen kotiin.
- Mikroaaltouunia ei ole ollut vuosiin.
- Pyykkikonetta ei ole toistaiseksi ollut, sen sijaan ollaan vietetty aurinkoisina päivinä letkeää parisuhdeaikaa pyykkipadan ääressä nuotiolla. Nykyään mun lemppari kotihommista!
- Puusauna. Puuhella, leivinuuni. Jonkin verran polttopuiden tekemistä siis. Onneksi tonttia on 1,3 ha, ja jostain naapureilta saa aina välillä edullista pintalautaa tms., toisten roskat on toisten aarteita. Remontoidaan tänä kesänä, jotta nurkat ja lattia eivät vuotaisi ihan niin pahasti, ja pääsisi vähemmällä lämmityksellä.
- Tiskikone puuttuu, meinasin unohtaa mainita... Käsitiskiä vuodesta 2006 niin eipä tuita muistanut edes ajatella!

Jaa-a, enpä tiedä selittääkö yksi pakastin, yksi vedenkeitin ja pyykkikoneen puute eroa edellisen asunnon kulutukseen. Mitään muuta ei vaan selitykseksi keksitty. Eikä meillä kovin paljon pyykkiä koskaan ole syntynyt kahden hengen taloudessa, niin että sillä tilannetta selittäisi.

Niin, listasta unohtui vielä valaistus. Entisessä talossa tuli useammin käytettyä pihavaloa, mutta muuten en valaistuksestakaan keksi paljoa eroa. Nykyisessä kodissa on lähinnä loisteputkilamppuja (valitettavasti), entisessä kodissa oli toisenlaisiakin.

Tässäkin asiassa todettava, ettei säästöä varta vasten kannata lähteä toteuttamaan. Mutta mikäs siinä, että säästö tulee harrastusten ja arvojensa mukaisen elämisen sivutuotteena.

Ja kyllä, meillä on usein tiskivuori ja pyykkivuori, pula puhtaista vaatteista haittasi viime talvena välillä jopa yliopistolle menoa. Kenenkään on turha ilkkua, sillä ei me tässä mitään kenellekään yritetä todistaa. Mikään ei estä muuttamasta elintapaansa myöhemmin. Antakaa lasten leikkiä! ;)

Vakuutuskorvauksia!

Eilen haaveilin vakuutuskorvauksista. Puhelu tuli vasta tänään, mutta homma eteni sutjakkaasti. Asiakaspalvelija linjan toisessa päässä kertoi, ettei ole mitään ongelmaa saada korvauksia takautuvasti vuoden ajalta! Pari pankkipäivää vain, ja tililläni on 790 €. Huippu juttu! Kunhan löydän kuitit lopuiltakin parilta kuukaudelta, tulee loputkin. Sen ku  käyn nettipalveluun nakuttelemassa. (Edit.: Vakuutuksessa on kyllä 10 % omavastuu, huomasin juuri papereista, mutta eipä tullut esille puhelimessa. Edit.2: Ilmeisesti vakuutusmaksuihin tulee 5 % korotus tästä hyvästä. Noh, katsotaan...)

Hyvältähän tuntuu saada rahat näin jälkikäteen. Kuin saisi rahaa ilmaiseksi, jonkin yllättävän stipendin tai palkankorotuksen. Mieltä jopa lämmittää enemmän tuo könttäsumma kuin se tieto, että jatkossa voin käyttää lääkkeitä tarvittaessa ilman, että se on rahasta kiinni. Huojentava tieto, ja hyvin tärkeä, taloudellisesti tärkeämpi kuin takautuvasti saatu raha. Kiinnittää vain huomion, kuinka jännästi ihmismieli toimii. Veronpalautukset ja muut "yllätykset" ilahduttavat vahvemmalla tunteella kuin jos olisi alun alkaen mennyt kaikki nappiin, ollut siis raha omassa käytössä ja tuottamassa.

Kuinka ollakaan, sain myös Teostoon liityttyä. Jatkuu se fiilis, että asiat voivat kääntyä parempaan päin. Vaikka olenkin nyt flunssassa, ja näitä pieniä arjen vastoinkäymisiä ja isoja ajan- ja elämänhallinnan ongelmiakin edelleen on

Tänään puhuin työ-, raha- ja sijoitusjutuista toisen siskoni kanssa. Koitin suositella rahan kasvattamista korkoa korolle -menetelmällä, mutta vielä en tainnut saada häntä vakuuttuneeksi. Mullahan korkoa korolle tulee kaluston vuokrauksen ansiosta, hyvin on toiminut tähän asti. Mitä nyt tulee välillä näitä suu säkkiä myöhen -hetkiä, kun ostan enemmän kalustoa tai eri aikaan vuodesta kuin piti... Meikäläisen talous on vähän keikkuillut sinne tänne alkuvuoden hankintasuman vuoksi. No, jospa ensi vuonna sitten viisaammin hankinnat pitkin vuotta eikä yhdellä kertaa...

Mukavaa viikonloppua! :)

Haaveilua vakuutuskorvauksista

Vakuutusyhtiöstä soitetaan mulle tänään. Toivon kovasti, että suostuisivat korvaamaan keskittymislääkkeet. Harva asia lämmittäisi mieltä näin heinäkuun palkkasuvannossa yhtä paljon kuin tonnia hipova takautuvasti saatu korvaus.

Huipuista huipuinta olisi, jos apulaisen palkkioitakin voisi saada vakuutukseen. Mutta se ei ole ollut lääkärin määräämää apua, joten tuskin.

Tulevaisuuttakin olisi helpompi suunnitella, kun tietäisi pitääkö budjetoida lääkkeeseen vai voiko rahan laittaa muuhun. Aika iso kuukausittainen erä tuo 150 € kuitenkin, vai oliko peräti kalliimpikin. En muista, kun edellisen erän ostamisesta on jo aikaa. Kaikenlaisista lisäravinteistakin tulee kustannuksia, saisinpa niistäkin jonain päivänä korvauksia. Kuukausitasolla keskittymishommiin menee satasia.

Ja jos saisin vakuutuskorvauksia, tuntuisi, että on jotain järkeä ollut maksaa vakuutuksia kaikki nämä vuodet. Nyt lähinnää **tuttaa kaikki se raha, mitä olen yhtiölle syytänyt.

Kela muuten korvaisi käyttämäni lääkkeen, jos olisin saanut diagnoosin lapsena, ja jos kyseinen lääke olisi todettu minulle sopivaksi ennen tiettyä ikää. Laki siis turvaa, että sopivaa hoitoa voidaan jatkaa, vaikka lapsi aikuistuu. Minusta kyseessä on selvä ikäsyrjintä. Laki ei tue hoitoa, jos on sinnitellyt ongelmiensa kanssa itsekseen aikuisikään asti. Erittäin epäreilua! Ihan kuin olisi minun vikani, ihan kuin minulla olisi alaikäisenä kuulunut olla lääkärin osaaminen. Valitin tietysti Kelan päätöksestä, eipä hyödyttänyt.

Mun pitäis lisäks saada aikaiseksi kirjoittaa vammaistukihakemus. Tuntuu vaan niin kierolta. Vammainen, minäkö? Ehkä en lain silmissä, en tiedä, mutta vammaistuki on sen tuen nimi, jota voi saada vaivasta aiheutuvien kustannusten korvaamiseksi, valmennusten ym., jos tuuri käy. Jos sitä saisin, voisin pystyä maksamaan avusta, voisin oppia parempaa arjenhallintaa ammattilaisen opastuksessa.

Pieni iloinen yllätys oli Gramexilta tullut kirje. Reilu 14 € korvauksia kokoonpanojeni levyttämän musiikin käytöstä eri yhteyksissä. Eipä tässä vielä mitään superjulkkiksia olla... En edes muista, miten nuo korvauksen koostuvat, montako senttiä per soittokerta, jos kappale soi radiossa tai joku muu esittää sitä lavalla. Gramex maksaa siis korvauksia muusikoille, jotka levyllä soittavat, Teosto maksaa levyn säveltäjille, sovittajille ja tuottajille. Teostoon mun pitäis liittyä, jäänyt rästiin jostain syystä.

Sellaista. Kaikenlaiseen muuhun mun budjetti sanoo että rahaa tarvittais, mutta ehkä se ois Teoston jäsenmaksu sitten seuraavaks.