maanantai 21. elokuuta 2017

Valoa synkkeneviin ajatuksiini

Mikään ei ole niin hyvää lääkettä murheisiin kuin pieni vertaileva tutkailu.

Otetaanpa katse noin vuoden taa.

Viime elokuussa ostimme tämän mökkerön. Muuttokuormia ajettiin syksyllä 2016 useita.
+ Aikaa, rahaa ja voimia säästyy tänä syksynä muuttokuormilta. Suorastaan kokonaisia työpäiviä.

Yliopiston alku takkuili siksikin, että olin päättänyt panostaa kotioloihin ja haeskelin avokin kanssa käytettynä ostettuja huonekaluja milloin mistäkin. Nyt on remonttikin, ei tänne keskelle tarvita enempää kamaa.
+ Aikaa, rahaa ja voimia säästyy huonekalujen hankinnastakin.
+ Uskon pystyväni panostamaan yhteisiin asioihin, onnistuinhan siinä edes vähän viime vuonnakin.

Viime elokuussa minulta taisi jäädä koko mökkireissu väliin.
+ Tänä vuonna kerkisin jopa mökille, ja siellä jopa opiskelin hieman!

Syy mökkireissun skippaamiseen viime vuonna oli kirjanpidon kanssa härvääminen. Nyt minulla on kirjanpitäjä.
+ Ei enää yliuppoutumista paperikasoihini!

Kirjanpitäjä ja yksi "apuneitonen" auttoivat minua selvittelemään kaikennäköisiä sotkujani kevään -17 aikana.
+ Ensi keväällekin aikaa on säästynyt, kun viime kevääseen vertaa.

Vuosi sitten en ollut elo-syyskuun taitteessa edes Suomessa.
+ Tänä syksynä olen Suomessa lukuvuoden alkaessa, joten teoriassa on mahdollista saada opetukset ja omat opinnotkin alkamaan normaalisti!

Viime elokuussa tehtävälistani eivät toimineet eikä minulla jostain syystä ollut kunnollista kalenteriakaan kuukausiin.
+ Minulla on muistikirjoja tehtävänhallinnan avuksi, ja olen jopa onnistunut seuraamaan liikuntasuorituksiani, lounasaikojani, kulutustani yms. jonin verran. Kalenterikin on (kunhan löydän sen, viidettä päivää hukassa). Lisäksi minulla on elämäni ensimmäinen kunnollinen budjetti taulukko-ohjelmassa, ja olen pysynyt hommassa kiinni kolme kuukautta!

Viime syksynä edelleen lupailin katteettomia lupauksia. Olen ymmärtänyt ja oppinut, miten ensiarvoisen tärkeää on vältellä mitään lupailuja, vaikka kuinka pitäisin 100% varmana niiden toteutumista.
+ Tänä syksynä arvelen, että selviän henkisesti helpommalla monista työtehtävistä.

Viime syksynä olin monennäköisten ongelmien kanssa melko yksin.
+ Tänä syksynä tuntisuunnittelussa auttaa samalla alalla oleva siskoni. Palkkiota vastaan, tietysti. Yleistä asioiden sujumista avittaa "apuneitonen". Naapuriapu pelaa, koulujuttuihin olen löytänyt keneltä kysyä yms. Opintotoimistoonkin on vihdoin viimein kontaktit suht koht kunnossa.

Paikkakunnan vaihtuessa on aina vaikea hoitaa autoon liittyviä asioita.
+ Lähiseudulta on löytynyt pari eri korjaamoa joihin uskallan soittaa ja katsastusasema jolla käydä.

Syksyllä -16 rahaa paloi kalliisiin matkalippuihin. Opiskelijakortin sain vasta tammikuussa, ja siihen tarran.
+ Haastetta opiskelijahintojen saamisessa on puolet vähemmän, tarvitsen vain tarran. Vanhakin käynee vielä näin lukuvuoden aluksi.

Päättäminen oli vaikeaa, matkalippujen osto yms., kun pidemmät reissut kyseessä.
+ Teen edelleen kauemmas työreissuja, mutta nyt on jo tarjouksesta ostettu sarjalippu, jolla pääsen muutaman kuukauden harvat reissut turhia miettimättä. Tarkoitan, että ainakin kulkuväline on nyt valittuna, yksi päätettävä asia vähemmän siis...

Hyvin paljon uutta tapahtui kerralla syksyllä -16.
+ Moni alku toistuu. Yliopisto, soitto-oppilaat ja muut systeemit vain ovat tällä kertaa tutumpia. Myös naapurit.

+ Kaikenkaikkiaan luulisi härväystä ja ajan ja rahan tuhlausta olevan vähemmän, työ-, opiskelu- ja kotipäiviä enemmän. Toivon kovasti parempaa tasapainoa elämän osa-alueiden välille, ja siihen pyrin parhaan taitoni mukaan, meni syteen tai saveen.

Jatkanpa listaa joskus toiste. Nyt alkaa viimein väsyttää, jospa uni viimein tulisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristähän päivääni kommentilla! :)